Heinäkuussa Kituskoskilla otin uintireissun kovassa virrassa. Astuin monttuun ja sitten mentiin. Uimataitoani pidän hyvänä, mutta mitään apua siitä ei ollut. Käsi pystyssä - aivan typerästi tietenkin - pidin vapaa pinnalla, ettei se vaan kastuisi. Matka päättyi, kun törmäsin riittävän isoon kiveen. Kävin seuraavana päivänä ostamassa kahluusauvan. Jotkut kätevät pienet paukkuliivit olisi hyvät jatkossa.
Tämän jälkeen sanoisin, että uimataito on edelleen tärkeä kansalaistaito, mutta ei riittävä henkivakuutus kovassa koskessa.
Tähän listaan turvavarusteita koskille:
- maltti (tärkein varuste, kutsutaan myös itsesuojeluvaistoksi) - polarisoivat lasit (eikä vain kirkkaan kelin amber-väri riitä, itselläni on amberien lisäksi keltaiset ja punaiset. Näillä pärjää myös heikoissa valaistusoloissa, punainen lisää kontrastia, mutta muokkaa värimaailmaa melkoisesti) - koskenlukutaito tai paikallistuntemus (ei auta, jos maltti puuttuu/ kannattaa miettiä: koska kosken kunnostus on tehty [irtokivet on ikäviä], reitittää kahluu sen mukaan, miten ajattelee virran kuljettavan kivi- ja sora-ainesta. Sitten on tää kahluu alavirtaan. Se on helppoa, mutta kannattaa miettiä, pääseekö takaisin ylös. Jos ei, niin sitten miettiä miten rannalle pääsee. Ongelmana esim. saarien alaosiin muodostuvat hiekkasärkät. Alas meet kyllä, mutta entäpä ylöspäin, kun kuulalaakerit pyörii kahluukenkien alla) - kahluusauva (ei tarkoita tässä samaa kuin neliveto ja vinssi maastureissa: niiden avulla pääset vielä synkempään paikkaan jumiin. Kolmas tukipiste tuo yllättävissäkin tilanteissa tasapainon takaisin. Kannattaa muuten harjoitella käyttöä) - liivit (mutta huom! kaikki mahdollinen kannattaa tehdä, ettei uimareissua synny)
Alavirtaan kahlaamisesta vielä kokemus viime kesältä. Karkkilan koskilla (se ylin, jonka nimi ei tuu millään mieleen) oli tulvakorkeudet. Vettä oli paljon ja se liikkui lujaa. Katsoin alavirtaan päin reitin. Joki oli siinä kohtaa vain vähän reilu 5 m leveä ja rannasta käsin kalastus mahdotonta (jyrkkä). Huomasin, 20 metriä alempana koskeen kaatuneen pienen puunrungon, joka lepäsi osittain kiven päällä. Katsoin, että sen avulla pääsisin rantaan ja kiipeämään rantapenkalle.
Larvastelin sitten montut alaspäin mennessä. Mitään elonmerkkejä ei siiman päässä tuntunut. Etenin puunrungon kohdalle ja otin siitä kiinni. Ehdin ottaa yhden askeleen, kun puu tulikin penkalta alas juurineen. Nykäisi muuten kivasti, onneksi ehdin päästää irti rungosta, kun se lähti vihaisesti alas koskea. Hei vaan.
Entä miten pois koskesta. Ne 20 metriä ylävirtaan olivat rankimmat koskaan kahlaamani metrit. Aikaa kului lähes puoli tuntia ja uurastuksen jälkeen jalat oli ihan hapoilla. Kun pääsin autolle ja aloin ottaa kahluukenkiä pois jalasta, niin molemmat jalat kramppas rasituksesta. Siihen jäi se kalastusreissu.
Luento päättyy tähän.
|
|