Sonnanjoki (Jaala) | 5.6.2007 13:14

Kommenttitammukka - 10.06.2007

Ja taas siis tuli käytyä pyörähtämässä jaalassa mutta tällä kertaa ihan vaan tarkkailun kannalta. Kaverini kanssa pyörähdimme tutkimaan joen tilaa. Vesi oli vieläkin korkeammalla kuin normaalisti kesä aikaan koska oli vielä vuolaita sivu-uomia seppälänkosken tuntumassa, tosin tämä oli lisännyt kala paikkoja varmastikkin.

Ensi havainto joelle tullessa oli paahtavan kuumuuden lisäksi se että kalaa oli liikkeellä jo Myllykoskella tuli havaintoja lukuisista pienistä taimenista kuten aina, kahdesta väh. mittakalasta vähän vanhan sillan yläpuolella olevien viimeisten kivien pyörteissä ja muutamasta harjuksesta. Kalastajiakin muutama oli näkösällä kun kävelimme seppälänkoskelle päin. Yksi valtava koivu oli myös kaatunut joen uoman poikki noin, puolessa välissä koskea ennen suvantoa... Suvannossa ei elämää näkynyt mutta pystyi vain kuvittelemaan kuinka upeaa siihen on mennä pintaperhostelemaan illan tultua :) Myös viimeisen kosken loppuliulle asti talsimme ja tutkimme paikat ja kaikki ihan oli kuten ennenkin. Vesi kirkasta kuin akvaariossa, aurinko paistoi ja kaloja oli jotka tosin arkoja kuten aina.
Tuskin maltan odottaa ensimmäistä reissua tänä kesänä kun vai tulisi aikaa reissulle.

Kommentit

Kommenttitapio - 11.06.2007

Helvetin siisti paikka! On kyllä pakko päästä joskus...


Kommenttiperza - 12.06.2007

Oho, onko suomessa tämmösiä paikkoja!
Kalat on varmaan tosi arkoja, kun vesi on niin kirkasta. Mahtavan näköinen paikka.


Kommenttimullomään - 12.06.2007

Hieno paikkahan tuo on, vaikka kalapuoli onkin usein kadoksissa. Kuten perza arvelee, niin olosuhteista johtuen ongelmia ilmenee. Jo yksi varomaton tampio (ja nykyisellä kalastuspaineella niitä Jaalassa riittää) saattaa pilata kaikkien kalastuksen. On meinaan tullut nähtyä vuosien varrella yhtä sun toista.


KommenttiSarvis - 12.06.2007

Se on sellaista, kun porukka oppii kalastamaan vedessä missä perhon erottaa 2cm päähän...tuolla ei oikein noilla opeilla kuohusäärin mennessä tule tapahtumia. Eikä ne pinkit leetsit ja muut hyönteisjäljitelmät pelitä.
Toisaalta...MP reissun jälkeen moni jättää tulematta uudestaa :-D


Kommenttitammukka - 12.06.2007

No sellaistahan tuol tuppaa oleen että kärsivällisyys palkitaan ja jokea lähestytään kunnioittavasti tai lähdetään alakuloisena pois... Kalaa on vaikka miten jos osaa kalastaa oikein ja olla tarkkana jo rantaan mennessä. Ja kyseessähän on varmasti yksi eteläisen(miksei) keski suomenkin hienoimmista paikoista.... ainakin itse olen kovasti paikkoja kiertänyt ja tälle ns. Omalle koskelle ei ole moni vielä pärjännyt


KommenttiMulias - 12.06.2007

Mutta miksi mainostaa paikkaa täällä netissä jos on jo nyt liikaa porukkaa??


Kommenttimullomään - 15.06.2007

Mulias osasi lukea rivien välistä viestini varsinaisen pointin...


Kommenttimorgancane - 20.06.2007

Mahtava paikka tosiaan! Viime lauantaina pika- käynti! Ihan kivasti porukkaa. Auto ei meinannu mahtua parkkiin myllynparkkiksella. Jokeakin lähestyin ihan varovasti ja nöyränä vaan sekaan kun ei mahdu niin ei mahdu. Siis kamat kasaan ja kotiin. Ei ees saappaat kastunu, sääli.


KommenttiTanemies - 17.10.2007

Kyllä on hieno paikka!Pitää kyllä tuolla käydä ja se on varma!


KommenttiHenu95 - 11.05.2008

Itte oon käyny eikä noi kuvat valehtele. Se on tosi upee mesta.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti