Kiiminkijoki | 19.6.2008 19:48

KommenttiSiikanen - 20.06.2008

Menimme käymään kaverin kanssa Kiiminkijoen yläjuoksulla olevalla koskella.
Oli juuri satanut vettä ja ilma oli lämmin. Joen pinta oli täynnä erilaista hyttystä, mutta vaikka yritin uittaa monenlaista hyönteisjäljitelmää ei tärpin tärppiä.

Kello alkoi lähennellä puolta yötä ja joen kalat vain eivät kelpuuttaneet uittamaani Nalle Puhia eivätkä Goddard Caddistani. Näin useaan kertaan erään kiven takana kalan hyppäävän viistättäessäni perhoa ja päätin kokeilla March Brownia. Ensimmäinen liuku ja kalakiinni. Pieni taistelu ja irti. Eikun uudelleen siima ilmaan ja täsmä osuma kiventaakse ja jälleen kalakiinni. Tämän kalan sain kelattua ja haavittua ja sieltähän se paljastui mitallinen harjus. Ja eikun uutta "matoa koukkuun". Muutama veto March Brownilla eikä tärpin tärppiä.

Istuin sitomaan uuden perukkeen ja näin kuinka kosken keskivaiheilla olevassa akanvirrassa kävi kala pinnassa. Päätin kokeilla kuulapupaa. Sidoin tummarunkoisen kuulapupan perukkeeseen ja heitin siimaa akanvirran yläpuolelle ja annoin pupan liukua akanvirtaan ja PAM jälleen kalakiinni ja tuntui olevan isompi kuin edellinen. Muutama polskahdus ja kalairtosi. Ajattelin kalan olevan jälleen harjus. Heitin perhon uudelleen samaan paikkaan ja akanvirrasta kala kiinni. Tällä kertaa kala pysyi ja sain kelattua kalan haaviin. Mitallinen harjus ja jopa hiukan isompi kuin ensimmäinen.

Kotona mittasin kalat ja totesin toisen olevan 30 cm ja toinen 31 cm.

Hyvä reissu, eikä takuulla viimeinen tuolla koskella.

Kommentit

KommenttiLampinen' - 22.06.2008

Paljonko on kyseisellä koskella harjuksen alamitta?


Kommenttimarkusa - 22.06.2008

Kiiminkijoella harrin alamitta taitaapi olla 30cm.. Itsekkin kävin kalassa kyseisellä koskella jokusen kerran viime kesänä ja saalista(harreja) tuli kyllä joka kerta. Taimenista ei kylläkään ollut havaintoa.


KommenttiProgamer - 22.06.2008

Aika tarkka kaveri saa olla jos voi ottaa tasan 30cm hartsan ylös ilman mittaamista...


KommenttiSiikanen - 23.06.2008

Joo...Kiiminkijoella harrin alamitta on se 30 cm.
Onhan se kalastus tarkkaa puuhaa...tosiasiassa harrit näyttivät isommilta siellä joen rannassa...siksi mittasin kalat huvin vuoksi kotona...ja niinhän siinä kävi sitte että nippanappa mitat täyttäviä....:)

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot