Sumarikalassa

(Teksti, kuvat: MNi)

Aamuaurinko lämmitti mukavasti ilmaa kun kokosimme Anssin, Harrin ja Simon kanssa kalavehkeitä. Itselläni reissu oli kauden ensimmäinen, joten siimoja sai oikoa, eikä mitään tavaroita tuntunut tutuista paikoista löytyvän. Vavat saatiin kasaan kuitenkin ja jakaannuimme kahteen iskujoukkoon.

Aamuauringossa

Anssi ja Harri menivät ylemmäs kalaan ja me Simon kanssa jäimme padon yläpuolisen kosken alle. Sumukorentoja näkyi veden pinnalla viipeltävän, mutta reagtioita ne eivät yhtä tuikkia enempää aiheuttaneet kaloissa. Heitto tuntui olevan kateissa, mutta pikkuhiljaa perhonkin sai johonkin. Kaloja eivät pinturit kiinnostaneet ja saman kohtalon saivat pinnan alla kulkevat perhot.

Simo juksaa

Ilma ainakin oli hieno ja eväitä kelpasi syödä. Pinnassa ei mitään elämää näkynyt vaikka miten koetti tarkkailla. Sumareita näkyi jonkin verran, mutta pieni tuulenvire tuntui niitäkin vähentävän.

Siima ilmassa

Anssi oli saanut muutaman potkun tuntuman kalaan ylempänä uppoperhoon ja jokunen tuikki oli myös näkynyt. Melko hiljaista, mutta ei sentään toivotonta.

Anssi lähti Simon perään eväitä metsästämään ja minä lähdin Harrin kanssa alemmas. Padon alapuolisella alueella oli kuulemma joitain tuikkeja näkynyt, mutta eivät perhoihin sortuneet nekään kalat. Ilmakin vähän tuntui kylmenevän, joten sumareitakaan ei enää paljoa näkynyt.

Padon alla

Päätimme mennä Harrin kanssa vielä ylemmäs, jossa ehkä parempaa olisi tarjolla. Koskenpätkä näytti koskemattomalta. Ei varmaankaan ihan hetkeen kukaan siellä ollut käynyt, kun ei lumessa pahemmin jälkiä näkynyt. Harri meni kosken kupeeseen ja minä kokeilin onneani ylempää. Ylhäällä oli potentiaalisen näköinen tasainen virta, jossa ei tosin sumareita näkynyt yhtä enempää. Eikä kaloihinkaan tuntumaa siellä tullut.

Kosken niska

Hetken päästä Harri hihkui lupaavasti koskella ja kun paikalle pääsin, niin kalahan siellä kiinni oli. Peruskirjo oli napannut uppoperhoon pyörteiden keskeltä. Harri tarjosi paikkaa kohteliaasti minulle, mutta menin takaisin ylös vielä, mutta eipä siellä kovin kauaa saanut heittää, kun uusi kala oli Harrin siiman päässä.

Action!

Tällä kertaa kala vaikutti entistä paremmalta ja pisti jo hieman vastaankin virrassa. Vapa kuitenkin taipui ja imi mehut kalasta ja se pääsi haavin pohjalle lepäämään. Pituutta oli mukavat 48 senttiä, siis jo kalan kokoinen.

Taipuu

Melkein haavissa

Nyt en enää malttanut kieltäytyä heittotilaisuudesta koskella. Koetin vastaavanlaista perhoa etsiä rasiasta, millä Harri oli kaloja jekuttanut, mutta ei oikein vastaavaa löytynyt. Jotain kuitenkin. Harri siirtyi ylemmäs kalaan ja minä koetin keksiä missä kalat aikaansa viettäisivät, mutta en oikein paikallisesta menosta selvyyttä saanut mahdollista tärppiä lukuunottamatta. Saattoi olla pohjakin, kun talven jäljiltä tuntuma oli vielä hukassa.

Ylempää sen sijaan menosta saatiin nopeasti kiinni ja taas kirjoa väsyteltiin. Mukavan kokoista taas ja nyt kala veti kunnolla vastaan ja hetkisen sai Harri kalaa vääntää. Hieman näkyi kutuasun merkkejä jo kirjossa, värit olivat kirkkaita, kuten aikaisemmillakin kaloilla.

Kolmas kerta toden sanoo...

Alempana näkyi vielä yksi pintakäynti, mutta eipä kalaa sen enempää kiinnostanut. Pian alkoi päivä olla ainakin meidän osalta täynnä ja lähdimme Anssia ja Simoa katsomaan. Anssi seisoi edelleen samassa paikassa, ilmeisesti pohjaan juuttuneena. Jokusen pintakäynnin Anssi oli nähnyt ja Simo oli kuulemma hetkiseksi jopa pintakalan tartuttanut, mutta muuta mainittavaa ei ollut.

Jumissa?

Anssi liittyi vielä Simon seuraan padon yläpuoliselle alueelle, mutta tyhjää oli poikien piiskaus. Illan hämärtyminenkään ei syöntiä parantanut. Hyvä reissu kuitenkin, kaloja varmasti olisi parempana päivänä voinut enemmänkin tervehtiä, mutta hyvä näinkin. Onpa itse ainakin kesän mittaan helppo saldoa parantaa...