Neiden (Norja) | 15.7.2008 06:00

KommenttiJaska - 27.07.2008

Reissun ensimmäinen lupa Neidenillä. Illalla jokunen tunti kalastusta ja sitten nukkumaan. Kello soittaa puoli kolmelta ja kolmen aikaan siimat oikenee Hansenin montulla. Kaverin kanssa saadaan heittää poolia aivan kahdestaan.

Viiden aikaan paikallista aikaa alkaa tapahtumaan. Kaveri saa titin ylös. Kolmisen varttia myöhemmin kaveri saa toisen - samalla perholla. Rasiasta kuulemma löytyy toinenkin (jonka jopa saan lainaksi), mutta päätän kuitenkin heittää jo siiman päähän sitomallani Green Highlanderilla. Vaihdetaan sitten seuraavaan heittoon, kaverilla menee kala peratessa kuitenkin aikaa.

"Laskun" puolivälissä tapahtuu kummia. Perho pysähtyy kuin seinään ja joku tukistaa siimasta. Kaikki löysänä oleva siima menee samantien ja perintö-Hardyn olematon jarru ei paljon auta. Ensin saadaan siis siimanpolttama etusormeen ja heti perään kämmenen pohja saa lämpöä.

Kala pysyy loppujen lopuksi yllättävän lähellä. Lohi tekee jokusen syöksyn useampaankin suuntaan, mutta kuitenkin jää suhteellisen lähelle. Veteen punnitsimme kalan tummuneeksi, kivankokoiseksi jalaksi.

Kala väsähtää melkoisen pian ja antaa ohjata itsensä Hansenin montun reunakiville. Kalan osalta peli taisi olla menetetty siinä vaiheessa - Minä vedä siimasta ja kaveri auttaa jo pyrstöstä. Paikallinen jokipastori käy tervehtimässä ja miehet haukkoo henkeä. Lohijalka taitaakin olla jotakin aavistuksen parempaa.

Neiden campingissä puntari jää 8.7kg kohdalle. Digivaaka korjaa painon 8.5 kiloon. Pituutta mammalla oli tasan 100cm ja kylki todella oli hieman tummentunut. Paljonko lienee painoa joessa menettänyt kun oli 5cm pidempi ja kuitenkin saman painoinen kuin parin vuoden takainen lohi Pitkäkoskelta.

Jälkikäteen on pakko myöntää että annoin lohelle aivan liian kovaa kättä pitääkseni mamman Hansenin montussa tai sen liepeillä. Saattoihan se myös olla jo sen verran mustasukkainen montustaan että sekin vaikutti asiaan. Joka tapauksessa minua puistattaa katsoessani perhoa, joka sen suupielessä roikkui, ja erityisesti sen vääntyneitä koukkuja.

Minun olisi oikeastaan varmaankin kuulunut menettää tuo kala. Ehkä parempi oppia tästä ja nyt - kun kerran sain kalan rannalle. Olisiko tuo ollut ennakkoa oletetusta opetuksesta.

Kommentit

Kommenttistupe10 - 02.08.2008

On muuten moinen mötkylä,pyrstö ainaki 30 cm levee? onnea!


KommenttiMiika_ - 02.08.2008

Vau! Itse käväsin neidenillä muutaman päivän tuon jälkeen ja kuulin että joku suomalainen oli saanu laihassa kunnossa olleen lohen, no nytpähän näin kalan kuvassa ja voin onnitella saajaa!

Miika


KommenttiAarne_k - 02.08.2008 (Muokattu 2.8, 22:59)

LoL!

Edit: Mitäs laa ryhmälle muuten kuulu?? :D


Kommenttilappiss - 04.08.2008

onnea kalasta. saitko perholla vai vaapulla


KommenttiJaska - 04.08.2008

Kiitos vain - onni sattui kohdalle kivasti.

Miika - Olihan noita lohia muillakin, kaikki ei taida edes olla Laksefisken tilastoissa. Tiedä sitten kenen saamasta lohesta puhuivat. Lohi oli varmasti jonkin verran laihtunut, mutta oikein maukkaassa syömäkunnossa kuitenkin.

Aarne - terveisiä vaan sinne pohjanmaalle! LA-ryhmä on nyt hajaantunut taas kantomatkan saavuttamattomiin, mutta reissua Kymille tai Merikarvialle suunnitellaan. Ehkä nähdään siellä?! Oliko sulta tulossa video YouTubeen?

Lappiss - Perholla tuli. Laksefisken raportista huolimatta tuli perhokalastusalueelta.


Kommenttistupe10 - 04.08.2008

Tänne ei saa lisätä muutakuin perhokaloja.Kauanko väsytit?

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?