Oma salainen paikkani siellä jossain (Etelä-Suomessa) | 11.8.2012 16:00

Kommenttiairfloman - 14.12.2012

Muistellaan vielä hyvää kalastuskautta vuodelta 2012!

Tutulle salaiselle joelle lähdettiin siinä viiden aikaan. Kun tulin joelle katselin jokea ja vesi oli juuri sopivan korkealla pintaperhosteluun. Europa 12 oli ekana hyvännäköisenä pintaperhona rasiassa joten sen sidoin perukkeeseen kiinni.

Se kannatti! Mahtavinta pintaperhostelua mitä olen harrastanut! Kävelin pienen suvannon rantaan mikä on aina ollut se paras ottipaikka koko joesta. Pienen oksan viereen täydellinen heitto ja heti kala kiinni. 35 senttinen veti aivan hurjasti ja meinasi oksan ympäri melkein kieputti itsensä. En jaksa mainita tässä merkinnässä kaikista pikkuharjuksista joita tosiaan tuli 7.

Nyt se hieno tarina isosta harjuksesta vasta alkaa! Heitin perhoni hieman epäpuhtaasti saman risun viereen noin kaksi sekunttia ja pintaperho yhtäkkiä uppoaa. Ihmettelinn vähän mikä se oli mutta vavassa tuntuikin vähän painavalta. Nopea vastaisku ja noin viiden minuutin väsytys. Haavitsin kalan ja tuuletin. Kala oli iso tähän joki/puroon ja noin 45 cm. Kala sai vapautensa takaisin. Hieno tälle purolle oli tämäkin reissu.

Kommentit

KommenttiPeltopython - 15.12.2012

Onpa hieno harjus! Ja kiva tarina. Onnittelut kalasta. :)


Kommenttikoskisjukka - 15.12.2012 (Muokattu 15.12, 09:46)

Se on aina kiva havaita, että pienissäkin joissa viihtyy isompiakin harjuksia! Kuvassa lienee poikasi harjuksen kanssa vai oletko löytänyt tämän jalon harrastuksen noin nuorella iällä? Se monilta monesti unohtuu kun vertaillaan kalan kokoja, että minkä kokoisesta joesta kala on saatu!

Noin pieni joki ja kohtuullisen kokoinen harjus on muistoihin painuva kokemus!

Onnea kalasta! :D


Kommenttiairfloman - 15.12.2012

Kyllä minä itse kuvassa


Kommenttikalakanto - 16.12.2012

Komean harjuksen olet saanut! Tällaisia reissuja on mukava muistella kuvien kera kun pakkanen paukkuu.


Kommenttikoskisjukka - 16.12.2012

Nuo sinun kirjoituksesi taso on aika korkea kun veikkaa kuvasta ikääsi.

Minkä ikäinen olet ja kauanko olet heilutellut vapaa?


Kommenttihc_flyfisher - 16.12.2012

Onnea upeasta ja ennenkaikkea mieleenpainuvasta perhokalastuselämyksestä sinulle. Ei muuta kuin kireitä myös ensi kaudelle! :)

HC


Kommenttieemail - 16.12.2012

Hyvä rapsa on kyllä. Ja onnittelut kaloista, etenkin tuosta isoimmasta :) Oliko vielä omatekoinen perho?


Kommenttiairfloman - 17.12.2012

Minä olen 10v ja perhokalastanut vuoden mutta aika paljon siihen verrattuna.


Kommenttiairfloman - 17.12.2012

Kiitos HC ja eemail kehuista.


Kommenttiairfloman - 17.12.2012

Ei ollut omatekemä perho.


Kommenttikoskisjukka - 17.12.2012

Todella hienoa havaita, että tuolla iällä olet jo syventynyt tähän meidän hienoon perhokalastusharrastukseen. Tietoakin sinulla hieman asiasta on ja perhotuntemusta tai oikeastaan rutosti enemmän kuin monilla muilla ikäisilläsi. Perhojakin sidot ja se on hyvä lisä ikäisellesi kalastajalle. Talvi on hyvää aikaa makustella kalastusmuistoilla ja lueskella perhokalastuskirjallisuutta. Kun samalla innolla jatkat harrastusta, olet kaksikymppisenä melkoinen mestari!

Hienoa, että olet inolla mukana siiman heiluttajien joukoissa!

Muista se, että jos joku asia askarruttaa ja lähipiiristäsi ei löydy riittävästi tietoa, niin ota rohkeasti yhteyttä kokeneempiin kalastajiin. Näillä sivustoilla liikkuu todella paljon tietoa, joita ainakin "vanhan kaartin" onkijat jakavat mielellään.


KommenttiTheBlackMetalTartzan - 17.12.2012

Tästä ei meininki parane, jatka samaan malliin!


Kommenttiteme96 - 18.12.2012

Hyvä hyvä näin sitä pitää, onnittelut kalasta!
ps. lähetin sähköpostiisi viestin :D


KommenttiScottboy - 21.12.2012

Olen kalastanut tuossa paikassa ja on erinomainen paikka Harjuksen pintaperhokalastukseen. Hieman herkkä tulville jolloin ei koko koskessa näy kalan kalaa.


KommenttiScottboy - 21.12.2012

Joen keskikohta on erittäin hieno varsinkin aurinkoisena kesäpäivänä jolloin vesi on matalalla ja kirkasta.


Kommenttiairfloman - 23.12.2012

Joo joo Riki


Kommenttitaimen02 - 30.01.2013

Vitsi ku on siisti paikka!


Kommenttiairfloman - 31.01.2013

Anteeksi teme96 mutta en aio vastata tuohon sähköpostiin, koska emme halua lisää kalastajia sinne. Paikkaan ei omasta mielestäni sovi paljon kalastajia.
Ps.oletko käynyt tuolla kalastamassa.


KommenttiMikko82 - 08.03.2013

Minäkin tiedän tämän paikan :) Mukava mesta ja tosiaan omassa kaveripiirissä myös vähän varjeltu paikka kun on pieni. Voi olla että oollaan airfloman tavattukkin tuolla viime kesänä, varmaksi en mene sanomaan.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?