TVR: Tehtävä Kuhmossa

Lauantai 27.5.2000

Herätys aikaisin aamun sarastaessa. Vielä viimeiset tarkistukset ja soitto Turkuun. Kukaan ei vastaa. Pelkään pahinta. Pian Aksu kuitenkin soittaa takaisin ja kertoo, että ei jaksanut vastata puhelimeen. Tumbin ääni kuuluu taustalta, taisi olla parempaa tekemistä.

Tumppi valmistautuu lähtöön
Tumppi valmistautuu lähtöön

Lähtö Oulunkylästä aivan suunnitellusti ja moottoritiellä tuli heti villi ja vapaa olo. Toinenkin autokunta pääsi onnistuneesti liikkeelle kohti Kuopiota. Muutaman pysähdyksen jälkeen Kuopion ostoshelvetti siinsi tuulilasin lävitse. Pienen ruokailutuokion jälkeen suoritimme vaativan ostostapahtuman ja selvisimme kaupasta kahdessa tunnissa pois. Aika pätevä suoritus.

Auto kohti Kuhmoa. Pieni kahvitauko Nurmeksessa (vain R-kioski auki, omituista) ja viimeiset kilometrit Kuhmoon sujuivat leppoisasti. Kuhmossa noudimme mökin avaimet Juhon vanhemmilta ja samalla saimme ruokaa, joka maistuikin erittäin hyvältä ja teki hyvää matkan jälkeen. Vielä muutama kymmenen kilometriä mökille ja varusteiden purku. Paljon tavaraa näytti kahteen autoon mahtuneen. Perillä joskus 9-10 aikaan illalla; 12 tuntia matkaan meni, mutta ei vielä pahemmin painanut.

Sauna lämpiämään ja ensimmäiset luonnontuotteetkin saatiin testattua. Hyvältä maistui. Illalla (yöllä vai aamulla sittenkin) vielä nuotio ulos ja istuskelua sen ääressä. Nukkumaan joskus auringon jo noustua.

Joni yövartiossa
Joni yövartiossa

< Edellinen sivu     Seuraava sivu >

Kommentit

Kommenttihuiskia - 09.06.2004

mistä tuo TVR on saanut nimesä.ja miten tuo vihollinen sabotoi matkan noilta 3 henkilöltä.


Kommenttietzku - 17.06.2004

Eikös toi äijä roikota tota kalaa tossa kuvassa?? Mukamas joku "taimenen vapautus rintama"....


Kommenttipörhöstelijä1 - 29.11.2004

Ehkä se on taimenen tapatus rintama :p ...

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?