Paparazzin paratiisi | 1.7.2006 10:30

Kommenttitsipide - 01.07.2006

Saavuin koskimestalle tuossa puoli yhdentoista aikaan... Huomasin heti kaksi kovaa kalamiestä; Hexenin ja Tsipiden. Hiljaa hiivin puusillan kaiteen taakse ja nappasin kaveruksista pari kuvaa. Kalamiesten saatua perhot kiinni, suuntasivat he sillan alle. Hexen jäi heittämään siihen kun taas tsipi jatkoi matkaansa aivan kosken loppuun asti. Noin neljä kertaa tsipi kerkesi heittämään kun winstonin kärki osoitti jo totuutta. Siiman päässä oli aivan mahottoman iso kirjolohi ja boroni oli taipunut jo aivan luokilleen! Olisittepa nähnyt kun se raivokkaasti tuli pintaan ja alkoi mielettömän mesoamisen. Pinnassa räpiköinnit olivat liian kovia ja perho lensi räväkästi irti kalan suupielistä. Pari ärräpäätä taisin kuulla kosken kohinan välistä.

Tästä tsipi ei lannistunut vaan jatkoi samalla paikalla. Noin viisi minuuttia myöhemmin hän sai jälleen tärpin. Taas vapa taipui kirjolohen painosta ja tsipi ohjaili kalaa miedompaan virtaan. Kirre otti muutamia aivan päättömiä spurtteja, jonka jälkeen väsynyt kala antautui kalamiehen haaviin! Tsipi kampesi itsensä rannalle ja laittoi kirren parempaan talteen. Onnistuin saamaan kuvan tsipistä kalan kanssa kun hän näytti kalaa hexenille. Vaaka näytti puoltatoista kiloa kun kuulin poikien keskustelun! Keskustelun ja perkaamisen jälkeen he menivät vielä yhdessä samaan loppuliusuun heittämään, jossa tsipi sai vielä yhden tärpin mutta kiinni perho ei suostunut jäämään.

Tämän jälkeen pojat kävivät syömässä ja minä jäin kosken rannalle piiloon odottamaan ja seurailin muita kalastajia. Lähinnä virvelöijiä siellä vain oli mutta eiväthän he mitään koskesta saaneet. Olosuhteet olivat todella huonot, koska vesi oli ihan luvattoman matalalla.

Pojat palasivat koskelle ja suuntasivat ylöpäin padolle. Ajattelin mennä seuraamaan Hexeniä. Eipä aikaakaan kun Hexenin boroni taipui suuren kirjolohen rimpuilusta. Parin minuutin taistelun jälkeen kala kuitenkin pääsi irti ja hexenilä oli hieman pettynyt ilme. Pojat kalastelivat vielä koskea padolta ylös päin. Hexenillä kävi pari kertaa kirjo tärppäämässä mutta jokin taika oli heidän päällän, koska kalat eivät kiinni jääneet. Noin kahden aikaan pojat pakkasivat kamppeensa ja suuntasivat mersun nokan kohti kotia...

Hieno päivä pojilla kuitenkin oli. Paljon tapahtumia, yksi ruokakala ja ei yhtään perhon menetystä! Taidan ottaa selville, koska pojat taas koskelle menevät, jotta saan heidän seikkailut teille taas kirjoittaa! Nyt lauantain viettoon! :)

Kommentit

Kommenttiaki.tormanen - 02.07.2006

komea kala!:)! hienosti kirjoitettu juttu ;)


KommenttiSarvis - 02.07.2006

tsipide kärsii pahasta skitsofreniasta kun itsestään kuvan takaa kykenee ottamaan?
Vai tapahtuiko ruumiistairtautuminen keskellä kirkasta päivää? :-P


KommenttiVision79 - 02.07.2006

Joo onnea kalasta.. ammattimiehet asialla.. samaa mieltä akin kanssa hienosti kirjoitettu juttu.. :)


Kommenttitsipide - 02.07.2006

Katohan...perhanan paparazzit! Saaneet vielä mun tunnukset käyttöön ja kirjoittaneet tänne raportin ;) Mä olin kuulevinani sieltä pusikoista rapinaa aina välillä! :)


Kommenttilarvastelija - 02.07.2006

Aki, mitä komeaa noissa pulliksissa on? Samanlaisia kaikki.


Kommenttikirpeli - 02.07.2006

No mut onhan tuolla normaalia ehjemmät evät! Onnea vaan hienosta kalasta!


KommenttiHENU89 - 02.07.2006

hyvin kirjoitettu juttu.lisää tällaisia raportteja.


Kommenttipaparazzi - 02.07.2006

Kiitos...raportin väänsin ihan tosta vaan! Vitsi, että oli hauska seurata loistavia kalamiehiä! :) Lisää tulee heti kun jäbät taas koskelta spottaan! ;)

PS. Sori tsipi ku käytin sun tunnaria...


KommenttiHaba - 02.07.2006

kumpaa laihaa se poika koittaa näyttää kirreä vai vai haukista???


Kommenttitsipide - 03.07.2006

Heh heh...No jos olisin tiennyt, että siellä on paparazzi pusikossa niin olisin tietenkin voinut vähän edes pullistaa!! ;)


Kommenttiaki.tormanen - 03.07.2006

Kyllä se kuule ihan hieno kala on, eikä ne ole samanlaisia kaikki.

aina mua vastaan..


Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?