Ala-Koitajoki (Koitajoen vanha uoma)

Lisää kuva
Koitajoki oli ennen toinen Suomen kahdesta järvilohen kutujoesta. Joskus muinoin joesta on saatu paljon jopa yli 10 kiloisia lohia. Mutta voimalaitoksen ja liikakalastuksen takia joki on enää vain muisto entisestä. Ala-Koitajoen luontaiseen kalakantaan kuuluu järvilohi, taimen, harjus, siika, ahven, säyne ja hauki. Nykyisin on poikkeus, jos Ala-Koidalla saa siimansa päähän lohen, harjuksen tai siian. Jokeen istutetaan keväisin lohen ja taimenen pienpoikasia ja pyyntikokoisia taimenia. Taimen lisääntyy pienimuotoisesti joessa luontaisesti. Ala-Koita on haasteellinen paikka kalastaa, mutta taitava kalastaja voi saada siimansa päähän, jopa viisi kiloisenkin nousu taimenen. Joessa juoksutetaan nykyisin noin 3 kuutiota vettä sekunnissa, kun luonnontilassa virtaama olisi keskimäärin noin 70 kuutiota sekunnissa. Joen kuuluisin ja suurin koski on Pamilonkoski (sijaitsee enon puolella. Pudotus on 11,5m) ja siellä on kuvattu jopa Kuningasjätkää.

Päiväkirja

Tämän paikan päiväkirjassa ei ole vielä merkintöjä.
Lisää uusi merkintä

Tiedot & Sijainti

Lähistöllä

Keskustelut