Kuusaankoski (Laukaa) | 26.3.2006 08:00

Aamutuimaan aloittelin kaudenavausta Kuusaassa välisuvannolla. Päivä sai parhaan mahdollisen alun kun siiman päässä nykäistiin 10 minuutin kalastuksen jälkeen. Lyhyen väsytyksen jälkeen kala tuli näkyviin. Taimen, ja vieläpä ihan nätti sellainen. Kala haaviin ja pappia niskaan. Ruokakala, 43 senttiä. Taimen oli todella kaunis hopeakylki. Tämä tapahtui siis välisuvannolla, laavun edustalla vähän yli aamu kahdeksan.

Vartin päästä kolahti uudelleen, sama paikka ja perho. Tuo kala tosin pääsi karkuun parin sekunnin "taistelun" jälkeen. Muutama voimasana ilmoille ja homma jatkui taas. Hymy vain katosi huulilta yhtä nopeasti kuin tuo kala siiman päästä...

Yhdentoista maissa lähdin käymään niskalla. Jäätä oli vielä melko paljon, joten se rajoitti niskan kalastusta erittäin rajusti. Käytännössä kalastus ei ollut ollenkaan mahdollista Varjolan Tilan vastapuoleisella rannalla. Varjolan puolella homman kyllä sujui varsin hyvin. Mutta kalat vain oli kateissa niskalla. Liitsiä ehdin heittää puolisen tuntia kun näin silmäkulmasta vilauksen vedessä. Tuikkirengas! Homma seis siihen paikkaan ja jäin mielenkiinnolla tähystämään mahdollisia sumukorentoja veden pinnalta. Ei näkynyt, ei sitten ensimmäistäkään. Hetken siinä tiirailtuani kävi taas taimen pintomassa aivan suoraan edessäni. Hitaasti ja arvokkaasti sen leveä selkä, selkäevä ja pyrstön kärkin halkoi vedenpintaan vuorollaan. Sitten toinen pintakäynti, muutaman metrin päässä edellisestä. Iski pienimuotoinen paniikki kun yritin kylmästä kohmeisilla sormilla saada ohuempaa perukkeenkärkeä liitettyä kiinni. Lopulta se onnistui ja aloin kaivamaan pintaperhoja. Sekunnin miettimisen jälkeen päädyin Lauri Syrjäsen sumari-Klinkkiin. Oli kiire ja kova sellainen. Perho kiinni ja valeheittoa kehiin. Eipä vain enää näkynyt pintovia kaloja. Vähän aikaa kyttäsin niskalla ja heitin pintaperhoa sattumanvaraisesti niille alueille missä oli kaloja näkynyt. Ei. Ei tuikkeja, ei tärppejä. Ei mitään. Alkoi tuulla. Taas kuului ison miehen kiroilu kosken pauhun yli.

Luvan lunastuksen jälkeen laitoin tulet ja paistelin makkaraa. Hermot olivat taukoa vailla tuon niskalla sattuneen tapauksen johdosta. Hyväähän se tekikin tuo krakovanmakkara tyhjään mahaan. Samalla hioin mielessäni suunnitelmia kalojen päänmenoksi.

Maha täynnä siirryin laavun rantaan, aamuiselle ottipaikalle. Heittelin vaihteeksi oranssia liitsiä, valkoiset kun oli jo jääneet pohjaan päivän mittaa... Katse alkoi pian harhailla pitkin rantoja, ja kas! Mikäs muukaan se siellä hangella ryömi kuin kevään ensimmäinen sumukorento! Aloin tarkkailla rantoja hieman tiiviimmin ja tarkemmin. Samassa siima luiskahti sormien välistä tärpin voimasta. Säikähdyksestä selvittyäni huomasin siiman päässä teutaroivan harjuksen. Nätti oli tämäkin. Haaviin, mitan varmistus ja pappia. 38 senttiä.

Loppupäivänä bongasin vielä muutaman sumukorennon, sekä sain toisen ruokaharrin (35cm), alamittaisen taimenen ja pari pienehköä harjusta. Kaikki samasta paikasta. Alamittaisethan pääsi tottakai takaisin kasvamaan, vedestä pois ottamatta, itse kalaan koskematta. Taitaa viikko vielä mennä Keski-Suomessa parhaaseen sumukorentojen "hätsinkiin".

Mittataimen iski siis valkoiseen liitsiin, isompi ruokaharri ja alamittainen taimen oranssiin liitsiin. Pienempi ruokaharri ja alamittaiset harjukset ottivat Red Tag-pupaan. Perhoja piti uittaa ihan pohjassa, ei tuntunut nousevan tipaakaan niitä hakemaan.

Mukava oli kauden avausreissu, tästä on hyvä jatkaa tulevan kesän seikkailuihin.