Tuntsajoki

Päätimme taas kerran lähteä kalaan ja matkan kohteeksi valitsimme Itä-Lapin (kuulemma) kalaisat vedet. Tuntsajoki sijaitsee aivan itärajan tuntumassa ja joki laskee Venäjän puolelle. Päätimme mennä aivan rajan tuntumaan, koska luonnollisestihan siellä ne isoimmat kalat majailevat. Ja toki rajan voi tarvittaessa ylittää, jos kalaa ei muuten kuulu...

Matkalla yövyimme pellon laidassa olevassa ladossa ja tunsimme todelle Siperian läheisyyden. Vaikka olimme liikkeellä elokuun alussa, lämpötila muistutti enemmän Etelä-Suomen talvea. Vettä tihkui läpi yön ja kylmää viimaa riitti.

Tuntsajoen rantaa seurailee tie melko hyvin ainakin sen rajan lähellä olevilla osuuksilla. Tämä oli meille pieni pettymys, koska oletimme hieman erämaisempaa menoa, mutta tämä on varmasti monelle hyväkin asia.

Jo leiripaikkaa etsiessä näimme runsaasti tuikkeja
Jo leiripaikkaa etsiessä näimme runsaasti tuikkeja

Päätimme tehdä leirin korkean törmän päälle, jossa ensimmäiseksi keittelimme lounaaksi ravitsevaa tomaattipastaa. Aksu päätti kaataa oman ja osan Tumpin annoksesta maahan, koska ajatteli varmaankin linjojaan. Hyvä kaveristakin samalla pitää huolta. Jälkiruuaksi Tumppi allokoi ruhtinaalisesti korpun mieheen kuuman juotavan lisäksi.

Tiskauksen yhteydessä mittasimme veden lämpötilan, joka näytti 9,3 celsiusastetta. Samalla oli hyvää aikaa tarkkailla jokea, jossa näkyikin runsaasti tuikkeja, vaikka ilma oli erittäin kolea. Ilman lämpötila oli noin 10-12 astetta keskellä päivää. Joen pinnalla näkyi runsaasti pieniä ötyläisiä, joiden päättelimme imitoivan Klinkhämer Special pintaperhoa tai pientä mustaa kelluvaa Red Tag -muunnosta.

    Seuraava sivu >

Kommentit

KommenttiAlex Koskivuori - 23.08.2004

Kesällä 2004 päivän - ja yön - pistoretki. Kaunista. Kaunista. Kaunista. Kova kalastuspaine siitä huolimatta, että sijaitsee kaukana valtateistä - tai juuri sen tähden? Vähemmän ruuhkaa näkyi rajavyöhykkeellä. Harmi vain, että siinä kohtaa piti kääntyä takaisin. Innokkaimpia piti sitoa puuhun, mutta suomalainen kuuliaisuus voitti ja kalastusvaistot piti tukahduttaa... Upea kalastettava ja kahlattava. Kaunis joki. Todella kaunis. Jälleen paikallisten mato-onginta raastoi sydäntä. Yritämme ymmärtää. Ei suuria saaliita. Tammukan kokoiset jätimme kasvamaan ja muiden pyydettäväksi - toivottavasti edes hieman isompana.


KommenttiMiika_ - 26.10.2007

Onko tuonne lupien hinnat kuinka suuret... Mummoni on nimittäin asunut lapsena tuntsan varrella ennen sotaa ja olisi mukava päästä käymään...:D


KommenttiRamses - 31.12.2007

Siis missähän tarinan kalastajat ovat oikein olleet? Tiedän tasan tarkkaan, että Suomen puoleisen Tuntsajoen lähelläkään ei ole yhtään heinälatoa pellosta puhumattakaan (lähimmät - nykyisin viljelemättömät - löytyvät Naruskan Kota-Antista [Hietaniemi] lähes neljänkymmenen kilometrin päästä.

Lisäksi kirjoittajat ovat olleet liikkeellä väärään aikaan tai ainakin väärissä sääolosuhteissa, mutta niillehän ei voi mitään.

Miikalle tiedoksi, että Tuntsan lupa maksoi viime kesänä 10 euroa viikko per henkilö tai perhe. Jos samasta perheestä liikkeellä useampi kannattaa ilman muuta ostaa perhelupa (lupia myy ST1:n [entinen Esso] Sallan kirkonkylässä.

Joki on lähentelee perhokalastajan unelmaa niin maisemiltaan kuin kalastusominaisuuksiltaankin. Ja kun tuntee joen niin saalistakin tulee - ainakin me saimme melkoisen tukun kookkaahkoja harjuksia, joiden mukaan mahtui pari 300 -400 gr:n taimentakin.

Lisätietoa siitä, mitä Tuntsajoki oli ennen ja millä sai kalaa löytyy A.E.Järvisen kirjasta "Viimeinen kesä", joka todella upeaa luettavaa. Tosin siinä puhutaan lähinnä lohestuksesta johon käytetyt perhot eivät sovellu nykyisin Suomen puolella olevaan osaan, johon lohi ei enää nouse (ei ole noussut ennenkään) Venäjän puolella olevan könkään vuoksi. Venäjän puoleinen Tuntsajoki voisi olla sekin kokeilemisen arvoinen.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?