Kuomionjoki (Ristiina) | 7.8.2008 10:00

Olin mökillä Ristiinassa ja päätin lähteä kopasemaan kirreä Kuomionjoelta, jos vaikka perhoon nappais...
Aamulla n. klo 10 saavuimme isän kanssa Kuomionkoskelle. Ja sitten ei kun paikalliseen kahvilaan lupia ostamaan!

Jätin liiat kamat laavulle, otin perhorasian taskuuni ja vavan tiukasti käteen ja rupesin kalastamaan lyhyttä koskiosaa. Heitto heitolta ja askel askeleelta etenin hissukseen jokea ylöspäin. Oli aivan hiljaista, ja odotin koko ajan, että BFR-perhokelan jarrun ulvonta rikkoisi hiljaisuuden. Tärppiä ei kuitenkaan tullut.

Lopulta tulin komean ja hitaasti virtaavan suvannon rantaan. Hyppäsin yhdelle rantakivelle ja vispasin hetken aikaa. Yhtäkkiä näin ison kirren melkein pyörivän jaloissani. Ajattelin, että hiiskatti sentään - ja aloin tarjoilla itsesitomaani vihreäsiipistä kauniinsäänperhoa suoraan rumiluksen nokan eteen. Ei minkäänlaista reaktiota. Yritin sitä vielä hetken aikaa, kunnes se ui pois ja katosi kuin tuhka tuuleen. Heti sen jälkeen alkoi tässä jylhässä suvannossa oikein kuhista; juuri näköpiirissäni näin todella paljon kirrejä ja tammukoita, pieniä ja isoja. Pintatuikkeja näki koko ajan. "No nyt taisi syönti alkaa", innostuin. Viskelin perhoa tarkoin heitoin ja vaihdoin perukkeen päähän mitä maukkaimpia perhoja, kuten Red Tag ja itse kehittämäni Kuhmo-Killer yms. Pari pientä kirreä kävi nuuhkaisemassa perhoani, ei tapahtumia sen koommin.

Päätin sitten jättää kalat hetkeksi rauhaan ja talsin takaisin laavulle, jossa sytytin nuotion, paistoin makkarat ja mietiskelin, että millä IHMEEN keinolla saisin houkuttelevasti kiiltelevän jalokalan nappaamaan kiinni perhooni.

Kohta vispasinkin jo uutta intoa uhkuen samaista suvantoa. Ja sitten näin sen: iso kirre makoili matalassa vedessä lähellä rantaa aivan liikkumatta, kuin saalista odottaen. Vaihdoin siiman päähän kolmihaaraisen, ruskeasävyisen lohi-kirreperhon. Pitkään perho pomppi aivan sen nenän edessä kunnes se tapahtui. Lohikala käänsi päätään ja ahmaisi perhon. Riemuani kesti vain muutaman sekunnin: jalokala pudisti päätään ja perho irtosi. "Helkkari", ajattelin harmissani. "Sinne meni."

Mutta kohta bongasin vähän pienemmän yksilön joen päälle kaatuneen pajun vierestä. Yritin tätäkin kalaa pitkään, mutta se vain pudisti kaunista päätään ja siirtyi jonnekin tavoittelemattomiin jurnuttamaan.

Lupa-aika tuli täyteen, ja samalla yläjuoksulla perhostanut kaveri tuli kantaen kaunista kirreä mukanaan.

Eikö vieläkään minulle - ehkä sitten seuraavalla kerralla! Heippa...