Naruskan Pystökoskella

Vapa taipuu

Kun sain siimani rikkonaisen virran reuna-alueelle, tunsin vavassani kovan nykäyksen. Vaistomaisesti tein vastaiskun, mutta mitään ei tuntunut siimassa. Taas karkuutus. Otin siiman hitaasti sisään ja tarkistin perhon kunnon. Mitään roskia eikä muutakaan poikkeavaa perhosta löytynyt. Pidin hetkisen taukoa kalastuksessa ja nautin evääkseni ottamani suklaapatukan, jonka maku olikin mukavan täyteläinen, joukossa oli aavistus pähkinäistä aromia.

Heitin perhon uudelleen saman virran reunaan, tällä kertaa hieman etäämmäksi, jotta kalalla olisi enemmän aikaa tarttua perhoon. Taas tunsin saman kiukkuisen nykäyksen ja nyt kala tarttui kiinni. Kala lähti tulemaan suoraan kohti, joten siimaa sai ottaa kunnolla sisään ja onneksi siima ei löystynyt liikaa, vaan kala pysyi edelleen kiinni. Kun sain siiman kireäksi tunsin, että nyt siiman päässä on kunnon kala, eikä mikään alimittainen poikanen.

Tässä vaiheessa jostakin syystä muistin kalakaverini ja vislasin pilliin sovitun haavistuspyynnön. Hetken kuluttua kuulin kuittauksen vihellykseen, joten aloin ottamaan kalaa lähemmäksi. Kala ei tästä erityisemmin pitänyt, vaan päätti lähteä suoraan virtaa pitkin alaspäin. Mitään mahdollisuutta ei ollut lähteä perään, koska kalan vauhti oli melkoinen ja itse seisoin syvän kuopan reunalla kaukana rannasta. Hetkisen kuluttua siima löystyikin ja totesin kalan jälleen kerran olleen minua etevämpi. Haavimiehet tulivat paikalle ja pientä lohtua sain siitä, että molemmat olivat pudonneet matkalla kuoppaan. Kuopat ovat aina vaarallisia, luulisi poikien sen jo oppineen aikoja sitten.

Kalastimme vielä muutaman tunnin koskea alaspäin, mutta saaliiksi ei tullut enää mitään. Väsyneinä palasimme leiriin, jossa nautimme vielä kevyen iltapalan ennen nukkumaanmenoa.

Kommentit

Mie - 21.05.2004

Todella mielenkiintoinen ja hyvin kerrottu juttu!

Alex Koskivuori - 23.08.2004

Kalassa viikon verran kesällä 2004. Joki oli tulvassa, ja kalantulo sen mukaista. Viikon saldo: pientä taimenta kohtuullisesti, harjusta sen verran, että makuun päästiin silloin tällöin, ei yhtään yli 40 cm taimenta. Paikoin porukkaa kuin kirjolohilammella Osa koskista kunnostettu kiviä paiskomalla. Paikoin onnistuttu luomaan erittäin kauniita koskiosuuksia. Maisemat ja sää pelastivat reissun...paikallisen väestön mato-onginta puolestaan koski syvälle perhostajan sydämeen. Yritän ymmärtää.

Jimi - 11.02.2013

Hyvin kerrottu juttu! Mille aikavälille sijoittuu?

Kommentoi

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?