Merikarvianjoki (Merikarvia) | 14.4.2010 20:00

Olimme kaverini Peten kanssa jo pitkään puhuneet kalareissusta merikarvianjoelle, ja itse kun olin jo avajaisissa käynyt, ja nyt kun Petelläkin oli sopivasti vapaata, ja kalastushimot huipussaan, saimme toteutettua reissun.

Tulimme joelle noin klo 17.00 ja ostimme kalastusluvat Eumerilta ja rupattelimme niitä näitä siellä hetken. Kello kuuden paikkeilla oli välineet kunnossa ja aloitimme kalastamisen Holmankoskelta. Virta ja vedenkorkeus oli aikas raju lievästi sanottuna, eli ei pahemmin tullut kahlailtua ja kalastelimmekin virran reunoja läheltä rantaa. Kun ei oikeen ollut mitään tapahtumia, ehdotin Petelle että jos vaikka kahlattaisiin joen kahden haaran välissä olevaan saareen ja Petellehän se sopi. Hiukan joutui taiteilemaan että löysi oikean reitin saareen mutta sinne päästiin. Itse tiesin miltei heti mistä aloittaisin kalastamisen. Tiesin että joen oikean puolimmaisen haaran virran reunassa on monttu, eli sinne sitä liitsiä siis tarjosin. Pete oli hiukan hukassa, kun oli ekaa kertaa merikarvianjoella kalassa. En montaa heittoa heittänyt, kun kala oli kiinni vihreässä liitsissä. Pari lyhyttä syöksyä ja kala alkoi laiskasti jurraamaan pohjaa pitkin ja eikä aikaakaan kun vedin kalan haaviin ja noin kiloinen kirjolohihan se siellä. Perkasin kalan nopeasti ja palasin samaan paikkaan. Eikä taaskaan kauaa kestänyt kun perhoa vietiin. Tällä kertaa kala jopa hyppäsi pari kertaa suht pirteästi ja kun sain kalan haavimisetäisyydelle, kala irtosi. Parit kirosanat tuli sanottua mutta ei harmittanut pahemmin kun olihan minulla jo ruokakala. Pete jo ihmetteli että mitäs ny kun hänelle ei ole tapahtunut juuri mitään ja alkoi kiroamaan kun hänellä ei ole kunnon liitsejä juuri lainkaan. No minä sitten lainasin hänelle omista perhoistani punaisen liitsin. Päästin Peten ottipaikalleni ja itse heitin hänen vasemmalta puoleltaan. Ja ei montaa heittoa mennyt kun taas paukahti. Mutta nyt tuntui oudolta. Luulin aluksi että olin onnistunut koukuttamaan oksan tai kepin, mutta kun tunsin pari potkaisua siiman päässä, niin tajusin että kalahan se. Kala tuli pintaan suht äkkiä ja oli niin laiska että tuli haaviinkin kiltisti, jossa se paljastui noin reippaan kilon säynäväksi. No siitä meille tuli Peten kanssa kauhea väittely että kumpi se on, säynävä vai turpa. Ja kyllä se säynävä on kun netistä katsottiin. Mutta, kun kuvat oli otettu, Pete meni takaisin kalastamaan ja kun itse kävin sillä välin heittämässä kepillisen, niin havahduin siihen kun Pete karjaisee että doddii nyt hänelläkin vapa taipuu! Tilanne oli melko koominen kun Petellä oli kolmos luokan vapa mikä oli aivan mutkalla vaikka kala oli noin samankokoinen kuin se minkä itsekin sain. Noh, kun sillä vavalla ei paljoa voinut kalaa ohjailla niin väsytyskin kesti hiukan pidempään ja kala teki pari näyttävää hyppyäkin. No onneksi saatiin se kuitenkin haaviin ja niin oli Pete saanut ensimmäisen kalansa merikarvianjoelta. Hetken vielä heittelimme samassa paikassa kunnes päätimme mennä takaisin sinne mistä aloitimmekin. Ja kun ei sielläkään mitään toimintaa pahemmin ollut, päätimme mennä vielä ennen hämärän tuloa lankosken alaosaan heittämään muutamat heitot.

Lankoskella oli melko vaikea kalastaa vedenkorkeuden ja virtauksen vuoksi. Koitimme kovasti ronkkia monttuja ja virran reunoja mutta tuloksetta, kunnes olikin jo niin hämärää ja kylmää että päätimme suunnistaa takaisin kotiin suunnittelemaan seuraavaa reissua.