Lähdin kaverin kanssa kalaan läheiselle lammelle. Laitoimme vavat kasaan ja rupesimme kalastamaan larvoilla. Nostelimme pieniä affenia kuin liukuhihnalla. Tasaisen ahvenputken kuitenkin keskeytti minun saama vähän kookkaampi kala joka osoittautui ruutanaksi! Kuvasimme, mittasimme ja punnitsimme kalan joka todettiin 630g painoseksi ja 30,5cm pituiseksi. Siihen oli hyvä päättää kalareissu!
Satuin saamaan samaiselta lammelta 1,360kg, 1,145kg ja 700g ahvenet ennen tätä reissua! Ihan on hyvä paikka.
Komea ruutana!
Ja lopettakaa nyt hyvät ihmiset itkeminen siitä, jos joku haluaa pitää kalapaikkansa salassa. Mitä väliä sillä on? Itse tykkään lukea juttuja ja katsella kuvia, vaikken tietäisikään paikan nimeä tai tarkkoja koordinaatteja lyötäväksi GPS:ään. Eikä sillä ole minulle mitään merkitystä. Eikä pitäisi mielestäni olla kellekään muullekaan.
"Kel' onni on, hän onnen kätkeköön."
Metsälampi mikä metsälampi. Ja taas käytiin reissu heittämässä "salaiselle" lammelle. Saaliina ruutanoita ja ahvenia. "Kalan tuloa ei voi estää"
PS. Eihän sen aina tarvitse olla sitä punalihaista...
Ei todellakaan tarvitse olla. Yliarvostettua koko punalihainen. Pelkkä salakoiden narraaminen pienellä pinturilla voi olla hauskaa hommaa
Miten kalastatte larvoilla seisovassa vedessä? Täytys nimittäin lähteä itekkin koittamaan parille mehtälammelle
PerhOstelia: Ainakin minä uitan larvaa hitain ja lyhyin nykiäyksin pohjassa. Ja jos kaloja on rannaan tuntumassa kannattaa koittaa perhon roikottamista ihan näkötuntumalla.Ja sekös vasta hauskaa onkin! Ja laitahan saalisraporttia tulemaan sitte kalareissun jälkeen.
Kalan täytyy olla puna lihainen ellei se ole Harjus tai Siika. Ps: Oma mielipiteeni mutta kivahan noita on kalastaa.
Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?