Lohihumun pauloissa

Keskiviikko

Unta riittää melkein puoleen päivään. Hiekkaisin silmin kompastelen kuistille ja lasken nestekeräymän heinikkoon. Pääskyset liitelevät ja laulelevat kiivaasti. Tuuli on yltynyt ja pyrkii enteilemään säänmuutosta.

Onkimiehet hyppäävät autoon ja näyttäytyvät maalikylän elintarvikekioskilla palaten nopeasti piilopaikkaansa. Automatkalle pyrki mukaan viheliäinen salamatkustaja. Matalasti pöristen se pysäytti ajon heti lähdössä ja hyppäytti miehet pellolle. Pienen rimpuilun jälkeen siipiveikko saatiin hengiltä ja rauha palasi tulikuumaan ajoneuvoon.

Niska-alue saa jälleen suurimman suosiomme ja melkein videokameralla sain tallennettua isomuksen hypyn. Kuten arvata saattoi, suuri lohi posautti Jarin soutamien pyytöjen kohdalla mielenosoituksena juuri sen puoliminuuttisen aikana, kun käytin videointia standby -toiminnolla. Jatkaessani kuvausta, lohi oli hiljaa ja näkymättömissä. Aivan kuten koko viikon aikanakin, silloin kun asetti videokameran jalustalle ja yritti suurin toivein saada kuvattua edes sen hypyn nauhalle. Höpö höpö. Mitä sitä turhia.

Saapuu ilta ja saapuu onkija vastapuolelle. Päästyään heittopaikalle tämä tuntematon onkija tuntee alavatsassa painavan hädän. Takki asetetaan sievästi kivelle, kuin myös vapa. Kahluuhousun olkaimet räpsähtelevät auki vauhdilla ja pian hätä katoaa nesteenä jokeen. Perhana ! Mies lämmittää jo ennestään lämmintä vettä ! Nyt vettä voi jo syylläkin sanoa kusilämpimäksi. Kaukaa tihrustaessa tässä hahmossa alkaa olla jotain tuttua. Kaivan repusta kiikarit, joiden avulla tunnistan miehen. Jaha, Eskohan se siellä. Pelimies on saapunut joelle. Sehän ei ole ollenkaan huono merkki. Käyn jututtamassa miestä ja yritämme vaihtaa muutaman lauseen koskenkohinan ja yltyvän tuulenpauhun seassa. Kohina ja tuuli voittavat pian kilpahuudon ja toivotamme toisillemme erinomaista kalaonnea.

Tuulenhenkäykset muuttuvat nyt rajuiksi puuskiksi, jotka taivuttavat rantahaavat ja lepät voimakkaasti luokalle. Myrskyisä tuuli on ajanut taivaan tummansiniseksi ja pääskysten laululentely on hiljennyt. Esko näyttää kyyristyvän suurelle kivelle ilman suojaa. Me puolestamme painumme mökin tarjoamaan tunnelmaan ja oiomme selkää lavereilla. Matalan rintamaa on odotettu ja rukoiltu. Sadetta on kaivattu kuin kaukaista rakasta. Mutta illan aikana kaipuu käy tyhjäksi. Vettä ei kuulu muuta kuin pisara kymmentä neliömetriä kohden. Ei siis apua tästäkään. Vaivumme haikeissamme uneen.

Edellinen sivu

Seuraava sivu

Kommentoi