Kvarnsjön | 30.5.2016 20:48

Kommenttispider - 16.06.2016

Heissan, niinkuin ruottalainen sanoo. Minä ja minun parempi puolisko lähdettiin käymään Jemtlantissa. Ja tietysti kalastus pääasiana tai minun ainakin.

Viiden tunnin ajamisen jälkeen pakolliseen pysähtymiseen Ljusdalin systeemissä ja kahvitauon jälkeen tultiin Kvarnsjön leirintäalueelle. Siellä asiat niinkuin ennenkin. Isännän (ihmisen verta virtaa sen suonissa, kun on suomalaiset sukujuuret) polvet kipeenä tai aika hyvät riipuen siitä, keneltä kysyy. Emäntä halas minua niin kovasti, että tuli lämmin olo. Elikkä tervetulleita oltiin.

Siinä sitten meni 2 tuntia kuulumisia vaihtaessa ja muuhun höpinään. Siirryttiin taloksi mökkiin, joka meillä on ollut aikaisemmikin.
Muija räppälisi kotitaloustarvikkeiden ja sänkyjen kanssa, kun minä taas olin tärkeimpien asioiden kimpussa. Sihtailin perhoja ja sidoin uuden tapsin perhosiimaan.

Olin sitonut viikkoa aikaisemmin läjän GHR:ä kultakallolla. Ajatus oli vähän niinkuin, että kuoriintumista ei vielä ollut. Eikä ollutkaan. Sen totesin, kun tulin Nessten koskelle. Olen aina pitänyt tästä paikasta. Kalaa on aina vaikkakin kevät on parasta aikaa. Se johtuu ainoastaan siitä, ettei kaikenmaailman "proffat" ole vielä ehtineet siellä käydä. Ne on töissä ja niiden loma alkaa vasta myöhemmin. Kevään kalat, ja ne suurimmat, otetaan pois turistien alta aikaisemmin. Tämähän on sama virsi joka paikassa.

Tultiin paikan päälle. Vaimo siivos turistien jälkiä ja minä tarkastelin koskea. Ihan hyvältä näytti. Sidoin kultakuulapään 0.13 päähän. Ensimmäinen harjus ei pitkään piinannut. Iski syvältä virrasta ja anto hyvät kyydit. Mittasin sen ja totesin, että syötävää se on, 41 cm. Tein kuusenhavuista sille viiimeisen lepopaikan ja heitin suolat päälle.

Iltayöstä vaihdoin GHR:n mustaan serkkuun. Taimen iski siihen ja pääsi lopulta irti koskenniskalla. Sen olisin halunnut syödä, mutta tällä kertaa onni oli sen puolella.
Kalaa tuli sen verran tai sopivasti,että saatiin syödä joka päivä. Kolmen yöpymisen jälkeen lähdettiin kotia kohti.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot