MNi - 25.09.2002
Saalis: Meritaimen, 35.0 cm
Anssin kanssa myöhästyimme jälleen n. 10 minuuttia Vanhankaupunginkosken luvan aloituksesta ja tällä aikaa joku olikin jo pidellyt sanojensa mukaan isoa kalaa rauhoitusalueen yläpuolella, portaiden alla. Irti oli kuitenkin päässyt, joka tuntuu olevan hyvin tavanomaista VKK:lla.
Itse olin jo illalla laittanut kaikki välineet kuntoon ja pukenut aamulla kahluuvarusteet jo kotona ja pääsin suoraan kalaan. Menin alueen yläosaa koettamaan, jossa ketään ei näyttänyt olevan. Anssi lähti alas vispaamaan.
Heittelin kaikki potentiaaliset paikat, mutta ei mitään tapahtumia ollut. Kalassa olemisen todisti kuitenkin kaksi menetettyä perhoa. Juuri ne, joilla sitä kalaa kuvittelin saavani tänään...
Ylhäällä ei muillakaan näyttänyt mitään tulevan, joten lähdin alas katsomaan miten Anssi pärjää. Hiljaiselta näytti sielläkin. Itse aloitin kalastamisen sillan yläpuolisilta kiviltä muiden paikkojen ollessa kansoitettuna.
Hetken heiteltyäni vaihdoin pienen mustan streamerin, jota koeuitin muutaman metrin siimalla ja eiköhän siihen iskenyt kala. Lyhyen rypistelyn jälkeen noin 35 senttinen kirkas taimen pääsi takaisin jokeen. Aika onnistunut koeuitto.
Hetken päästä näin suunnilleen saman kokoisen, mutta tummemman taimenen ajavan pikkukalaa muutaman metrin matkan ja painuvan koskea alas. Enpä tuollaista ole noin läheltä päässyt näkemään ennen. Hieno näky.
Anssi kahlaili sillan alla ja hihkaisi jotain ja sen verran selvää sain, että jokin kala oli irti päässyt. Itse siirryin heittämään tyhjää rauhoitusalueen alle, virtauslabran kohdalle, jossa kyllä varmasti kalaa oli. Pitäisi vain joskus keksiä mihin ne ottaisivat?
Anssin kanssa jutellessa huomasimme alhaalla jonkun pitelevän kunnon kalaa ja kävelin katsomaan tilannetta. Reilu 60 senttinen hieno taimen tuli ylös ja pääsi virtauslabran kupeessa olevaan altaaseen odottamaan kyytiä lypsettäväksi. Kalastajalle kalasta maksetaan 8 euroa, joten tuonne kannattaa lohet ja taimenet laittaa, jos niitä ei ruuaksi ota.
Anssilla oli vielä muutama tärppi rauhoitusalueen alla, mutta ei ylös tulleet millään. Itse kävin vielä kokeilemassa kosken alaosaa, mutta saaliiksi jäi vain 10-15 senttinen lohenpoikanen.
Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?