Kuhmo 2001

Keskiviikko

Kolmantena päivänä suuntasimme matkamme eilisen paikan alapuoliselle osuudelle. Ajoimme auton alajuoksulle, josta patikoimme 3-4 kilometriä joen pohjoisenpuoleista rantaa yläjuoksulle päin, matkalla löysimme hyviä korvasienipaikkoja tien viereiseltä hakkuu-aukealta – päätimme kerätä niitä ennen poislähtöä.

Joen rantaan saavuttuamme havaitsimme joen yläpuolella hyönteisiä lentelemässä, joten aluksi päätin kokeilla aikaisemmin sitomaani Klinhämer Special pintaperhoa. Liekö korkea vesi vai pohjaruokaan tottuneet kalat, mutta perhoni ei saanut osakseen minkäänlaista huomiota.

Lähdimme kalastamaan koskea alaspäin – muutamaan ensimmäiseen tuntiin ei tapahtumia ollut ja perhovalikoimaa tulikin käytyä huolellisesti läpi. Kilometrin alempana lähtöpaikasta, matalassa kivikkovirrassa vaihdoin siimani päähän kuulapäisen punaruskean nymfin punaisella häkilällä – hetken heitettyäni sain kiinnitettyä perhoon 15 senttisen taimenen –poikasen, miten ihmeessä ne pystyvät pitämään itseään niin tiukasti kiven takana, ollakseen vain maissintähkän kokoisia. Sain osakseni makeat naurut pyytäessäni vieressä kalastanutta Akia auttamaan kalan haavistuksessa, pianhan se selvisi ettei tämän kalan kanssa juuri haavia tarvittaisi – piristysruiske kumminkin.

Kellon tullessa yhdeksän päätimme pysähtyä rantakalliolle keittämään kahvit ja nauttimaan grillattua makkaraa sekä Kuhmon K-kaupasta hankkimiamme hillomunkkeja. Rantakalliolta alaspäin jatkui 200 – 300 metriä pitkä suora koski, jonka rannat vaikuttivat vaikeilta kalastaa ja erityisen ongelmalliselta mikäli sieltä siimansa päähän kalan saisi houkuteltua.

Lähdimme kuitenkin koittamaan, ja eipä aikaakaan kun Aki onnistui tartuttamaan kalan siimansa päähän, tästä tuntemattomasta otuksesta ei kauaa saatu nauttia kun se oli jo itsensä irroittanut.. Mukana matkustava virvelimies Joni onnistui aiheuttamaan huolta ja epäuskoa omiin välineisiini tartuttamalla koskesta kolme taimenenpoikasta aivan perä jälkeen – ehkä korkealla vedellä oli asiaan osuutta, mutta vaaput tuntuivat kiinnostavan noita poikaskaloja suunnattomasti.

Noin tunti ruokailumme jälkeen, noin kello 23 aikoihin kalastin em. kosken alapuolella olevaa suvantoa ja kosken loppulaskua, jo aikaisemmin siimani päähän sitoma Marabou streamer (ainoa joka suostui uimaan hurjassa virrassa) tuotti vihdoin tulosta – siiman päähän tarttui reilu 40 cm taimen, joka Akin avustuksella saatiinkin haavistettua erittäin nopeasti.

Puolen yön aikoihin ilma kääntyi pakkasen puolelle ja vaparenkaat alkoivat jäätyä, koski näytti upealta ilmaa lämpimämmän veden muodostaessa höyryä kosken pintaan. Noin tunti kalani jälkeen Joni nappasi reilun kilon hauen alempana sijainneesta suvannosta.

Kokonaisuudessaan koskiosuus jonka kävimme lävitse oli suunnattoman upeaa ja perhokalastukselle oivallista vesistöä eikä häviä pohjoisemmille Lapin koskille tippaakaan. Kalastelimme koskea alas aina kello kahteen saakka, ja matkalla nautiskelimme upeista maisemista sekä Mikon salakuljettamasta siideristä (ette kysyneet…!!! (Minä sen kuitenkin kannoin ja jaoin teidän kanssa (MNi:n huom.)). Alempana kosken vaihtuessa pidemmäksi suvannoksi törmäsimme rannalla kosken tapahtumia seurailemaan saapuneeseen hirveen – melkoinen otus.

Autolle kävellessämme keräsimme aikaisemmin löytämiämme korvasieniä – tosin yömyöhäinen hämärä vaikeutti niiden löytämistä.

Edellinen sivu

Seuraava sivu

Kommentoi