Kutujoki (Vaala) | 29.7.2009 16:00

Saavuimme Vaalan Kutujoelle noin puolenyön aikaan tiistain ja keskiviikon välimailla velimiehen kanssa. Tarkoitus oli kalastaa pari vuorokautta tukikohtana Monisaarisen koski laavuineen. Rekisteröimme oitis sen tosiseikan, että enää ei eletty keskikesän valon juhlaa: puolenyön aikaan näillä korkeuksilla oli hyvin hämärää.

Aloitimme kalastuksen kävelysillan kohdalta vähän laavulta ylävirtaan. Pikainen silmäys jokeen sai minut tekemään yllättäviä huomioita. Ensinnäkin vesi oli matalammalla kuin mitä olen Kutujoella koskaan nähnyt. Toiseksi kosken profiilia oli muutettu kiveämällä sitten viime reissun josta olikin tullut jo muutama vuosi.

Kalastimme veljeni kanssa kosken alle asti ilman kummempia havaintoja. Velimiehelle olosuhteet olivat haasteelliset: hän ei ollut tehnyt vielä montakaan perhostusreissua ja nyt hän pääsi tositoimiin täysin vieraalla koskella pimeimpään vuorokauden aikaan.

Aloin jo päätyä pessimistiseen käsitykseen joen nykytilasta, kun mieli hetkeksi kohosi kalan ampuessa kiinni mustaan muddleriini kosken alta. Mieli palasi taas vähän alaspäin kalan osoittautuessa istarikirjoksi. No, ruokaa sekin. Kala tuli kello kahdelta yöllä ja kolmen tunnin päästä samasta paikkaa tuli vielä toinen. Yön kääntyessä aamuksi kävimme almepana Saarikoskella, saaliina ahventa. Kyseisellä koskella näimme kiintoisan ilmiön, kun kirjo oli mennyt joen matalaan sivu-uomaan ja alkoi ryntäillä siellä paniikissa nähtyään meidät. Lopulta löysi tien pääuomaan.

Otimme aamulla tunnin unet, jonka jälkeen meidät herätti toinen veljeni, joka kalasti päivän kanssamme saaden yhden kirren kävelysillalta perhon veteen laskemalla. Harmi etten päässyt näkemään kalan väsytystä noista asemista, kun huomioidaan vielä tosiseikka ettei hänellä ollut haavia.

Seuraavana päivänä aloitimme kalastuksen aamulla. Heti kohta sain taas pari kirjolohta, toisen laavun kohdalta olevan saaren yläpään tuntumasta, toisen taas kosken alta. Molemmat tulivat leecheillä.

Puolen päivän maissa siirryimme erääseen Kutujoen rauhallisempaa koskikohteeseen, joka ei ole teiden tuntumassa. Kalastin koskea larvastamalla ylävirtaan. Ehdin jo harmitella kosken takavuosiin verrattuna heikkoa harjustilannetta (vasta pari alamittaista harria oli iskenyt perhoihini), kun erään kiven takaisesta peilistä kosken kovavirtaisimmasta kohtaa tuli raskaampi tärppi. Kala kävi kohta pinnassa ja osoittautui harjukseksi ja ilmeisesti suuremmaksi kuin senhetkinen harjusennätykseni.

Kala pakotti minut seuraamaan mukanaan aina kosken alle, ja siellä haavisin sen. Jo väsytyksen aikana mielessäni oli alkanut pyöriä yhtälö, jonka muuttujina olivat luonnonharjuksen kantojen heikentyminen ja yli 40-senttisen harjuksen merkittävä lisääntymiskapasiteetti. Yhtälön ratkaisu oli kalan palauttaminen veteen nopean mittauksen ja kuvauksen jälkeen. Kala tuli luonnonvalkoisella larvalla ja pituus oli noin 42 cm.

Veljeni sai vielä mukavankokoisen hauen sen kosken yläpuolelta, josta edelläkuvattu harri tuli. Lopetimme kohta kalastuksen ehtiäksemme viemään kirjolohet pakkaseen. Mukavimpana muistona reissulta oli oman harjusennätyksen kohentuminen.