Heijostenkosket | 16.7.2011 17:27

KommenttiPerho joka söi lohikaloja - 19.07.2011

Perjantaina töissä sain vihdoin päätettyä minne lähtisin viikonloppuna perhoa heittämään,mieleen välähti Heijostenkosket Karstulassa,en ollut siellä taas muutamaan vuoteen käynyt.
Töiden jälkeen törmäsin kauppareissulla kaveriini joka kalastuskuulumisia tietysti kyseli ja kuullessaan että olin lauantai-aamusta lähdössä perhohommiin ilmoitti halukkuutensa lähteä mukaan.No mikäs sen mukavempaa,sovittiin lähtökuviot ja sitten kotiin pakkailemaan...
Aamukymmeneltä sitten lauantaina soittelin kaverille ja yhdeltätoista koukkasin hänet kyytiin ja matka alkoi kohti Heijostenkoskia.Matkalla kävimme Keuruulla ostamassa evästä reissuun ja ajelimme rauhassa kohti päämäärää,mihinkään ei ollut kiire.
Perillä totesimme että kalastajia ei ollut kuin kolme meidän lisäksi,ja hekin myös kaikki Tampereelta.Siinä vaihdettiin sitten sana jos toinenkin,hieman evästettiin ja sitten alettiin jo laittaa kalavälineitä kasaan.
Meikäläinen lähti alku-illasta jo kalalle,Make otti pikku tirsat,naapurin terassin rakennus edellisiltana oli mennyt pitkään,ja oluttakin oli kuulemma otettu melko miehekkäästi,joten hieman väsytti.
Rauhassa sai perhot uida koskivesissä,yksi taimen tärräs tinseliin,mutta sekin meni menojaan minuutin taistelun jälkeen.
Illemmalla Makekin sitten lähti joelle ja ongimme yöllä kahteen asti ilman mitään tuloksia,ja päätimme mennä levolle.
Aamusta nousimme puoli kahdeksan aikaan ylös ja keittelimme rauhassa aamukahvit ja söimme tukevan aamupalan ja mietimme tulevaa kalastus suunnitelmaa.Päätimme lähteä alaspäin Pitkäkoskea,monttuja ja kivien ympäristöjä ronkkien.No Makellahan sitten iskikin pupaan taimen,joka sekin harmiksemme karkasi melkein heti.Lisäksi pari taimenta tavoitteli pinnassa vedettyä tinseliä,mutta löivät siitä ohi,onneksi kun näyttivät nippa nappa alamittaisilta.
Päivä kului siivillä ja huomasimme että on aika alkaa lopetella ja ruveta ajelemaan takaisin kotikonnuille.
Takaisin ajellessamme päätimme uudesta retkestä Heijosille elokuussa.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?