Sonnanjoki (Jaala) | 15.4.2015 00:53

KommenttiJuhis78 - 14.04.2015

Kala reissu jaalassa.

Tulin 11.30 Tuomaankoskelle, en jäänyt kalastamaan sinne. Lähdin Jukakoskelle, sinne tulin noin 12 aikaan. Aloitin kalastamaan tinselillä niksalta alavirran suuntaan, tuntui ettei koskessa ole yhtään kalaa. 2 tuntia heittelin, siis tyhjää. Eikä kaloja edes näkynyt. Sitten pikkusen kaffee ja uuteen yritykseen, ajattelin vielä niskaa kokeilla kuitenkin vastarannalta. Sitten kaksi kertaa kokeili iskee tinseliin, mutta ei tarttunut ja ei kelvannut enää. Ja kokeilin vaihtaa streamerin väriä, mutta ei kalaa kiinnostanut ottaa. Sitten kokeilin muutamaa uppoperhoa, ei noussut edes katsomaan :( .
Kala näkyi niskalla montussa. Sitten tuumasta toimeen, laitoin kuulapäitä 3kpl siimaan, ei kelvannut mikään.
Sit ajattelin luovuttaa jo, mutta kuitenkin ajattelin kerta vielä.
Laitoin mustan hydrolarvan ja eka heitto ja kala nappasi kiinni :) . 36 senttinen laiha taimenen poikanenhan se siellä kiusasi minua, sit kännykuva ja takas kasvamaan.

Sitten lähdin ajelemaan myllykoskelle päin ja sattumalta kantokoskeen laskettiin 800kpl 2 vuotiaita taimenen poikasia.

Jäin juttelemaan istuttajan kanssa hetkeksi, hän kertoi että tänä vuonna 2015 Sonnanjoen pinta pidetään 15cm korkeammalla kuin yleensä, eli vettä ei siis juoksuteta edellis vuosien malliin padosta läpi, jotta sonnanjoen veden korkeus ei kärsisi niin paljon.

Toivottavasti piditte hyvistä uutisista.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti