Lohenrengas (Perniö) | 22.7.2006 21:03

KommenttiKappari - 22.07.2006

Lähdin Lohenrenkaalle heittämään,kun ei lähikoskissa tähän aikaan ole juuri vettä. Ajattelin myös kalan olevan aktiivista, koska helteet on vähän hellittäneet. Saavuin pelipaikoille noin 14.30 ja suuntasin ensin Kivijärvelle. Kalat pintoivat harvakseltaan ja niitä aloin pienillä nymfeillä yrittämään pinnan tuntumasta.

Huonosti otti kala aluksi. Pari kertaa kävi perhoa hamuamassa, kun sai heitettyä tuikin viereen, mutta eivät tarttuneet. Noin 16.30 huomasin yhden kalan käyvän jatkuvasti pinnassa samassa paikassa. Olin vaihtanut Hare`s ear nymfiin pinturin jälkeen, koska siihen ei napannut. 16.45 sain lepän takaa tarjottua nymfin tuikin eteen. Huomasin siiman liikahtavan varovasti ja vastaiskussa tunsin kalan tarttuvan. Kala oli melko pirteä ja jouduin ottamaan kelan jarrunkin peliin parin pitemmän syöksyn aikana. Ylös nousi 50 cm taimen. Kala oli kauniin värinen, mutta hiukan laiha, vaikka vastaan laittoikin. Punnitus määritti painoksi 1.2 kiloa. Päästin kalan kartuttamaan kiloja.

18.00 jälkeen heittelin Zug bugia ja paikan vaihdon jälkeen ensimmäiseen heittoon räväytti kala kiinni pinnan tuntumasta. Pirteä kala, joka väsyttelyn aikana osoittautui kirjoloheksi. 43 senttinen 970 grammainen päätyi savupönttöön. Mukava reissu ja pääsi taas rentoutumaan työviikon jälkeen. Kalat tuntuivat olevan aktiivisempia ilmojen hieman viilennyttyä.

Kommentit

Kommenttipeltzi - 24.07.2006

Kappas samaa kalaa olen koukuttanut tänä vuonna jo 7 kertaa :D

Siitä rantaputamasta pienen koivun alta otti eikö ;)

Kala kun on satuttu jo nimeämäänkin. Nyt ei ole enää kalaa näkynyt pahemmin syömässä samassa kohdassa, joten olisiko saanut jo tarpeekseen koukuista :D Tuon pyrstön tunnistaa aina. Onhan siitä suuri pala pois.


KommenttiSamiKeskinen - 24.07.2006

Jaa että toi kuvan tamaani oli cr?


KommenttiKappari - 24.07.2006

Joo päästin pois kun tuntui vähän laihalta, tai vaikutti. Painoa tosiaan oli 1.2. Yleensä 50 senttiset on ollut vähän tukevampia. Oli myös ihan nätti kala niin en hennonut tappaa. :) Kuva vähän hämää, näyttää vankemmalta kuin oli.

Peltzi: Otti joo siitä poukamasta koivun nysän edestä. Ihan mielenkiinnosta, että mille nimellä kala on kastettu? Veikkaan, että helteet on tehneet taukoa ja nyt kun vähän viileni alkoi taas maistumaan.


Kommenttipeltzi - 25.07.2006

Perus Taunoksihan tuo on kastettu, hyvä kun kala on samassa putamassa viihtynyt jo viime vuonna ja silloin jo perhoa maistellut.
Välillä isommat vähän sitä ajavat pois sen alueelta mutta Herr Tauno ottaa aina loppujen lopuksi paikkansa takaisin.

Olisin kiitollinen jos muutkaan eivät kyseistä kalaa tappaisi vaan saataisiin seurata kyseisen yksilön elämää pidemmän aikaakin tuolla.
Herrasta tosin on tullut ajan mukaan aina vaan arempi kalastajia kohtaan, ehkä hyvä niin.
Herr on myös useina kauniina iltoina paljastanut muidenkin kalojen mielenkiinnon kohteet joten antakaamme Taunon elää ja kasvaa isoksi ja vahvaksi!!!


Kommenttipeltzi - 25.07.2006

Olisin myös kiitollinen jos Herraa ei vedestä AINAKAAN KUIVALLE MAALLE nostettaisi kuvauksen ajaksi.
Katsos herra Taunon limakalvo ei tykkää hyvää ollenkaan kyseisestä.

Alkaapa tästä kalasta tulla jo lohenrenkaan oma maskottimme joka saa jo osakseen tunnustusta avusta muiden kalojen pyynnin helpottajana.


Kommenttilarvastelija - 25.07.2006

Tuo taimen on ihan kuiva tuossa kuvassa. Ei näytä märältä yhtään. Saattoi tuokin kala kuolla :(


KommenttiKappari - 25.07.2006

No joo näin jälkikäteen olis pitäny ottaa kuva vedessä. Ei kala kuitenkaan kauaa kuivalla ollut. Meinasin ensin ottaa, mutta tulin kuitenkin katumapäälle. Näin tällä kertaa, toimin toisin seuraavaksi. Ja jos Tauno vielä ottaa niin takaisin lasken.


Kommenttipeltzi - 29.07.2006

Ensiviikolla olisi kyseiseen paikkaan taas lähtö edessä, ilmeisesti koko yöksi.
Saas nähdä vieläkö Herr Tauno on samaisessa paikassa.

Ensin pitää vain noihin knapekin koukkuihin sitaista kaikki tarvittavat perhot jotta ei tarvitse enää kaikkia vanhoja perhoja litistellä väkäsien osalta.
vaikuttavat ainakin hyviltä koukuilta.

Saalispäiväkirjaan lisäilen sitten paikan tuloksista.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti