Tainionvirta (Hartola) | 28.4.2007 13:00

KommenttiTOT - 02.05.2007

Noin klo. 13.00 aloitimme kalastuksen Ekonkoskelta ja huolellisen koluamisen saaliina ei edes tärppiä. Välillä tuli lumikuuro niskaan, joten aluksi oli aika koleaa.

Seraavaksi siirryimme Myllykoskelle. Kosken toisella puolella oli joku istutus laitos ja oli aika hauska nähdä kun altaissa oli välillä noin 7 kalaa ilmassa yhtäaikaa. Itse koskella oli 4 kalastajaa ennen meitä mutta vähän ajan kuluttua kaikki lähtivät pois. Vähän aikaa kalastettuamme, hitaamman virran puolella mitallinen taimen hyppäsi kiven edessä, vähän pommitusta siihen mutta ei enää jälkeäkään kalasta. Siirryin pitkospuita alemmas, ja näinkin kalan tuikkimassa taas hitaamman virran puolella "pikku niskalla", heitin paikkaan tinseliä joka sattui olemaan siiman päässä mutta ei tärppiä. Vaihdoin mustan kuulapää liitsin ja parin heiton jälkeen kala otti kiinni. Pikku pyristelyjen jälkeen pintaan tuli harjus, pikakuvauksen jälkeen vähän yli 30 cm kala pääsi vapauteen. Tämän jälkeen lähdin ylävirtaan sillan alle, mutta sitten isä huitoi että tarttee haavia pitkospuilla. Onneksi paikalle oli saapunut toinen kalastaja joka lainasi haavia ja kirjo nousi ylös ja päätyi kotiin viemisiksi, painoa kalalla oli 1,25kg, ja se oli täynnä mätiä. Tosin se tuli virvelillä. Tähän oli hyvä lopettaa ja lähteä mökille.

Kommentit

KommenttiMorithil - 03.05.2007

Eikös jossain ole maininta, että alamittaisia ei mainita saaliina...?
En muista, mutta tulipa vaan mieleen.
Onnea siitä mitallisesta :)


KommenttiWalastaja - 03.05.2007

Jos harjus oli yli 30 senttiä, kuten tekstissä mainitaan, on se mitallinen Tainion sääntöjen mukaan.


Kommenttihartolan keisari - 03.05.2007

ihan nättejä harjuksia tainiolta nyt on noussu,teki ne istutukset aika hyvää jälkeä silloin jokunen vuosi sitten..ja taisipa olla meikäläisen teipattu ja ruuveilla korjattu haavi mihinkä isäsi kirjolohi päätyi:)


KommenttiPerho joka söi lohikaloja - 03.05.2007 (Muokattu 3.5, 16:26)

Onnittelut kirrestä.


KommenttiTOT - 03.05.2007

Ai, olitkos se sinä joka lainasi haavia, en kyllä yhtään arvannut, aika hyvä sattuma:)


KommenttiPerhoEpeli - 04.05.2007

Täytyisi muistaa vaan tuon kalan käsittely jos meinaa päästää sen vielä vapauteen....


KommenttiMorithil - 04.05.2007

Niin justiin. Kiitos walastajalle tiedoista.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti