Valikoiva kalastus toimii

admin, lisätty 25.03.2004 15.59 #
Pohjanlahden rannikkokalastuksen kohteena on sekä luonnonkudusta että istutuksista peräisin olevia lohia. Kalastusta varten mereen istutetut lohet eivät nouse jokiin eivätkä lisäänny. Niiden kalastus ei uhkaa luonnonkantoja.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos tutki vuosina 2001 ja 2002 rysistä vapautettujen lohien eloonjääntiä ja vaellusta valikoivan kalastuksen edellytysten selvittämiseksi rannikon rysäkalastuksessa. Tutkimus osoitti, että rysistä vapautettuja lohia nousi lähes kaikkiin luonnonkantajokiin. Rysillä pyydettyjen ja niistä vapautettujen lohien kuolevuus oli vähäinen, jos lohet oli pyydystetty ja vapautettu oikeaoppisesti. Useat merkityistä lohista pyydettiin ja vapautettiin useita kertoja.

Valikoivassa kalastuksessa kalastaja vapauttaa luonnonlohet ja ottaa saaliiksi vain istutuslohet. Valikoivan kalastuksen edellytyksenä on, että pyynnin on tapahduttava ei-silmillä pyytävillä rysillä. Lisäksi istutetut lohet on voitava tunnistaa jonkin ulkoisen tuntomerkin, esimerkiksi eväleikkauksen perusteella.

Lisää aiheesta RKTL:n sivuilta.


Kommentit

KommenttiVelsku - 25.03.2004

Lukijat hyvät huomatkaa tuosta tekstistä niin helposti piiloonjäävä osta:

"Lisäksi istutetut lohet on voitava tunnistaa jonkin ulkoisen tuntomerkin, esimerkiksi eväleikkauksen perusteella."

Eli valikoivaa kalastusta ei voida suortittaa nykyisen ehdotuksen mukaan ylämittaan perustuen. Se on myös RKTL:n kanta, joka tuon kannanoton on kirjoittanut.

Adminille vihje, jos vaikka alleviivaisit tuon lauseen, niin asia tulisi helpommin ymmärretyksi.

- Velsku

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?