Sanginjoki (Oulu) | 24.6.2010 05:30

Kommenttiguassimo - 24.06.2010

Jo illalla huomasin aamuksi tulevan mainio perhostuskeli. Herätys klo. 5:ksi ja unta kuulaan 4h. Eväiden tekoon ja kalalle.

Auton mittari näytti 3 lämpöastetta, joten tiesin sumun nousevan hienosti joesta. Keli oli tyyni ja aurinko nousi hienosti puiden takaa.

Aluksi ajattelin mennä kolmoskoskelle alajuoksua pommittamaan, mutta se oli melko hyvin kansoitettu. Päätin suosiolla siirtyä hieman alemmas kalasteleen neloskosken niskaa. Vähän aikaa pällistelin rannalla tupakoiden ja kahvia juoden. Eipä kauaa mennyt kun ensimmäinen kala ilmaisi läsnäolonsa pyörähtämällä melkein nenäni edessä. Ajattelin yrittää sitä kalaa. Vapa kasaan ja oranssipäinen pupa siiman nokkaan. Heti ensi heitolla kala kävi iskemässä perhooni, pysyi vähän aikaa kiinni ja irtosi. Päätin rauhoittaa paikan vähäksi aikaa ja kalastella hieman alempaa. Muutamia kaloja näyttäytyi sielläkin muttei kelvannut, ei sitten mikään. Vajaa puolen tunnin kuluttua menin samaan paikkaan missä kala oli kiinni. Muutamien heittojen jälkeen kala tälläsi uudelleen, jopa niin näkyvästi, että meikäläinen sai vastaiskunkin tehtyä. Kohtalaisen virkku oli kala eikä antautunut ihan heti haavittavaksi. Kala kävi pyörähtämässä muutaman kerran pinnassa, joten näin sen olevan taimen. Muutaman minuutin jälkeen kala oli ylhäällä. Tumma oli taimen, osin lähes musta. Punainen liha kuitenkin, joten lienee hyvä juhannuskala. Tupakka huuleen ja seuraavalle koskelle.

Siellä oli muutama virppamies pohjaongella, mutta sekaan sopi hyvin. Kalastin kosken loppuliukua aluksi samaisella "kirrepupalla" ja sainkin heti yhden karkuutuksen aikaiseksi. Vaihdoin perhoksi puppelipää zonkerin ja eka heitolla kirjolohi kiinni. Aika perinteiset hypyt ja räikän päräytykset veti kirre ennen kuin suostui haavittavaksi. Pian sain samasta kohtaa toisen samanmoisen killen. Tämä jälkimmäinen kala oli huomattavasti laiskempi kuin edeltäjänsä. Ui melkein suoraan haavittavaksi maha ylöspäin.:). Hieno aamu ja tuoreet juhannuskalat varmistettu.:)

Kommentit

Kommenttihauen koukkaaja - 24.06.2010

Hyvii kaloja olet saanu. Onneks olkohon!! :D Kumpi on muuten parempi ruokakalana; taimen vai kirre? En tanea ole päässyt vielä maistamaan, mutta kalalaitoksen pullakirreä kylläkin.


Kommentticlownfish - 25.06.2010

Itse sanoisin, että taimen on paremman makuinen kala kuin kirjolohi, mutta mitä kauemmin kirre joessa on ja syö luonnoravintoa niin kalanmaku tulee paremmaksi.


Kommentticlownfish - 25.06.2010

Ainiinja onnea hienosta reissusta!


Kommenttinsdap - 25.06.2010

Onnea kaloista! Itse tuli käytyä siellä eilen illalla. Kaveri sai pari mukavan kokoista tanelia. : ) Pohjaonki porukkaa oli paljon alku illasta... Alempana oli tilaa ja pääsi vispaamaan.


Kommenttiguassimo - 27.06.2010

Itse taas pidän kirjolohta keskimäärin parempana ruokakalana kuin taimenta. Muutaman kerran on minun kalastus urani aikana kirjolohi maistunut hieman mudalle, mutta ei häiritsevästi. Kirjolohi on silti mielestäni aavistuksen maukkaampi. Luonnon kalat on taas sitten ihan omassa kastissaan, eli luonnon taimen kiilaa komeasti kirren edelle.:)


KommenttiM_a_k_e - 30.06.2010

Tossa ku kerran laitettii taimen ja kirre samaa savustuspönttöö ja alettii niitä maistelemaan nii kaverin kanssa kummatki oltii yhtä mieltä että kirre maistu paremmalta ku tane :D Siinä taimenen kalastuksessa on vaan se jokin..... mutta kun ne tulevat tankkiautosta kummallekki maistuu ihan samat kävyt risut ja kivet ja pinkit liitsit jne...


KommenttiHemeeeh - 10.04.2014

Itelläki ois tarkotus kävästä siellä sanginjoella kunhan sais isän suostuteltua käyttämään minua siellä oon vasta kolmetoista vuotta nii vanhemmat ei vielä ilman aikuisen valvontaa päästä mua sinne. Mutta toivotaan parasta. Ei muuta ku "kireitä siimoja kaikille!".

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti