Kynäsjoki (Pomarkku) | 29.5.2011 08:00

KommenttiR3VOLUTION - 30.05.2011

Kynäsjoella pitkästä aikaa,kyseessä siis itselle kauden avaus joella. Lähdettiin kaverin kanssa liikkeelle Turun suunnasta hyvissä ajoin,n. 06.00 ajelemaan Pomarkkua kohti. Aamun sää lupasi paljon poutaisuudellaan,itse kun tykkään mukavuudenhaluisena hienoperseenä siitä että keli on selkeä ja mukava...

...Toisin kuiten meni päivän kulku. Käytännössä satoi koko päivän pidellen ainoastaan hienoisia taukoja silloin tällöin. Paikalle päästyämme jarrutimme kaverin farkun kukonkosken parkkiin ja totesimme että olimme aamun ensimmäiset paikalla eli homma näytti hyvältä. Emme kuitenkaan tienneet että edellisenä päivänä juuri kyseisellä koskenosuudella oli ollut perhokalastuksen sm-osakisat. Kun pääsimme laavulle paikka olikin täynnä pipoa ja telttoja siellä sun täällä. Laavulla majailikin Paraisilta kotoisin oleva perhosteluseura,porukka mukavia jätkiä.

Koski oli siis ronkittu edellisenä päivänä sellaiseen kuntoon että paikan kalat mukaanluettuna istukkaat olivat pelokkaina jossain montun pohjalla piilossa. Paljon kalaa mutta haasteellista kalastusta siis. Kuulimme toisaalta että joelle istutettavat kirret ovat kuulemma jotain läheistä linjaa ameriikan serkuille eli steelheadin jäljissä tässä siis suorastaan oltiin.Ilmankos tuntui niin vaikealta saada kontakteja. Omat saaliit joelta ovat aina ajoittuneet enemmän loppukauden hankikeleille ja ovat olleet aika isojakin kirjoja.

Kukonkosken lisäksi kävimme perkaamassa myös kynäskosken liuilla yhtä huonolla menestyksellä. Joka paikasta kuultiin että kaikki vieheet kelpaavat nyt kaloille kunhan ovat mustia ja painotettuja leechejä. Mukana oli kyllä kauhea satsi erilaisia joka tilanteeseen sopivia sidoksia mutta olosuhteet olivat tällä kertaa ottia vastaan. Ainoastaan suuria ahvenia saaliiksi Kynäskoskelta.

Kukonkoskella ainaskin pääsi todella näppärästi kahlaamaan joten aika kattavasti pääsi keilaamaan jokea läpi ja etenemään ylhäältä alas,joka monttu siis ronkittiin. Konkarit paikalla totesivat että koskea on viime aikoina uudistettu niin paljon että vanhat ottikohdat ovat hukkuneet monilta paikoin ja joutuu taas opettelemaan uudestaan että missä se kala luuraa.

Hieman saalisköyhempi reissu siis tällä kertaa mutta eihän se aina ole tärkeintä saada kalaa paljon mukaan vaan jo pelkästään joella oleminen melkeimpä erämaamaisemissa korvaa huonon ottipäivänkin!
Maanantaina halistenkoskelle illasta ja keskiviikon ja torstain ajan ollaan kaverin kanssa Merikarvianjoella joten rapsaa tulee loppuviikosta! Kiirettä pitää...

Kommentit

Kommenttijack 123 - 30.05.2011

Onko kynäsjoen läheisyydessä majoitus paikkoja yms. camping


Kommenttinimetön - 30.05.2011


KommenttiSivaltaja - 31.05.2011

Kynäksellä sataa aina :)


Kommenttijack 123 - 31.05.2011

Ok kiitti :)


Kommenttiperho99 - 31.05.2011

Perhorasiaan ei kyllä tarvii virveli kalastus reissuja lisätä!


KommenttiMathias - 01.06.2011

Voisit perho99 lukea tuon kuvauksen, ja kyllä, kuvassa on virveli ja uistin mutta entä sitten , ei tarvi heti ruveta vaahtoamaan pienen asian takia ;)


KommenttiSorsa - 02.06.2011

Ite satun olemaan sitä kalakoulun porukkaa joka oli leiriytyny tuonne kukonkosken alle, ja nyt jokunen puolustus sana rapsan kirjoittajalle. Kyllä siellä oli perhokalastajakin toenen näestä kavereista ei pelkkiä virppamiehiä.


KommenttiR3VOLUTION - 03.06.2011

Kuulkaas,kaikenlainen jeesustelu kalastusmuotojen paremmuudesta suhteessa toisiinsa kannattais jättää hieman vähemmälle ja keskittyä olennaiseen. Kalastus on kaikki tyynni helvetin hauskaa ja jokainen teistäkin on joskus aloittanut kalastelun heittelemällä esim. vaappuja. ITSE olen kylläkin perhokalastaja mutta kalastan myöskin heittovehkeillä joskus välillä. pilkun viilaaminen ei siis tee kenestäkään ainakaan älykkäämpää kalastajaa.


Kommenttinimetön - 03.06.2011

Olen täysin samaa mieltä, tärkeintä on että päiväkirja merkintöjä tulee ja sellaisia että niissä on jotain luettavaakin.


KommenttiMik@z - 03.06.2011

Virvelikalastuksessa ei ole mitään mollattavaa, eikä sitä tässäkään kukaan ole mollannut/asettanut perhokalastusta huonommaksi. perho99 sanoi mielestäni aivan oikein, eli perhorasia nimiselle sivustolle ei mielestäni tarvitse lisätä virvelireissuista rapsoja. Tietysti asian olisi voinut ilmaista vähän hienotunteisemmin.

Ps. Ehkä mulla on jäänyt jotain hampaankoloon, kun aikoinani itsekin lisäsin tänne virvelisaaliin ja sain aika tulisen vastaanoton.


KommenttiR3VOLUTION - 03.06.2011

Korjaan edelleenkin ettei kyse ollut "virvelirapsasta". ihmiset katsoo vain kuvaa ja kirjoittaa paniikissa mitä sattuu. Mainitsin jutussa myös sidoksista...vaappuja tai lusikoita ei vissiin yleensä itse sidota vai kuinka?just tämänlaisten asioiden takia viitseliäimmätkään eivät jaksa kirjotella mitään. menkää kalalle.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti