Karajoki

Paikalle ei ole vielä lisätty kuvia.
Lisää kuva

Erittäin mukavan oloinen pikkujoki. Kalaakin saa, ainakin silloin kun niitä on istutettu, muulloin lienee turha edes lähteä yrittämään(kokemusta on). Istutukset luultavasti alkavat suunnilleen kesäkuun alkupuolilla, mutta suuren vonkaleen halutessaan kannattaa reissua lykätä syksyisiin ajankohtiin.

Joki on erittäin matala ja siksi perhoja saakin olla nyhtämässä pohjasta alituiseen. Paikoittain joessa on kuitenkin jopa miehen pituisia syvänteitä, joihin ei olisi mukava pulahtaa. Kahlaaminen on kuitenkin päällisinpuolin suht helppoa.

Alueella ei ole varsinaista parkkipaikkaa tai levähdyspaikkaa kalastajille, joten kalastajan pitääkin kysellä lupaa auton pysäköintiin lähiseudun asukkailta.

Luvan hinta on 5/vrk eli törkeän halpa. Jo pelkästään hinta kannustaa lähteä katselemaan ja koettelemaan joen kalaisuutta. Mutta sen sanon, että kalalle kyseiselle joelle ei kannata lähteä kun vasta sitten kun sinne on istutettu kalaa. Muuten tulee hukkareissu! :)

Joella toimivat hyvin pienet streamerit, pupat ja nymfit mutta pintaperhosteluunkin löytyy loistavia paikkoja. Tinselit ovat kuulopuheiden mukaan tarpeettomia.

Päiväkirja

Tämän paikan päiväkirjassa ei ole vielä merkintöjä.
Lisää uusi merkintä

Tiedot & Sijainti

Keskustelut

Tästä paikasta ei ole vielä keskustelua.
Kirjoita uusi viesti