Hauskoja sattumuksia kalavesillä

No jos olisi kuva vielä sivulta niin helpottaisi huomattavasti tunnistusta, mutta luulisin että kallo voisi olla...
Majavan kalloksi liian pieni ja kaiken maailman myyrien ja sellaisten kalloksi liian suuri, joten jäljelle jää enää Atzun mainitsemat jänis ja piisami.
Veikkaisin kuitenkin, että kallo on jäniksen, koska se on piisamia yleisempi. Tai no mikä lie tilanne Muuramenjoella...

>
> Peetu onnistuisitku kuvaamaan kallon muistakin suunnista?
> helpottaisi tunnistusta.
Juu tässä lisää

Piisamiin kallistuisin minäkin. Aluksi ajattelin kans jänöä, mutta taitaa olla kuitenkin piisamilla vähän isompi, tuo pää nimittäin?

Matiaz:n juttu alkoi kuulostaa enemmän vaaralliselta kuin hauskalta

No mutta oma hauska juttu:

Oltiin kaverin kanssa syksyllä Karkkilassa Pitkälänkoskella.
Oltiin kalastettu tyhjää, tai siis jos pikku harreja ei lasketa, niin melko pitkään. Aloimme jo turhautua ja kalastus meni jo vähän "leikiksi". Sitten tasapainoilin itseni joen ylittävän kaatuneen puun toiselle puolelle ja kaveri jäi toiselle puolelle.
Sinne oli kesän tulvista jäänyt pieni lätäkkö johon ihan leikilläni heittelin liitsiä.
Ihmettelin aluksi, kun vapa taipui lähes, joka heitolla,mutta kalana oli ahvenia
Siinä niitä abboroita kiusailin ja huusin kaverillekkin, että tulisi koittamaan.
Niinpä hän lähti tulemaan samaista tukkia pitkin joen toiselle puolelle.
Olin juuri huutamassa, että varo se on tukki on aika liukas, niin kuului jumalaton PLUMPSIS. Aluksi pelästyin, että virta sen vei, mutta onneksi pää nousi tukin luota ihan märkänä ylös.
Siinä alku pelästyksen jälkeen nauroin katketakseni, kun kaveri keräili itseään joesta aivan litimärkänä.
Kännykkä ja lupalappukin oli rintataskussa kastunut läpi märöiksi.
Visionin kelasta se "puolikas" oli mennyt menojaan ja pelästyimme, että siima olisi pettänyt, mutta onneksi solmut olivat pitäneet ja eikun kaikki siimat vetämällä rantaan.
Siinä meni pohja-ja heittosiimat sykkyrälle puunjuurelle.
Kaveri hätäisenä uuden kännykkänsä kanssa ja aivan märkänä.
Silloin oli jo ihan syksy niin ilma ja vesikin alkoivat olemaan melko kylmiä, joten eikun kyytiä soittamaan äkkiä..
Siinä sitten mentiin laavulle odottelemaan kyytiä ja kaveri kertoi luulleensa olevan kuollut, kun yhtäkkiä veden alla kaikki oli vain mustaa!
Nyt on uudet siimat ja kännykät hankittu, eikä ole muuten kaveri sen jälkeen uskaltanut lähteä hortoilemaan tukkeja pitkin
Näin jälkeenpäin juttu ihan naurattaa, mutta tapahtuma hetkellä kauhisteltiin..
"Kaveri" voi itse kertoa tarkemmin jos haluaa..
En kertonut kuka jokeen tippui, koska hän ei pakosti halua kaikkien tietävän

Hoksin just että tuo kallo on aika "matalaprofiilinen" eli ei siis jäniksen. Jäniksellä, etenkin metsäjäniksellä, on korkea otsa toisinkuin piisamilla, jonka pää on hieman kuin "läjäänlyöty".

Ja siis näihin hauskoihin juttuihin:
Kävimme tuossa pari kesää sitten kalassa pienellä joella tai suurikokoisella purolla, ihan miten vain. Joelle päästäksemme meidän piti tarpoa korpimetsää, ehkä kilometrin verran. Isä ja isoveli käveli edelläni pujotellen suurten kuusten välistä, ja minä seurasin perässä jo kaloja ajatellen.
Olisiko ollut 34. kuusenväli, jossa alkoi tapahtua. Ensin meni isä... ei mitään. Sitten isoveli... ei mitään. Ja sitten tuli minun vuoroni. En ehtinyt havaita mitään muuta kuin ampiaispesän ja aivan liian paljon niin pirun vihaisia asukkeja. Kävelin kirjaimellisesti suoraan pahki pesään.
Muistan vain, että vapa lensi jonnekin kuusen hakaan ja minä tein uuden satasen SM-ennätyksen. Huidoin kuin hullu ja pompin mättäiden väleissä. Lienee tarpeetonta kertoa, että koko korpi kaikui kun ilmaisin itseäni.
Itse asiassa selvisin varsin vähällä. Muistaakseni yksi pisto niskaan ja toinen suoraan huuleen. Ai prkl!!! Se sattui! Huuli turposi ja sitä kirveli vielä seuraavanakin päivänä. Tuntui kuin huulen sisään olisi upotettu pingispallo!
Huitominen muuten tehosi, sillä muistan että ainakin pari ampparia kopsahti kämmeneen.
En muuten tullut samasta kuusenvälistä paluumatkalla!

Samalla reissulla isoveljeni liukasteli puunrungon päällä ja molskahti suin päin veteen. Kaatuessaan hän oli tarttunut koivun oksaan, mutta käteen oli jäänyt vain lehdet.
Nyt oli vuorostaan minulla hauskaa!

minä olin pikku tyttönä, siinä 9 vuotiaana, ihan ensimmäisiä kertoja heittelemässä uistinta meidän laiturin päästä/pari metriä vettä(. ennen en ollut saanut ikinä kalaa kuin mato-ongella ja talvella pilkillä ollessani.. No sitten äiti sanoi, että kokeilepa vaikka tätä uistinta kun tämä on aikasta ottavan näköinen(mutsilla ei mitään kokemusta kalastamisesta, muuta kuin mato-onki). no siinä sitten heittelin sitä uistinta pari tuntia ja intoa oli edelleen..(olin varmaan suloisen näköinen siinä laiturin päässä kesähattu päässä) sitten yhtäkkiä tuntui ihan siltä että virvelin toisessa päässä oli kala.. no kun se ei sitten mihinkään siitä liikkunut, niin ajattelin, että no joo, sehän on pohjassa kiinni.. no siinä sitä sitten revin minkä jaksoin pikku tyttönä ja eihän tietenkään voinut pyytää äiskältä apua.. aikani siinä revin ja sitten se "tuntematon" kohde alkoi valua rantaa kohden kun vedin sitä.. Noh olin pettyneenä ja ajattelin että siellä on joku iso risu vain.. Kurkottelin siinä laiturin reunalla ja sitten tämä "möhkäle" lähtikin ihan yhtäkkiä ihan kamalasti vetämään ja minähän tietenkin järveen siitä sitten lensin kuin keihäs... äiti huusi paniikissa, että päästä irti siitä kalasta, mutta eihän sellaista "mahtisaalista" voinut irti päästää.. no jotenkin ihmeen tavalla onnistuis kiipeämään laiturin uimaportaan ylös ja sitten äidin kanssa yhdessä tämä suuri saalis vedettiin ylös... Siinä sitä aikamme vedettiin ja sitten kun kala haavissa oli, niin kurkkasin sinne ja ensimmäiset sanat olivat ensimmäisesta saaliista(jos ei risuja lasketa mukaan):"onpa se hiimuisen luma" Hauella painoa oli joku 4 kiloa ja pituutta en kyllä muista.. Mutta se on sellainen hauska kokemus, minkä tulen varmasti muistamaan koko elämäni!

perza kirjoitti:
> toi kallo voipi olla pienen majavan pää hampaista päätellen...

Jyrsijöistä en paljoa tiedä, mutta sen verran että tuollaisesta majavan kallosta hampaat tulevat ulos, jos niitä vähän nyhtää. En tiedä onko näin myös joillakin muilla elukoilla, mutta ainakin majavalla.

No laitetaan tänne tällainen, jonka kuulin kerran erään kalastajan kertomana nuotiokeskusteluissa jokunen vuosi sitten:

Tämä kyseinen kalastaja piti tapana käydä eräällä eteläisen Lapin taimen- ja harjusjoella useamman kerran kesässä. Tunnetusti oli saanut hyvin saalistapahtumiakin. Kerran sitten keväällä kovassa virrassa nappasi oikein kovasti kiinni. Kaveri väsytteli sitten aikansa saalista ja alkoi arvelemaan, että olisikohan kuitenkin pohjassa. Antoi löysiä ja saman tien alkoi saalis vetämään vapaa luokille. Väsytys jatkui aikansa ja kaveri päätti ottaa ison pois vaikka väkisin. Peruke siinä sitten lopulta katkesi ja harmistuminen valtasi mielen, kun ei ollut nähnytkään saaliin kokoa.

Sama kaveri palasi joelle myöhemmin kesällä kun vesi oli huomattavasti laskenut ja suunnisti tutulle ison kalan ottipaikalle. Ottimontusta näkyi pinnalla pätkä sinistä nailonköyttä ja siinä kaverin perho. Joltain oli ilmeisesti jäänyt ankkuri tai kiviriippa pohjaan.

Kertoili siinä nuotiolla, että kyllä sellainen parin kolmen metrin köydenpätkä pistää mukavasti vastaan tulvavedessä. Aivan elävältä oli kuulemma tuntunut.

2 vuotta sitten Vanhankaupunginkosken ylämmällä osalla sain saaliiksi n. kilon painoisen kalan mahalaukun jossa oli perhoja kiinni.

Olin iime kesänä Äkäsjoella kaverin kanssa. No sitä sitten oltiin yhellä koskella kalassa, kun heittoni epäonnistui ja peruke meni sotkuun. Seisoin sitten siinä keskellä koskea selvittäen peruketta satojen mäkäräisten purressa, ja sitten peruke jotenkin ihmeellisesti katkesi. No perhona oli Nalle Puh, joka oli ollut reissun reilusti paras perho ja varmaan parhaiten sitomani Puh. Sinne alavirtaan se sitten lipui, kun en sitä käsiini saanut kovasta virrasta johtuen. Muutama ärräpää siinä lensi ilmaan, niin että joku 50 metriä alavirran puolella melkein lensi ilmaan. Räpiköin vetä potkien ja vavalla ilmaa huitoen sitten rantaan. Rannalla joku siima sitten piti saada poikki, ja eikun linkkaria taskusta kaivamaan. No linkkaria ei sitten enää löydykkään. Sinne meni faijalta lainattu sadan egen linkkari joen suihin. Siinä vaiheessa v...tti ihan s....nasti. Ympärillä oli paljon lahoja puita, joiden kimppuun kävin. Potkin ja pompin siinä hetkisen, jonka jälkeen oli pakko rauhoittua. Kaulassani olleet kalastuslasit olivat sitten jossain vaiheessa menneet rikki ja ne lensivätkin komeassa kaaressa hevon kuuseen. Sen jälkeen jäin makaamaan sammalikkoon joksikin aikaa, mutta verenimijät pakottivat nousemaan ylös. Sain uuden perukkeen solmittua viimein ja eikun joelle taas. Ensiheitolla nappasi kaunis vähän päälle 30 senttinen taimen, jonka saaminen toi taas hymyn huulille. Majapaikalle oli vielä noin 7 kilsan matka, mutta "Harrikka-polkupyörällä" ( =Jopo, jossa ei enää ollut satulaa, vaan jossa istuttiin tarakalla, ja jossa ohjaustanko oli harrikka-mallinen) matka taittui mukavissa merkeissä. Perillä raivokohtaus alkoi jo hymyilyttämään ja nykyään se naurattaa. Kotona en kyllä ole kertonut ihan koko totuutta siitä mitä linkkarille ja laseille kävi.

Olin tänä syksynä kalastamassa litkalla eräässä salmessa, joka on täynnä melko pientä ahventa. Kalastin kaverin kanssa salmen ylittävän sillan vieressä ja onnituin heittämään ensimmäisen heittoni siltarakennelmiin. Sain litkan kuitenkin takaisin yhtä koukkua lukuunottamatta. Oltiin kalastettu noin tunnin verran kun sain ylös pienen ahvenen. Irroitettuani sen huomasin sillä olevan jotain suussaan. No siltaosumassa irronnut kuokkuhan se siinä matoineen kaikkineen. Oli varmaan mukava nälkä. Eikun koukku talteen, ahven kasvamaan ja itse jatkamaan heittelyä

Olin kaverin mökillä Puulalla. Oltiin tulossa kalasta järveltä kovassa kelissä. Aallot löi välille veneeseen, mutta hätää ei ollut. Rannassa huomattiin että Mr. Muikkuhan se siinä hyppeli innoissaan veneen pohjalla. Siellä pinnan alla varmaan pikkukalat kertoivat että kaksi uutta kalaeemeliä oli saapunut järvelle, ja Muikku tietysti halusi heti tavata meidät.

Seuraava juttu tapahtui Helsingin/Vantaan pitkäkoskella. Oltiin juuri tulossa kalaan ja ajateltiin aloittaa ylemmän sillan luota. Kaveri oli jo kahlannut pikkusen sillasta alavirtaan päin, kun minä vielä laitoin kamoja kuntoon. Yhtäkkiä kuului kaverin suunnalta aivan TAJUTON mosahdus. Nostin katseen ja olin valmiina katsomaan missä kaveri uiskenteli, mutta kaveri seisoi vielä samassa paikassa kuin ennenkin. Suunnilleen 5 metrin päässä hänestä nousi pintaan iso KOIRA. Taisi olla kultainen noutaja (kalojako sen oli käsketty noutaa). Oisko Pudotusta ollu joku 5 metriä. Sitten koira lähti uimaan vastarannalle ja siellä sitten katosi pusikkoon. Siinä vaiheessa repesin, mutta sitten mieleen tuli että miten koira tänne ilmesty ja nousin ylös sillalle, mutta missään ei näkynyt ketään joka olisi voinut olla koiran isäntä tai koiran veteen heittäjä. Mysteeriksi jäi miten se koira onnistui tulemaan sillalta alas.