Hartolankoski (Kokemäenjoki) (Vammala) | 13.10.2004 18:10

KommenttiVisaK. - 13.10.2004

Hartolankoskesta on noussut viime aikoina hyvin kalaa (tosin itselle äärettömän huonosti).

Paljon pulleita kirjolohia painoltaan 1,4-2kg. Monia näköhavaintoja on ollut myös n.3 kiloisesta tummasta emokirrestä ja kerran on se myös tinselissäni teutaroinutkin :) Myös komeita kuhia ovat kaverit nostelleet, reilusta kilosta yli kahteen.

Kerran vallan säikähdin kun edestäni parin metrin päästä lipui pinnassa VALTAVA KARPPI! Ajattelin, että olisi ollut jotenkin ainutlaatuista, mutta parin päivän päästä näkyi myös noin 6-8 kiloinen peilikarppi. Siitäkin noin viikon päästä näin läheltä yli metrisen karpin, painoa varmaan lähemmäs 20kg. Painon arvioin sen perusteella, että eräs kalamies sai 78cm pitkän peilikarpin, joka painoi 8,4kg!

Taimenista ja harjuksistakin on ollut ihan kiitettävästi ottihavaintoja, pahus vaan kun itselle ei ole osunut kuin alamittaisia :( Mutta kalaa koskessa kyllä on, ja on vielä isojakin!

Kommentit

Kommenttireijoperr - 15.10.2004

No on poijjalla ainaki isot kalat. Huh huh. 20kg karppi vieressä. :) Hyvä että intoa riittä. Onko sulla joku puntari vavassa, kun aina tiiät minkä kokone kala sulla on ollu kii ? :D :D Tunnistan samaa intoa kuin minussakin. Mihin aikaa ooot muute ens kesänä tenolle päi menossa ?


KommenttiVisaK. - 15.10.2004

Siis en ole itse saanut juuri mitään. Pari kirjoa, taimenen pentuja, harjuksia ja pari järvilohta. Paljon hyviä kaloja on kyllä päässyt karkuun :) Kolme vanhempaa tuttua noita kaloja on pääasiassa vetäny. Se emokirre on nähty ja se oli suurinpiirtein jotain kolme kiloa, kerran tempas aika rajusti samalla paikalla eikä paljoo ollu vaihtoehtoja mikä se oli :)

Karpin painon vain arvion, koska näin sen n.2 metrin päästä ja se oli aivan tajuton lehmä! Aivan saletisti yli metri ja painoakin varmasti aika reilusti!


Kommenttisanttu - 18.10.2004

Missä päin noin kalaisa koski sijaitsee porista päin tultaessa? Onko koko koski yhtä kalastettava,vai tietyt paikat? Mikä perho on ottavin?Näkemisen arvoinen tollanen kunnon karppi. Mikähän mahtaa olla vesi tilanne?


KommenttiVisaK. - 18.10.2004

Tampere-Turku tien varrella. Tampereelta tultaessa n.4-5km Vammalan jälkeen kääntyy vasemmalle Kiikansilta 4. Sitä tietä vähän matkaa niin kääntyy oikealle Hartolankoskentie. Pitäisi löytyä :)

Ja koski on välillä kalaisa! Joskus kalaa ei tahdo nousta millään ja välillä sitä tulee lähes solkenaan! ;)

Jos perinteisillä perhovehkeillä kalastaa niin ehdottomasti tämä http://perhorasia.fi/Fly/Fly.thtml?flyID=4463

Spinnivehkeillä kannattaa kalastaa kaikenlaisilla putkiperhoilla, kaloja on tullut nyt mm. mustilla, sinisillä, oransseilla ja keltaisilla...

Vesitilanteesta sen verran, että alkaa jo vähän ottaa päähän :( Viikolla voimalaitos juoksuttaa paljon vettä ja vain viikonloppuna vesitilanne on ihanteellinen tavalliselle perhokalastukselle. Viikolla siis spinflugavälineet tai virveli mukaan.

Koko koski on kalastettavissa sillä alueella missä saa kalastaa. Kieltoalue on 100m voimalasta alaspäin.


KommenttiNiksaa - 01.11.2004

VisaK. Kalastatko paljonkin tuolla hartolankoskella? tai kyllä varmaan, mutta millastastas siellä kannattais uittaa? ja mitä oot sieltä saanut?
ja onko kokemuksia tosta Koskensillalta että vieläkö siinä on niitä taimenia/kirjolohia ??


KommenttiVisaK. - 01.11.2004

Tuleehan tuolla käytyä aika paljon, joskus käyn päivittäin. Matalalla vedellä perhovehkeillä tota ylemmän linkin liitsiä ja jos harjuksia näkyy niin jotain pientä pinturia, vaikka ottaa ne harjukset tohon liitsiinkin. Tänä vuonna on tullu itelle aivan h****tin huonosti, vain jotain 10-15 tanee, joita vaan yks selkeesti mitallinen ja monia rajatapauksia. Harjuksia, joko selkeesti alamittasia tai rajatapauksia, 2 järväriä, toinen am. ja toinen joku 44-45cm. Takasin on saanu kaikki päästellä ellei oo ollu koukku kitusissa :(

Tarkotat varmaan Vammaskoskee? En oo siinä juurika käyny, mutta pari viikkoa sitten olin Hailan Karin kaa siinä veneellä ja oli pari kirjotälliä, n.400g ahvenia tuli muutama ja pari haukea vei jigin. Kari ja Alanaatun Mikko siitä niitä kirrejä veti ja sai kari yhen mittatanenkin...

Alkaa tän vuoden kalastukset jo loppua kun pitävät kerpele viikonlopullakin kovaa juoksutusta :(


KommenttiNiksaa - 01.11.2004 (Muokattu 1.11, 21:08)

Jooh itse kans oon tästä Vammalasta ja hommasin nuo perhovehkeet tässä syksyl niin tarvii ne varmaan sieltä mökiltä tuoda tännekkin päin että pääsee täälläkin koitteleen


KommenttiNiksaa - 01.11.2004

Jooh koitin vääntää tota "Vammalan valko-punaista" tässä tänään eipä tuosta nyt ihan juuri samalaista saanut :D (oon sitonut 8 perhoo elämäni aikana vasta) :)
ihmettelen miten tuo rungon noi "hopeiset" jutut tehdään :) jos viittisit vähän avustaa? :)


KommenttiVisaK. - 02.11.2004

Runko: helmiäis wing n' flash dubattuna ja harjattuna

Totako tarkotit? Elikkä otetaan vähän tota kuitua sormien väliin ja asetetaan se langalle. Sitten vaan "hierotaan" sitä kuitua siihen langalle sormilla edestakasin. Vaikee selittää, mut kyllä sen oppii..


KommenttiNiksaa - 02.11.2004

jaahas :>> niin tuo on jotain tollaist dubbingii kun luulin että siin on jotain nauhaa :)


KommenttiNiksaa - 03.11.2004

vielä lievässä hukassa noitten erillaisten termien kanssa mutta kyl ne tässä pikku hiljaa kun lukee ohjeita / artikkeleita


Kommenttipoika - 22.06.2006

sain just tuolta 3 kilon kuhan ja 2,5 kilon taimenen ... ja joku mies sai 4,9 taimenen :D


Kommenttiurjalankalakerho - 01.09.2006

tietäiskö kukaan minkälaiset luvat tonne hartolan koskelle tarttee? kun kävin kattomassa siä eikä siä näkyny mitään kylttejä niin riittääkö sinne ihän lääniluvat. ja tehdäänkö sinne viä paljon istutuksia.toutaimia näky olevan ainakin aika paljon ajo päällä ja isoja harmi kun ei ollu kalavehkeet mukana...


Kommenttiperho-92 - 20.06.2007

mistä tonne saa lupia

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti