Lohihumun pauloissa

Edellisellä viikolla olin jutellut lohiongelle lähdöstä. Kevät oli edennyt vauhdilla ja helteet olivat pitäneet vesitilanteet jokivarsilla maltillisena. Nousukaloja odoteltiin etuajassa, joten itsekin olin uskonut onnistuvani heti kun "etuvartio" saapuu jokeen. Yritin aikaistaa lähtöä jo viikonvaihteeseen, mutta serkkupojalle passasi vasta maanantaiaamu. Viikonvaihteessa Pohjolaan oli saatu sateita, ja se elätti toiveita. Rasiat perhoja pullollaan ja mieli täysin lohenkalastukseen uppoutuneena odottavan päivät olivat olleet tuskallisen pitkiä.

Lähtö koittaa

Ajelemme rauhallisin ottein kohti pohjoista ja manaamme hieman polttavaa kuumuutta. Sateista ei ollut sääennusteissa tietoakaan. Vasta joskus loppuviikosta. Tietenkin silloin kun itse täytyy palata takaisin. Joo, kaverihan oli saanut 6,5kg:n kalan lauantai-sunnuntai välisenä yönä. Vesi oli viilennyt hetkellisesti ja saanut kaloihin liikettä. Pääsemme perille ja asettaudumme jokivarteen. Tarkoitus oli majailla teltassa, mutta ystävämme ilmoittaessa mökkinsä olevan vapaa, päätimme yksimielisesti sen vuokraamisesta koko viikoksi.

Kymmenet herhiläis-merhiläispaarmat toivottivat meidät tervetulleeksi Pohjolaan. Pitkäaikainen kuumuus oli siis aikaistanut ainakin niiden rytmin. Entäpä lohen?. Perinteisesti kun minä olen joella, on vesi kuumaa, matalalla ja kalat haluttomia. Kalojen halukkuuteen en heti osannut ottaa kantaa, mutta nuo kaksi ensimmäistä pitivät jälleen paikkansa. Alkuillasta niskalla päjäyttää suuri lohi vettä. Tovi myöhemmin se kääntyy vedenpinnalla poikkivirtaan. Mikään sille ei kelpaa. Ei niin mikään.

Ilta esittäytyy meille kauniina, värjäten taivaalle punaisen ja violetin eri sävyjä. Muutamat hyttyset ja lohenleiskautukset pitävät meidät valveilla istuessamme rantanuotiolla. Lehtokurppa korahtaa ja hakkaa nopeasti pohjoisrannan pöpelikköön.

Seuraava sivu

Kommentoi