Vantaanjoki (Helsinki) | 9.10.2006 17:03

Kommenttihexen - 15.10.2006

Tässä kootusti viikon 41 tapahtumia Vantaanjoelta.

Viime ma (9.10) lähdimme kaverin, topiden kanssa käväsemään Vantaankoskella. Ajatuksena oli narrata kirbeleitä ja saada siinä sivussa kosketuksia isompiin nousukkaisiin.

No isompia kaloja ei kuulunut eikä näkynyt, mutta sentään 3 kirjolohta tuli. Itse sain kaksi perholla ja topide sai yhden koneongella. Kalaselimme kehä 3 sillalta alaspäin. Kovemmat virtapaikat antoivat tyhjää. Kalastelimmen virtaa alaspäin ja ensimmäinen kirbeli tälli tuli puusillan yläpuolelta olevasta isommasta poolista. Kirbeli oli varsin sähäkkä ja luulin aluksi väsyttäväni tanelia...

Puusillan alunen antoi tyhjää. Siiryimme heittelemään suvannon liukua, josta topide hetken heittelemisen jälkeen tartutti yhden kirjon. Tämä yksilö kelpuutti keltasen halppis liitsi. Hetket päästä topidella oli pari muuta hyvää tärppiä, mutta ylös asti ne eivät tuleet.

Hetken päästä omaa vapaani taivutettiin laiskan kirbelin toimesta. Tämä yksilö vaivautui vain mulikoimaan pinnassa. Kun olin tämän haavinnut, heittelimmen hetken vielä liussa tämän jälkeen veimme kalat autolle. Päätimme vielä heittää hämäränhetki viimeisellä koskiosuudella, mutta siellä emme saaneet uusia tapahtumia.

Seuraavana päivänä suuntasimme matkamme kohti Vantaanjoen Pitkäkoskea, nousutaimenet mielessä. Aloimme kalastella riippusillalta alaspäin, hiljaisissa merkeissä. Muita kalastajia ei näkynyt, eikä pahemmin kalojakaan. Erään niskan kohdalla sain tulisen tärpin perhooni ja näin samean veden läpi kunnon kalan kiiltävän kyljen. Harmi vain että kalan ei pysynyt kiinni...

Jatkoimme kalastelua, mutta muita tapahtumia ei ollut. Aivan lopussa heittelin vielä viimeisiä toiveheittoja, kun vapa nytkähti oikeen kunnolla. Kala oli selvästi kiinni ja vielä hyvän kokoinen. Kala lähti alavirtaan porhaltamaan tehden kunnon aallot veden pintaan. Hetken väsyteltyäni kalaa, kala nousi epänormaalisti pintaan räpiköimään. Tällöin huomasin kalan olevan ulkopuolelta kiinni?!?!?
No se meni nyt siinä sitten ja vetelin kalan rannalle. Kiva tane, mutta "kuristuskamppi" oli väärä tapa jolla se saatiin. Kuva tanesta ja takaisin veteen. Tämän jälkeen suuntasimme kotiin.

Launtaina lähdin vielä Vantaankoskelle. Saaliiksi tuli pieni kirjolohi. Yksi ison kalan havainto oli myllypadon niskalla. Niskalta joku iso kala säikähti minua jättäen kunnon pyörteet ja pakovanan...että sellasta.

Kommentit

Kommenttiperhohörhö - 15.10.2006

Kalaa tuntuisi olevan ja hieno taimenkin on tällännyt tosin vain väärällä päällä. Ensikerralla suusta niin on hieno saalis. Onnea kaikista kaloista kun vaan ite sais elämässä yhtä paljon ;)


KommenttiShag1 - 16.10.2006

komea tanttu on.. mihis otti? ite kävin kans 9.10 ja 8.10 pitkäkoskella kahen päivän tulos oli 1 tärppi. kaloja kyllä on mut taitaa olla kokemus liian vähissä viel noitten tanejen kanssa..


Kommenttihexen - 16.10.2006

Niin ei kai sillä väljä mitä siellä uitti, kun kyseinen kala oli kyljestä kiinni....ei suusta (tumma putkiperho).

Itse en ole kummemmin niitä kyllä siellä vielä nähnyt.


KommenttiShag1 - 16.10.2006

meeppä käymään padolla ni huomaat että niitä on.. ne pomppii siellä ku mielipuolet.. no kaipa pitää sit mennä uittelemaan sinne jotai tuubeja taikka streamereita jos vaikka joku innostuis nappaamaan


KommenttiJeremy719 - 16.10.2006

ai missä padolla sielläkö pitkäkosken padolla jossa jotkut käy onkimassakin?


Kommenttikala - 16.10.2006

Komee tane, mut eikai vantaankoski oo muuttanu hesan puolelle..?


KommenttiSepiSipuli - 16.10.2006

jeh mikä pato on kyseessä shag1 ??


KommenttiShag1 - 16.10.2006

siis pitkäkosken padolla joo


Kommenttialoitteleva_perhooja - 16.10.2006

komee taneli ja jälkimmäinen kirre oli komea :D tuo eka oli aika possu. einiin hieno ;) mut onnee kaloist. vois joo lopettaa tuon jäteveden päästön. aika V***sta


Kommentti-Vision- - 16.10.2006

Komeita on! Itse en ole kyllä tuolta mitään vielä saanut :( Muutamia tärppejä vain. Näinpä muuten lauantaina, kun eräässä paikassa hyppäsi n.7-10kg lohi. Hyppäs parin metrin päästä musta, et mitään epäselvyyttä siitä ei ollut. Ja aika paljon olen elämäni aikana lohia nähnyt... Mutta elämäni uskomattomin näky Vantaanjoelta!! :D En meinaa vieläkään uskoa näkemääni :) Eipä vaan kaveri tarttunu mihinkään.

Kannattaako muuten larvastus tuolla pitkiksellä tähän aikaan vuodesta?


Kommenttijms - 17.10.2006

Jos kuulette/saatte/näätte nousukaloja vantaanjoen ylemmillä koskilla, lähtien ruutinkoskesta ylöspäin niin ilmoitelkaa tänne tai suoraan meikäläiselle mailitse juha.salonen(a)skes.org.

Havaintojen keruu on olennaista tietoa ja antaa osittain suuntaa nousukalojen määristä.


Kommenttitsipide - 17.10.2006

"Kannattaako muuten larvastus tuolla pitkiksellä tähän aikaan vuodesta?"

Talla hetkella en tieda pitkiksen vesitilannetta mutta yleensa kun vesi on sameaa niin itse ainakin suosisin suurempia perhoja! Suurimmat tanet olen vantaanjoesta saanut putkiperhoilla. Larvastus tekniikka tosin voi kayttaa mutta perhoja, joita asettelee tarjolle, kannattaa miettia, ettei mene montaa tuntia hukkaan liian pienien perhojen uittamisessa. Sellasta... :)


Kommenttiaki.tormanen - 17.10.2006

Itse olen saanut tänä vuonna vantaanjoesta kaksi meritaimenta. 55cm ja 65cm, isompi oli pyrstöstä kiinni.


Kommentti-Vision- - 17.10.2006

Talla hetkella en tieda pitkiksen vesitilannetta mutta yleensa kun vesi on sameaa niin itse ainakin suosisin suurempia perhoja! Suurimmat tanet olen vantaanjoesta saanut putkiperhoilla. Larvastus tekniikka tosin voi kayttaa mutta perhoja, joita asettelee tarjolle, kannattaa miettia, ettei mene montaa tuntia hukkaan liian pienien perhojen uittamisessa. Sellasta...


Ok. Mä kun luulin, et käytän liian isoja perhoja :) No kiitos vastauksesta.


Kommenttihexen - 17.10.2006

Tänään taas Pitkiksellä:
Tapahtumina oli kirjolohen karkuutus padonluona, sillan alla. Pääsi rantautus vaiheessa karkuun. Isoja kaloje ei nyt käymyt siiman päässä, mutta suvannossa joku iso kala, taimen tai lohi, risteili pinnassa tehden komean vanan.

Perhoista kannattaa suosiolla syksyllä käyttää jotain isoa ja näkyvää. Sivutapsiin voi sit laittaa pienemmän perhon.

Perhoja kannattaa uittaa lähellä pohjaa, se on sitten oma asia miten ne sinne heivaa; painoperuke, lyijyhaulit tai painotetut perhot.


KommenttiWalastaja - 18.10.2006

Onko tullu kirjot jo syötyä, olisin utelias mausta. Tuli eilen ongittua ylempää vantaanjoelta yks kirjo, joka otti nymfin sen verran syvälle ettei siitä ollut jatkamaan matkaa. Mietiskelin vaan, että vieläkö mudan maku puskee läpi vaikka vedet ovat jo viilenneet.


Kommenttimörököllikirjo - 20.10.2006

ellet savusta ni maistuu kyllä aivan paskalle


KommenttiJeremy719 - 20.10.2006

joo

savustus on ainoo tie tässä asiassa

muuten maistuu paskalle vaikka chiliä yms iskis täyteen

en usko että mudan maku mihinkään lähtee vaikka on kylmempää


Kommenttivolsu - 20.10.2006

tsipide, toissapäivänä.
"Kannattaako muuten larvastus tuolla pitkiksellä tähän aikaan vuodesta?"

Talla hetkella en tieda pitkiksen vesitilannetta mutta yleensa kun vesi on sameaa niin itse ainakin suosisin suurempia perhoja! Suurimmat tanet olen vantaanjoesta saanut putkiperhoilla. Larvastus tekniikka tosin voi kayttaa mutta perhoja, joita asettelee tarjolle, kannattaa miettia, ettei mene montaa tuntia hukkaan liian pienien perhojen uittamisessa. Sellasta...

kaveri veti eilen mun kymppi koon larvalla tanen jonka pituus oli 58 cm, mut se oli rinta evästä kii.. se oli c&r totta kai!! ja kuvat ja juttu saadaan heti kun saan kuvat sähköpostii ja kiitokset jo valmiix sille joka kuvat otti!!! ku ei oltu varauduttu tommoseen tilanteeesee..! joo vesi on ainaki sopiva matalalla ja tane tuli vantaankoskelta.. ja on se vesi melko kirkasta vantaan joen vedeks ja kesällä tuli larvalla ainaki 25-30 kirjoo 2,5 viikosssa.. anteexx sekava teksti...!!


Kommenttitsipide - 20.10.2006

Juu, kesalla vantaanjoki oli todella kirkasta. Ja itsekin sain kaloja pienilla perhoilla. Mutta tarkoitinkin, etta sameassa vedessa pienella perholla kalastaminen voi olla turhaa, koska kala ei nae perhoa niin hyvin kuin kirkkaassa. Ja jos tuo teidan taimen oli rintaevasta kiinni niin siihen ei vaikuta mitenkaan se, oliko se larva vai pupa tai joku muu koukullinen esine. Eiko totta? ;) Kala on mita todennakoisimmin mollottanut paikallaan ja yhtakkia koukku tarttunut kiinni ja se aloitti mielettoman meteloinnin. :)


Kommenttiaki.tormanen - 20.10.2006

Mistäs päin walastaja sait kirren.


Kommenttivolsu - 20.10.2006

Joo eiku meinasin sillä niiku sitä ettei oo ainakaa mitenkää rokastettu tai näin oli siis yks 10 koon larva ja siihen tarttu..! (lidl:in perhosetti <3<3<3<3<3<3) xD
kyl siältä mun mielestä voi larvallaki saada , mut siinä pitää olla värikäs vatsa ja musta selkä!! (oma mielipide)
Vesi oli kyl aika kirkasta.. (tääki mun mielipide)
Pidän tota tsipiden ja hexenin mielipiteitä vähintäänki yhtä oikeena!!!


Kommenttimörököllikirjo - 20.10.2006

ai niin onnitteluni pojille hienoista kaloista.


Kommentti-Vision- - 21.10.2006

Eilen olin pitkiksellä 8h enkä saanu mitään :)
Pari näköhavaintoa kylläkin, mut eipä noita saanu tarttumaan millään :( Muddlereita uittelin...
Vesi oli kyllä kirkasta vantaanjoen vedeksi.
Jopa polarisointi lasit autto ja se on harvinaista tuolla, mun mielestä.


KommenttiAki_ - 23.10.2006

http://www.virtavesi.com/Vantaa/paasto06.htm
Niin että naminami vaan, viitaten tuohon alimpaan kuvaan...


KommenttiFancy^trout - 24.10.2006 (Muokattu 24.10, 08:58)

Paljonkin vantaankosken kirjoja syöneenä sanon, että ne ovat olleet suht syötäviä ympäri kauden. Suolaa vaan, joitakin kaloja uunissakin paistettu, ja on ollut ihan ok. Tosiaan savukalana kyllä hyvää.

Jos nyt ruvetaan leijumaan kalamäärillä, niin voisin kertoa saaneeni 20 kirjolohta kolmessa päivässä vantaankosken lupa-alueelta. Eniten kalaa tuli mustakosken niskalta, sen yläpuolelta mustakosken suvannosta, sekä siitä pienestä koskipätkästä ennen isoa suvantoa ("pikkukoskelta") .


KommenttiSepiSipuli - 25.10.2006

pikkukoski??


KommenttiFancy^trout - 27.10.2006

Niin se on se, joksi jotkut kutsuvat mustakosken niskaa. Minulle se mustakoski alkaa siitä pienestä suvannosta (mustakosken yläpuolella). Se niska on mustakosken niska. Sitten siinä on välissä se pieni suvanto, jonka jälkeen tulee se muutaman metrin pitkä pieni koski. Eli mustakosken niskan ja pikkukosken välissä on se lyhyt suvanto, n. 20 metriä.


Kommenttihengaa - 15.11.2006

oon samaa mieltä volsun kanssa tosta että isot putket vantaalla kunniaan.. itsellä toiminut parhaiten :D tälle vuodelle on tullut ylös asti joku vajaa 20 taimenta joista 4 on ollut ulkoota kiinni... isoin oli yllättäen ulkoota kiinni painoa 7-9kg kolli taimen.. isoin suu kala joku 6kg


Kommenttitomba - 15.09.2009

Aika saakelin läppä kuva toi vika ja tosi hienot kirret ja tane..... Harmi se vika kala :(

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti