Lpg kirjoitti: > Voisko joku astetta viisampi kaveri kertoa silleen suhteellisen > tarkasti että mistä päin ouluu tuonne joen parhaille paikoille > pääsee? tai yleensä joelle.. Ja milloin suunnilleen ensimmäiset > istutukset?
Hakeudu Kuusamontielle vaikkapa Tuiran ns. Tulliväylän risteyksestä (Tulliväylä == Rautasillan yli menevä tie), aja kohti Kuusamoa n. 1 km ja tulet valo-ohjattuun risteykseen, josta tie kääntyy oikealle kohti Muhosta (Myllyojan, Hiukkavaaran ja Saarelan kaupunginosien suuntaan). Tätä ns. pohjoispuolen tietä ajele noin 10 km kunnes tulee vastaan selkeä viitta vasemmalle "Sanginjoki". Siinä sitä sitten on pitkin tien vartta sitä Sanginjokea. Ensimmäinen paikka on n. 2-3 kilometrin päässä edellä olevasta risteyksestä, Taivalkoski, siinä joki käy aivan tien laidassa. Koskia ja kalapaikkoja on sitten koko matka ylöspäin, ei niitä osaa tässä sen kummemmin ruveta analysoimaan, samanlaisia pienien joen pieniä koskia ne ovat. Yksi ongelma taitaa olla, että rannat ovat aika asuttuja: taloja ja loma-asuntoja. Mutta onpa sitten teitä, joita pitkin joelle voi tallustella.
Yleinen istutuspaikka on Lemmenpolun alue Loppulan kylän liepeillä, jonne on tienristeyksestä käsittääksen noin 10 km. Paikalle on selkeät viitat. Mutta on siellä ukkojakin, eikä istaria siellä perhoilla kiskottu ainakaan ennen, vaan tahnalla, madolla tai katkaravulla. Hirveetä 'kalastusta' se ennen oli, en olekaan kymmeneen vuoteen käynyt koko paikalla.
Muuten, katso kansalaisen karttapaikasta kartat. Googlesta löytyy linkki 'kansalaisen karttapaikka' -haulla.
|
|