Kairijoki (Savukoski) | 24.9.2006 12:03

Kommenttiheiskla - 24.09.2006

Heinäkuun 21 päivä, Urbaanilegendojen vuosittainen pohjoisen reissu oli taas käsillä.
Kokoonnuimme Jampelle perjantaita vastaisena yönä, kamat oli jo hyvissä ajoin viikolla pakattu autoihin ja peräkärryyn, joten äijät vaan kyytiin ja nokka kohti Savukoskea.
Hirviä väistellen, muutaman tupakka- ja kahvitauon pidettyämme saavuimme aamupäivästä Kuusamoon.
Syömään ja ruoka-, sekä juomavarastojen täydennystä.
Iltapäivästä olimme perillä Saunavaarassa, leirin pystytys ja perinteinen "löysät pois" ilta kuningas alkoholin avustuksella.
Lauantaiaamu koitti kirkkaana. Taisteluvarustus päälle ja vesiin. Vedenkorkeus hieman huolestutti, lämpö tosin vain 13 astetta, mikä sinällään oli kohdallaan.
Harjus tuntui olevan syönnillään, koko vain oli pienehköä. Taimen loisti poissaolollaan.
Pari päivää kalastusta ja päätimme tehdä piston Kemijoelle, jospa siellä olisi taimen nälkäisempi.
Kalastelimme yhden päivän Kemijoella, Sorvortan alapuolella, mutta sama tilanne. Harjusta kiusaksi asti, koko ehkä aavistuksen isompaa kuin Kairilla, mutta taimenta ei.
Päätimme muuttaa taktiikkaa ja keskittyä ilta- ja yökalastukseen. Tämä tuntuikin järkevältä, johan sitä taimentakin saatiin se verran että makuun päästiin.
Loppuviikosta keli alkoi kylmetä ja kalojen aktiivisuus alkoi hiipumaan. Viimeisenä yönä jopa pakkasta, kotiinlähtö alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta.
Viikon saldo kokonaisuudessaan ihan kohtuullinen, sen verran saalista että ruuassa pysyttiin ja muutama savukala jopa kotiinkin näytille.

Kommentit

Kommenttimoj - 25.09.2006 (Muokattu 25.9, 09:44)

Ehkä tyhmä kysymys, mutta mites sen taimenen rauhoituksen kanssa oikein on...

Jes. Usein käynti optikolla riittää... Sorry...


Kommenttiepa - 25.09.2006

"Heinäkuun 21 päivä, Urbaanilegendojen vuosittainen pohjoisen reissu oli taas käsillä."


Kommenttiperhonen - 25.09.2006

Kyllä oli hyvä tarina, pidin tuosta leirin pystytys ja perinteinen "löysät pois" ilta kuningas alkoholin avustuksella kohdasta :D. No joo onnea kaloista... :)


KommenttiYöperho - 25.09.2006

Hyvä stoori ja hienon näköinen paikka toi Kemijoki. Tossa ekassa ja etenkin vikassa kuvassa on ainesta postikorttiinkin. Ja hienot kalatkin ootte nykässy.


Kommenttivapaartsi - 25.09.2006

Joo, hieno ja tuttu paikka monilta vuosilta. Viimeksi heinäkuun alussa. Kalaa myös saimme. Aartonivan lanssilla ja siittä vähän alaspäin myös hyviä paikkoja.


Kommenttiapprox - 26.09.2006

Moj; Kairijoella ja koko Korvatunturin kalastus alueella ei ole taimenen syysrauhoitusta.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti