Meritaimenen alamitta 50 cm

admin, lisätty 30.04.2008 10.27 #
Kalastusasetuksessa määriteltyä meritaimenen alamittaa on nostettu aikaisemmasta 40 senttimetristä 50 senttimetriin. Tämän lisäksi kotitarve- ja virkistyskalastus yleisellä vesialueella meressä ja Suomen talousvyöhykkeellä on tästä lähin rajoitettu pohjaverkkojen tai pohjaverkkopyydysten osalta verkkoihin, joiden yhteispituus on enintään 600 metriä pyyntikuntaa kohden. Muutosten tavoitteena on meritaimenen luonnonkantojen elpymisen tukeminen.

Kalastusasetukseen tehdyt muutokset tulivat voimaan 15. huhtikuuta 2008. Kalastajien tulee siten nyt alkavalla kalastuskaudella ottaa huomioon nämä uudet kalastusmääräykset.

Asetuksen muutoksella määriteltiin myös, että 180 metriä ylittävät pintaverkot tai pintaverkkopyydykset pyyntikuntaa kohden ovat ammattimaiseen kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä. Kyseisen pituuden ylittävät pintaverkot ovat siten yleisellä vesialueella meressä ja Suomen talousvyöhykkeellä ainoastaan ammattikalastajien käytössä. EU:n säännösten perusteella merilohen alamitta alennettiin Perämerellä 60 senttimetristä 50 senttimetriin ja ajoverkkojen käyttö kiellettiin koko merialueella kaikilta kalastajaryhmiltä.

Kalastusasetukseen lisättiin määritelmä pohja- ja pintaverkoista. Pohjaverkolla ja pohjaverkkopyydyksellä tarkoitetaan pohjaan asetettua verkkoa, joka ei ulotu kolmea metriä lähemmäksi veden pintaa. Pintaverkolla ja pintaverkkopyydyksellä tarkoitetaan pintaan tai lähemmäksi kuin kolme metriä pinnasta asetettua verkkoa.

Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö
Via: pk.net


Kommentit

Kommenttihc_flyfisher - 30.04.2008

Hyvä vain, että näin on säädetty. Paremmin niitä kaloja siten myös saadaan ja ennenkaikkea isompia! ;)


KommenttiHenu95 - 01.05.2008

aivan.


KommenttiValli - 25.11.2008

Minua ei huoleta tässä asiassa muu kuin että:

EU:n säännösten perusteella merilohen alamitta alennettiin Perämerellä 60 senttimetristä 50 senttimetriin.....

Nuo verkko asiat taas olikin loistavia uutisia.


KommenttiSepiSipuli - 16.07.2009

"EU:n säännösten perusteella merilohen alamitta alennettiin Perämerellä 60 senttimetristä 50 senttimetriin"

Miks EU tekee taas näitä järjettömiä päätöksiä ja mihinhän tutkimukseen ne tämän taas perustavat?

Käyrät kurkut kielletään ja lohien alamittaa lasketaan. Hienoa poijjaaat!

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?