Hossajoki (Suomussalmi) | 3.7.2007 10:00

Saavuttiin sitten sieltä Kitkajoelta Hossaan ja puikattiin asuntovaunun kanssa Erä Hossan leirintäalueelle. Vastaanotto toimistossa oli oikein leppoisa. Ystävälliset doorikset vastasivat antaumuksella kysymyksiimme; löytyykö tilaa vielä yhdelle (asuntovaunulle) ja saiskos luvan.
Toimiston väki onneksi ymmärsi heti mitä pyydettiin, joten majoitus heltisi helpolla. Vaunu parkkiin ja perhoja sitomaan. Ne Kitkajokeen menetetyt Semi-larvat piti sitaista uusiksi ja pari leechiä myös varmistamaan saalis.

Ei sitten muuta, kuin Vääräkosken P-paikalle. Tamineet kasaan ja suunta jokea ylöspäin. Helppoahan se on kun pitkospuita pitkin saa kävellä (nimim. kampurajalka). Oli siinä pari pätkää pelkkää vetelääkin, mutta eipäs sitä huomannut.

Leveänkosken laavulle päästyämme, totesimme joen virtauksen aika mukavaksi. Kiviä ja huopeita siellä täällä, joten kaikki ok. Pupat kehiin ja kokeilemaan. Muutaman heiton jälkeen, minä ja kaverini, joka oli alempana, todettiin, että pupat ei vaan sovellu tähän koskeen laisinkaan. Jokaisen uiton jälkeen pohjatartuntoja, vihreää limaa ja silleen. Ehkä vettä oli sittenkin liian vähän?

Kevyempää ottia siis perhoon, eli hollow streamer, joka ui heti pinnan tuntumassa. Vettä oli muuten aika vähän, joten kahluu rajoittui aivan joen rantaan. Mikä lie joen normaali ’syväys’ tuohon ajankohtaan olisikaan? Ja muutenkin voin todeta,että vaikka nilkka oli heikko, joen pohja on kaikkea muuta kuin kahlattava. Kannattaa mieluummin kalastaa rannalta, jos vain voi! Niljakkaita kiviä, syviä kivenkoloja,...

Muutamia ahvenia ja alamittaisia harreja ja särkejä pyydettyämme, totesimme, että olisiko aika siirtyä alemmaksi, eli sinne Jasper Pääkkösen ’ottipaikkaan’, josta oikein tv:ssä kerrottiin. Päätin kuitenkin kokeilla hieman ylempää, josko ahti soisi antejaan paremmin. Kampurajalalla tallasin Kaivoskosken yläpuolelle sakean sääskiparven kera ja n. 20 min. kuluttua päätin palata takaisin. Syy; saaliina yksi pieni ahven, pupassa. Tulipahan kuitenkin kokeiltua monenmoista erilaista perhoa tuossakin koskessa, eri uittotyyleillä; leech, pupa, sreamereita, jne...

Kaikkein huvittavinta oli, kun kolleega soitti radiopuhelimellaan, että löytyykö paperia pas*omista varten. Hätä oli kuulemma kovinta luokkaa. Sanoin et kyl löytyy, mut sun pitää kävellä sieltä P-paikalta se vajaat km jos haluat sitä paperia. Kommentini jälkeen yhteys katkesi. Myöhemmin kuulin, että kaveri oli suihkassu Erä Hossan leirintä-alueelle tekemään tarpeensa ja tullut takaisin. Riuku ei näköjään ollut ’tarpeellinen’ silloin!?!?

Isojen taimenten lumoissa, päätimme jatkaa matkaa Vääräkoskelta alas Pystynkoskelle. Tämä oli siis ilmeisesti se paikka, josta Jasper ’saalisti’ sen ison taimenen? Täytyypähän todeta, että aikamoisen pitkältä tuntui se 1,3 km:n matka, näin jälkikäteen. Sääsket pörräs sakeana sumuna takana, kun jaksoimme pitää kohtuullista kävelyvauhtia suolla (ilman pitkospuita!), ja kun pysähtyi, suu ja sieraimet täynnä elukoita. Tällaistako se suu sa sorkkatauti onkin? Vaikka mäkäräisistä ei ollut tietoakaan, voisin siltikin todeta, että räkkä-aika on alkanut.

Ette tiedäkään kuinka pitkältä tuo 1,3 km:n matka voikaan tuntua! Aikaa ei mennyt kuin 30 minuuttia, kunnes pääsimme Pystykoskelle. Vettä tihuutti ja joen ja suon kosteus tarttui vaatteisiin. Kylmä kalvoi siis luita ja ytimiä. Päätimmekin tehdä tulet, jotta pääsisimme eroon sääskistä ja saisimme edes himen lämmön tunnetta. Jälkikasvumme olivat tietenkin kastelleet vaatteenssa, varoituksistamme huolimatta, jo muutama tunti aiemmin;), jote tulet oli paikallaan! Ja, todettakoon, että ns. vedenpitävät ja hengittävät kahluuvarusteet olivat kostuneet hiestä eli se hengitys on pelkästään markkinointi-ihmisten unelmissa!!!

Ai niin, unohtui tuossa sanoa, että eihän meillä ollut tikkuja, saatikka sytkäriäkään mukana. Olipahan onneksi semmonen EräJorma –tikku, jolla tulet saa vaikka märkään puuhun. Näin meille vakuutettiin Oulun Erämessuilla. Pojat riipivät epätoivoissaan räpsytikkua n. ½ tuntia ja luopuivat tehtävästä, kun kädet olivat jo ’verillään’. Näköjään tässäkin kokemus voittaa tyhmyyden;). Pari raapaisua, oikea tekniikka ja liekki leimahti iloisesti. Vihdoinkin saimme hieman lämmitellä ja etenkin, se syy, minkä takia tulen oikeastaan tehtiin, Vanilla sikarit palamaa;) Viivyimme Pystykoskella aamuhämärissä n. 2 tuntia. Saaliina vain 2 alamittaista harria loppuliuusta.

Pystykoskelta matka takaisin P-paikalle ei sitten kestänytkään kuin 25 minuuttia. Mutta eikös se olekin, että se paluumatka joutuukin nopeammin. Tiedä häntä? Joka tapuksessa klo oli jo 03.00 P-paikkalle saavuttuamme. Ilman saalista:(

Muutama tunti unta ’palloon’ ja karavaari kohti Oulua. Matka Kitkajoelle ja Hossanjoelle oli siis tehty.

Mitä tästä opimme? Tarkista asuntovaunun/leiripaikkasi ympäristö erittän tarkaan, ennen lähtöäsi!!! Jullin kahluukengät nimittäin jäivät ’leirialueelle’. Huomasimme tuon puutteen nyt maanantaina 9. pvä kun lähdimme Kopsusjoelle, UK- Kansallispuistoon. Se olikin todellinen Extreme-reissu, isolla EE:llä. Siitä seuraavassa stoorissa.

Kireitä siimoja kuitenkin!