Pitkästä aikaa käväsin kuomiolla ja kala tuntui olevan otillaan vanhaan malliin. Kalastus tosin erosi kesäisestä näkyvien kalojen narraamisesta aika paljon. Vettä oli tulvaksi asti ja lyijyä sai siimaan laittaa jotta pääsi pohjaa jossa kalat tuntuivat olevan. Tämän takia sitten perhojakin jäi pohjaan toista kymmentä.
Kalat oli tosi voimakkaita siiman päässä ja esittivät mahtavia hyppyjäkin. Painoa kirjolohilla lukuun ottamatta yhtä n. kilon painoista oli 1,5-2kg ja taimenella n. 1.6-1,8kg.
Kalat ottivat mustaan larvaliitsiin, oranssiin isompaan liitsiin sekä yksi pieneen tinseliin. Taimen maistoi oranssia liitsiä.
Hyvä reissu kaikinpuolin, tosin sukat kastui heti kun tennareilla matkaan lähdin. Saappaat ois ollut kyllä ihan hyvät tällä kertaa.
En teidä millon on istutettu, mutta veikkailisin jotain 2-3 viikkoa sitten.
ei ole aina ollut taimenia, tuokin oli eka kuomiolta samaani taneli.
Näyttää olevan parempi kuntoisia noi viimeksi istutetut kirret. Tota edellinen satsi jokaselta puuttu puol pyrstöö. Eihän noita taimenii paljoo istutettu sillo muutama viikko sitte, joku 50kg. Oon varmaan syyslomal menos tonne kuomiolle ;D
lupa 10€/5h tai 1-kala.
Eli jos saat kalan on kalatus lopetettava tai laskettava kala takaisin ja näin voi taas jatkaa kalastusta.
Ja kyllä saa virvelilläkin kalastaa.
Niin ja pyrstöt oli kyllä kohtalaisen ehjiä ja kalat muutenkin nättejä lukuunottamatta tuota yhtä pientä jolta oli pala pois pyrstöstä.
Joo, ja matoakin taitaa saada käyttää tuol. Ainaki myyjä baarissa sanoi.
Perza, ootko nähnyt kenenkään muun saavan taimenia? Kun ite kävin niitten istutuksen jälkeen, en nähnyt et kukaan ois saanut, enkä nähnyt niitä ees vedessä.
Lukiko siellä että taimen rauhotettu?
Toi pienin taitaa olla edlelistä istutuserää, koska ne oli just noita pienii. Tais olla toi vika n. 1.5kg-3kg kaloja?
kävin tänää siel heittää pari tuntia sain 3 kirree, ja yks karkuutus. On siellä laavussa se rauhotus lappu, sekä siinä ylläällä portissa.
enpä ole nähnyt kenenkään saavan taimenia kun en ole tuolla käynyt kuin pari kertaa alkukesästä.
Eipä noita kaloja siellä nyt näe juurikaan kun vesi on niin korkealla. Vaikka polaroidut lasit oli päässä niin vain yhden kalan näin ja sekin oli se viottunut joka ui pinnassa.
Komea tane!kävin joella noin kuukausi sitten.sain 2 kirjolohta ja 1 pienen taimenen ja 2 noin 40 cm taimenta
Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?