Lemmenjoki ja juutua | 15.7.2006 00:01

KommenttiOmenapora - 15.10.2006

Tämän vuoden kohokohta. 9 päivän reissu kohti lappia. Tätä reissua oli suunniteltu jo puolivuotta ja odotettu kuin kuuta nousevaa.

Reissu alkoi hikisesti keskikesällä kuumasta kouvolasta. Vuokra hiace oli pakattu perhovehkeillä ja mallasjuomalla. Edessä olisi pitkä perjantai joka jatkuisi lauantain puolelle ja pitkälti. Jo tutuksi tullut työporukka suuntasi kohti lemmenjoen kansallispuistoa.

Perille pääsimme 14 tunnin ajomatkan jälkeen. Auto purkuun ja jätkät nukkumaan. Päivällä herättyämme ihmettelimme karua mutta mahtavaa maisemaa ja teimme päivän suunnitelmat valmiiksi.

Joelle päästyämme kirkas vesi ihmetytti lankosken ja jyyräänjoen käviöitä kummasti. Hei tuollahan on kalaa ihan tungokseen asti, eikun fiilistelemään pikku kepillä pinnasta harjusta. Mutta eihän sille kelvannutkaan mikä hörhelö tahansa, piti olla pientä ja sievää. Kun oikea perho oli löytnyt kalaa tuli ihan kiusaksi asti ja isoimmat harjukset kelpuutettiin ja ne myös pääsivät savustus pönttöön ja lopuksi nälkäisten kalastajien masuun. Perhona paras oli royal wright 16 koukku kokoon tehtynä.

Lemmenjokea seilattiin ylös alas soutaen ja huovaten. Paras pätkä oli n.15km soutu härkäkoskelle ja takaisin. Muutama taimen tuli matkalla virveli pojille ja isoin taisi olla yli viisikymmentä senttiä joka sekin pääsi pataan. Ei niin hauska tapahtuma sattui kun oltiin soudettu noin 2 kilsaa ylös jokea ja saavuimme umpikujaan, voi prr persikka... Tiedustelu mies harjulle ja katsos, joki virtasi vuolaana harjun toisella puolella, ei muuta kun vene kantoon ja harjun yli niin että heilahtaa, ei muuten käynyt niin yksinkertaisesti vaikka rotevia nuoria miehiä ollaan.

Juutualla käytiin myös parina päivänä, josssa mutaman ison harjuksen karkuutus ja kaksi harjusta itselle mökille soppakalaksi. Juutualla ei royal wright toiminut vaan siellä toimi pienet mustat kuulanymfit ja oliivi klinkki.

Muutama patikkaretki tuntureille tuli myös kipitettyä, joissa pienet tunturi lammet olivat täynnä kalaa. Ihmetttelin suuresti että eikö ne jäädy läpikotaisin mutta ei varmaan sitten. Taimenta ja rautua saaliiksi.

Olisihan tässä kertomista vaikka romaaniksi asti mutta kun tämä nyky netin käyttäjä ei jaksa lukea mitään niin tässä sitten kuvia joita voi ihastella tai vihastella.

Kiitoksia taas mukana olleille ja ensi vuonna taas uudet reissut ja uudet kujeet.

Kommentit

Kommenttiperho-poika - 15.10.2006

onnea vaan kaloista, ja mikäköhän oli painavin harjus minkä saitte


Kommenttibaldie - 15.10.2006

Lisäkuvat ei olisi pahitteeksi, koska saaliita on kiva ihastella aina. Pitikö paljonkin patikoida tai saiko?


Kommenttiperhohörhö - 15.10.2006

Tuossa puhutaan kuvista monikossa, että on varmaan ylläpito poistanut muut kuvat syystä tai toisesta. Voisit lisätä ne uudestaan näin jälkeen päin.


KommenttiOmenapora - 15.10.2006

Joo kuvia tosiaankin piti laittaa enemmän mutta kone teki tenät joten tässä niitä lisäkuvia...


Härkäkoskea Härkäkoskea
lemmenjoki 015.jpg (172.6 KT)
juutuan 39 senttinen purje-evä juutuan 39 senttinen purje-evä
lemmenjoki 061.jpg (100.5 KT)
Inarin lähistöllä, tunturin huipulle vielä parin tunnin matka, juuri noustu 45 asteen kivikko seinämä (kaikki vavat säilyivät ehjänä) Inarin lähistöllä, tunturin huipulle vielä parin tunnin matka, juuri noustu 45 asteen kivikko seinämä (kaikki vavat säilyivät ehjänä)
lemmenjoki 099.jpg (123.7 KT)
Soutu taimen, saalistaja soutaa. Soutu taimen, saalistaja soutaa.
dsc06147.jpg (117.7 KT)
Välillä piti veneet hinata matkalla ylös päin. En tiedä miksi ei soutamalla päästy ylös päin, liian vähän vettä tai liian pieni hauis. Välillä piti veneet hinata matkalla ylös päin. En tiedä miksi ei soutamalla päästy ylös päin, liian vähän vettä tai liian pieni hauis.
dsc06158.jpg (186.1 KT)
Eeron 39 senttinen, juutualta. Eeron 39 senttinen, juutualta.
lemmenjoki 059.jpg (148.0 KT)

KommenttiOmenapora - 15.10.2006

Patikoimista harrastettiin aika vähän soutua sitäkin enemmän.
Kyllä yksi yö ja yksi päivä patikoitiin ja onhan se komiaa touhua sekin. Tuli vaan melkoisen hiki kun tuo mallas juoma maistui aika hyvin koko viikon mitan. Ei yhtää yli 40 senttistä harjusta saatu ylös, vika todennäköisesti kalamiesten. Painoja ei seurattu. Olis kyllä pitäny, mutta juutuan harjukset olivat selvästi pulleampia verrattuna lempparin kaloihin.
Niin kuin joka kala reissulla, niin ne isot pääsivät aina irti. :)

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?