Ivalojoella 26.7-31.8.2002

(Teksti, kuvat: Petteri Päätalo)

Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun Peten kanssa Ivalojoen pohjoisrannalla haaveiltiin saapumisesta tutuille kalapaikoille meloen. Ei kantamuksia, ei hikisiä sääskikilometrejä. Leppoisaa melontaa ja erämaan tarkkailua. Tutuille leiripaikoille rantautumista ja uusien leirien valtaamisia. Matkan joutumista virran mukana. Uuden sivun kääntäminen vaelluspäiväkirjoihin. Nyt se oli totta. Tässä sitä oltiin Karvarovalla. Eteläpuolella, ihan niinkuin edellisellä kerralla kuutioitiin.

Matti oli saanut elämänsä taimenen Droppenilla. Kaikki kolme olimme silloin kalajumalien suosiossa, kun ruokakalat saatuamme olimme jatkaneet vielä kalastusta ja saaneet vapautella jopa 40 -senttisiä harjuksia perhoista ja uistimista. Odoteltiin vain kiihkeästi sen suuren tärppiä. Se oli silloin.

Ja nyt neljän miehen kanoottiretkikunta toteuttaa unelmaansa. Maksoi mitä maksoi. Ei kai tätä rahassa mittaa? Toisen kanoottiyksikön muodostavat Jaska ja Jukka. Toista luotsaavat Petri ja päiväkirjanpitäjä. Jukalla ja minulla on melontakokemusta Ivalojoelta ja muualta. Toimimme kanooteissamme perämiehinä. Petellä ja Jaskalla kokemus on ensimmäinen laatuaan. Mutta pelkoaan eivät ole näyttäneet. Jos sellaista ylipäätään tietämättömän rohkeudesta pursuaakaan.

Kanootti tyhjenee varustepöntöistä ja pusseista. Laavu viritellään kivikkoiseen jokitörmään muutamin tukikepein, joita on vaikea saada uppoamaan maahan kunnolla. Teltoille löytyvät tasaiset paikat aivan vesirajasta. Kaikinpuolin leiripaikka on ihanteellinen. Kalastettavaa virtaa ja koskea niin ylä- kuin alavirrassakin. Koivikkorinteet nousevat paikoin korkealle ja päättyvät havukkoon, josta kokeneen silmä voi jo löytää tervaskantoja ja kelottuneita tuulenkaatoja.

    Seuraava sivu >

Kommentit

Kommentti-loop- - 29.05.2004

menkää kesäkuussa jos haluatta saaha taimenia. Eikä mitään pikku perhoja vaan isoja peurankarvapäitä ite oon ivalosta.


Kommenttihuiskia - 08.06.2004

misäs päin jokea olitta


KommenttiPäde-Veikko - 27.07.2004

Ylemmällä lupaosuudella eli Kutturan yläpuolella.


KommenttiJ@nne - 16.08.2004

missä se Kuttura on kuin kaukana ivalost?


Kommenttijiiäm87 - 29.10.2005 (Muokattu 29.10, 13:10)

ainakaan kutturan yläpuolella ei ole mikään ihme jos vaikka isonkin hauen saa pienellä perholla.. siellä ne hyppivätkin vaikka kuinka korkealle ja tätä en ole muualla itseasiassa edes nähnyt..


Kommenttijiiäm87 - 29.10.2005

minä satun sieltä vieläpä olevan kotoisin.. ja kyllä siellä taimenia on.. ne pitää vain löytää..


KommenttiFancy^trout - 14.10.2006

Kuttura on 70-80 kilometriä ivalon keskustasta.


Kommenttivaipe - 10.12.2006

Olen suunnittelemassa melontavaellusta. Tarinasi jälkeen Ivalojoki kuulostaa erittäin houkuttelevalta. Mistä lähditte? Mihin päädyitte? Vuokra vai omat kanootit? Mahdollisten vuokravälineiden palautus ym. asiat? Itselläni ei ole kanoottia, ja mietin, miten ja mistä saisi helpoimmin tarvittavat varusteet. Melontakokemusta on vähän, mutta sitähän saa vain harrastamalla lisää ;)


KommenttiPäde-Veikko - 05.02.2007

Lähdettiin Repojoen sillalta Kittilä-Inari tieltä.
Päädyttiin Kutturaan.
Kanootit vuokrattiin Saariselältä, jonne myös jätettiin auto. Matkailuyrittäjä vei meidät ja kanootit lähtökohtaan ja haki päätepisteeltä. Helppoa ja kätevää. Lopuksi majoituttiin Saariselälle saunomaan ja nauttimaan retkimuistoista.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?