Hilmonjoki (Kannonkoski) | 3.6.2012 09:00

Polte kalalle pääsystä oli kova jo perjantaina töistä päästessäni. Mietin kuinka selviäisin viikonlopun serkkuni ylioppilasjuhlista Etelä-Suomessa ja vielä kahdesta yöstä, ennen kuin olen rauhaa täynnä, seisomassa kosken rantakivillä.

Tänä vuonna tähän aikaan, kun koskireittiemme vedet ovat synkän korkealla. Ei jokikalastus ole ollut itselläni mitään jokapäiväistä puuhaa. Järvikalastus on yksinkertaisesti vienyt voiton. Kuitenkin nyt oli jo joellekin päästävä, sillä parin viikon takaiset Kymijoen Langinkosken tapahtumat olivat liian kaukana menneisyydessä.

Sunnuntain vastaisena yönä kello yhden aikaan, sain autoni kotipihaan ylioppilasjuhlista, mielessäni jo muutaman hassun tunnin jälkeinen lähtö Kannonkoskelle, Hilmonjoelle.

Aikaisn aamulla pakkauksen, aamiaisen ja koiran ulkoilutuksen jälkeen pääsin kuin pääsinkin lähtemään.

Saavuin joelle noin klo 07.00.

Puin perhokalastajan pyhimmän vaatetuksen ylle. Kahluuhousut, kengät, kahluutakki, perholiivit, haavi ja vielä lakin päälle aurinkolasit. Koskikalastus oli alkamassa, Jes!

Astelin rantatörmäälle ja tarkkailin joen maisemaa. Kesä oli täällä vihdoinkin. Kauan tätä on odotettukin!

Päätin aloittaa kalastuksen french -nymphing tekniikalla, jota kisakalastajat käyttävät paljon onkiessaan. Tällä menetelmällä tuntee erittäin pitkän perukkeen vuoksi pienimmätkin värinät siiman toisestä päästä. Sidoin perukkeeseen kaksi nymfiä ja yhden pupan.

Kalastin varovaisesti jokea alaspäin samalla kulkien ja sainkin yhden alamittaisen taimenen ottamaan nymfiin. Hilmonkosken alaosa oli kuitenkin edellisvuoteen nähden ikävän pusikkoista ja sen takia vaikeasti kalastettavissa.
Perhomenekki oli kovaa.

Päätin siirtyä autolla joen yläosalle, parkkipaikan tuntumaan, jossa tiesin olevan jo kaverini Pietun ja kaksi muuta kalastajaa. Häntä tervehtiessäni minulle selvisi, että kalat ovat melko varovaisella otilla, joten päivästä tulisi melko haastava.

Pietu oli kuitenkin larvastellut ja saanut alamittaisen, sekä karkuuttanut yhden mittataimenen. Päätin vaihtaa tekniikkaa ja laittaa supertinselin siiman jatkoksi. TEKNIIKANVAIHDOS KANNATTI!

Sillä jo ensimmäisellä heitolla kiven takusessa pyörähti silmämääräisesti arvioiden, noin neljäkymmen senttinen pilkkutakki. Päätin tarjota perhoa uudestaan ja sama toistui.

Heitin vielä muutaman kerran, mutta taimen ei ottanut.
Ajattelin, että nyt olisi aika vaihtaa esimerkiksi pupaan tai nymfiin ja kalastaa kohta syvemmältä. Olin laiska ja kahlasin varovasti reilun metrin verran keskemmälle josta pystyin roikottamaan salakkastreameriani paikassa, jossa kala oli aiemmin pyörähtänyt.

Laiskuus oli tälläkertaa hyvästä, sillä meni vain pari sekuntia, kun kala ärsyyntyi ja nappasi raivokkaasti perhon! Samalla kauhunkuvani kävi toteen, kun kala pyörähti 180 astetta toiseen suuntaan ja jarru alkoi huutamaan Hoosiannaa!

Kala painoi koskea alas Usain Boltin tavoin, joten minun ei auttanut kuin juosta perässä, sen minkä jaloistani kykenin. Pohjasiima oli kohta jo näkyvissä, joten lisäsin jalkoihini painetta ja energiaa. Kala oli edelleen kiinni, kun noin 40 metrin päässä oleva pieni sillan yläpuolinen niskaosuus alkoi. Sain vedettyä kalaa lähelle, josta kaverini Pietu tarkkaavaisena sai kalan haavittua. Huh!

Kala oli suhteellisen hyväkuntoinen 44 -senttimetrin pituinen eväleikattu taimen. Päätin tappaa kalan ja tehdä itselleni illalla siitä ruoan.

Huikean väsytystaistelun jälkeen pidin evästauon, jonka olin mielestäni ansainnut.

Syömisen jälkeen kalastus sai uutta virtaa ja astelin jokea alaspäin. Heitin samalla perholla hyvän näköisiä peilejä ja kivenhupeita, mutta onnistuin enää saamaan vain pari pientä taimenta.

Yhtäkkiä Havahduin iloisesti, kun ympärilläni alkoi kuoriutua oliivin värisiä pieniä vesiperhosia ja keltaisia päivänkorentoja. Alkoi hyönteisten lavatanssit! Tiesin heti, että on aika vaihtaa kalastusmenetelmää.

Kalastin larvalla, pupalla ja nymfillä yhtäaikaisesti pohjia ronkkien, koskea alaspäin ja onnistuin saamaan muutaman särjen. Yhden tullessa pintaan säikähdin valtavasti, niin että meinasi tulla lusikallinen housuun. Kookas koskihauki kävi möyrähtämässä särjen perässä, aivan jalkojeni juuressa!

Tuosta tapahtuneesta selvittyäni jatkoin vielä kalastelua joen keskiosia ja yläosaa. Sain kaksi mitallista harjusta, joista toinen oli jokeen nähden varsin mallikelpoinen, 42 senttimetrin pituuteen kasvanut purje-evä. Kalan vapautuksen hoidettuani, jatkoin vielä hetken kalastusta, jonka jälkeen lähdin kävelemään autolle päin.

Kalastuksenvalvoja marssi pusikossa vastaani ja kyseli kuulumisia joelta. Rupattelin hänen kanssaan niitä näitä tovin aikaa, kunnes tervehdin ja jatkoin matkaa.

Sanoin mielessäni nöyrimmät kiitokset joelle, kumarsin ja lopetin siltä erää. Kotimatka sai alkaa.

Otto "HC" Blomqvist