|
Kertokaa hauskoja tarinoita mitä teille on sattunnut vuosien varrella vesillä.
YHDELLÄ PERHOLLA YHDELLÄ HEITOLLA 4 HARRIA
Kahlailin erästä pientä koskea alaspäin, kun huomasin muutamassa kiven kosteessa normaalia enemmän pintakäyntejä. En päässyt kahlaamaan oikein lähelle paikkaa mutta päätin kuitenkin yrittää ylipitkää heittoa sinnepäin. Ja niinhän siinä sitten kävi,että perho laskeutui liian etäälle virtaan. Rupesin vetämään sitä takaisin varsin nopeasti ettei se olisi päässyt tarttumaan kiveen, silloin siihen (nalle puh)iski kala. Kala lähti uimaan suoraan siihen kiven kosteeseen missä oli koko ajan pintakäynejä. Se tuntui juroutuvan pohjaan ja saaneen siiman johonkin kiven rakoon. mutta siima tuntui joustavan jotenkin oudosti kun yritin saada kalaa liikkeelle. Kahlasin himan parempaan paikkaan ja aloitin kelaamaan simaa sisää kävisi siinä sitten miten tahansa. Samassa kala aloitti vimmatun hyppimisen ja huomasin sen olevan ihan nätin kokoisen harjuksen. Mutta peruke tuntui olevan edelleen jumissa jossain. No,"eikun siimaa sisään kävi miten kävi" ajattelin ja alkohan kala tulla kohti, mutta oudon raskas se tuntui olevan. Pian huomasin että sen perässä ui toinen pienempi kala höh ja senkin jälkeen kaksi. Ja kaikki tuntui olevan jotenkin kiinni ekassa kalassa. Onneksi lähellä oli hiekka riutta jolle sain vedettyä kala litkan. pian huomasinkin , että eka harri oli sotkeutunut siimaan jossa oli pallo koho ja siinä litka jossa kolme perhoa ja jokaisessa perhossa kala.
|
|
|
Hauska juttu  Olimme setäni kanssa uistelemassa ahventa Uukuniemen Pyhäjärvellä olisiko ollut 3-4 vuotta sitten kesällä. Pieniä ahvenia tuli ihan mukavasti uistellessamme mikrovaapuilla, itselläni Senior ja sedälläni OPM:n mikrovaappu. Siinä kaislikon edessä sitten tuntui vavassani aavistuksen raskkampi paino kuin mitä nuo pienet assut olivat aiheuttaneet. No, kelasin sitten siimaa sisäänpäin ja kun aloin nostamaan kalaa veneeseen, nostinkin kaksi. Seniorin perä- sekä vatsakoukussa oli molemmissa kiinni ahven. Mitenkähän liene sopineet vaapun jakamisesta? Seuraavana päivänä setäni sitten toisti tempun ja sai omalla mikrovaapullaan kaksi apposta yhdellä kertaa.
|
|
|
No ensin hieman vähemmän ihmeellinen juttu: Sain pienellä pystypilkillä yhdellä nostolla kaksi ahventa. Koukkukin oli ihan vain yksihaarainen. Tuosta taitaa olla aikaa jo useampia vuosia. Mutta sitten varsin jännä juttu: Olin isäni kanssa kalassa kauniina kesäpäivänä. Päivä kääntyi iltapäivän puolelle ja olimme kalastaneet Olkkakoskella jo parisen tuntia. Eikä havaintoakaan kaloista! No, jokainen kalastaja tietää, että epätoivo iskee aina jossain vaiheessa. Sitä saattaa nakata vaikkapa vaihteeksi selän taakse ja toivoa että sieltä se kala tuleekin tänään. Jokaisella oma tapansa. No, minä olin jo siinä pisteessä, että kotiinlähtö käväisi mielessä useammankin kerran. Lopulta sanoin vieressä kalastavalle isälleni: "Tää on mun viimene heitto. Viskaan nii pitkäle ku lähtee ja lasken silimät kiini viiteen..." Isä varmaan luuli minun saaneen auringonpistoksen, loput sanatkin vaan jäi sinne jonnekin. Tarkoitus oli kai sanoa, että jos ei nyt niin ei sitten. Minähän heitin ja pitkälle heitinkin. Lähes suoraan poikkivirtaan, ehkä hieman alavirran puolelle punavalkoisen streamerini. Aloin laskea ääneen. Yksi... kaksi... kol...täh! mitä!? prkl! Tunsin kädessäni selvän nykäisyn. Siima kiristyi ja vapa taipui! Jotenkin yritin isälleni viestiä kalasta, mutta luulen että suustani tuli vain mörinää ja ihmettelyä. Saattoihan se olla aivan ammollaankin.  Hetken jälkeen haavissa kellotti reilun kokoinen kirjo. Ei kala nyt niin ihmeellisen suuri ollut, mutta mikä on todennäköisyys että kala iskee juuri tuolloin. Kaksi tuntia kalastettu ja se päättää iskeä juuri noiden viiden sekunnin aikana. Kyllä on jälkeenpäin naurattanut.
|
|
|
Niin ja oltiinhan me kerran kaverin kanssa kalassa. Saalis oli yksi telkkä, joka vapautettiin melkoisen taistelun jälkeen.
|
|
|
|
Mahtavia juttuja, näitä on kiva lukea!
Palsankosken liian iso saalis
tapahtui kesällä 2000
Olin kalalla palsankoskella ja keli oli kesäisen kaunis ja aurinkoinen.Kalastelin koskea ja kalantulo oli samaa kun olisi onkinut kaivossa.Päivä kääntyi jo pikkuhiljaa ehtoon puolelle ja kalastus voisi kunnolla alkaa.Heittelin mustaa zonkeria kiven huopeeseen kun huomasin jonkin välähtävän kiven vieressä,heitin zonkerini kiven huopeeseen ja siima kiristyi.Kala oli järkyttävän iso ja täysin mahdottoman tuntuinen siiman päässä.Siimana oli 0,22mm ja yritin pumppailla kalaa pinnempaan että näkisin minkä kokoinen se olisi. kuten jo arvata saattaa kala meni menojaan ja minä vapa notkolla perässä.noin 50metrin päässä kala rauhoittu ja sain sitä pikkuhiljaa lähemmäksi itseäni.Taistelu oli kestänyt noin 10min kun ensimmäisen kerran huomasin saaliini. pituudesta en osaa sanoa mutta väri oli täysin valkoinen. vielä viimeinen syöksy ja "kalani" oli rannalla, sehän oli valkoinen Libero vaippa jossa oli vielä paskat sisällä ja haju oli melkoinen,onneksi en ottanut haaviin..Repesin täysin saaliilleni että miten voi olla mahdollista että jopa vaipat tekevät siiman päässä sen viimeisen syöksyn?...Saalis ilmoituksen laitoin seuraavat
tekstit:
saaliin paino: n3kiloa ja
Saalis laji:Libero
Muut kommentit:aikamoinen monttuvahti
|
|
|
Tässä tälläinen "hauska" tarina viime kesältä: Päätin lähteä kokeilemaan laatikon pohjalta löytämääni siimaa Kymin Siikakoskelle. Oli kaunis päivä, aurinko paistoi ja oli lämmin. Hikolin kahluuhousujen sisällä, mutta aina kun pääsin veteen seisoskelemaan niin se viilensi. Kävin siinä heittelemään (perhoa). Alamittaiset purivat sen verran kovasti pupaani, että vaihdoin paikkaa. Siinä aikani heittelin, kunnes alkoi tapahtua. Kävin vetämään siimaa sisään valmistuessani uuteen heittoon ja vetäisin siimaa kelalta ja silloin se tapahtui, mutta se ei ollutkaan kala vaan huomasin, että kelastani oli pudonnut puola ja se kappale johon puola kiinnitetään! Se oli tietenkin tippunut jokeen ja kaiken lisäksi olin sen verran syvällä, etten yltänyt sitä käsin etsimään. Ajattelin kiireessä, että ensin vedän siiman sisään ja sitten käyn metsästämään puolaa, mutta pupaani olikin napannut särki, joka tuotti lisää harmia. Särki lensi melko kauas pienen raivonpurkauksen johdosta. Sitten alkoi puolan etsiminen. Seisoin suht syvällä vettä noin napaan asti ja virtaus oli suht kova, joka häiritsi paljon enemmän kuin syvyys. Ja missä puola olikaan, no tietenkin kiven kolossa ja JUMISSA! Siinä irtosi muutama kirosana, mutta rauhoituttuani tajusin, että jotain on tehtävä. Yritin etsiä puolaa jalalla ja löysinkin sen ja jotenkin ihmeen kaupalla sain sen pois kolosta, mutta miten pintaan? Voisinhan vetää kaikki siimat pihalle kelalta, mutta se olisi viimeinen vaihtoehto. Mutta kun muita ei tullut mieleen valitsin kyseisen tyylin ja pienen "nykimisen" jälkeen tajusin, että puola nousee aina, kun nykäisee kovaa. Joten nyin nopeasti ja sain puolan pintaan, mutta en saanut sitä aluksi käsiini. Pienen ajan kuluttua sain puolan käsiini ja sitten rantaan, mikä ei ollut helppoa, koska virtaus oli kova ja kädet täynnä siimoja ja muuta. Lisäksi olin sotkeutunut siimoihin. Rantaan päästyäni olin niin sotkeutunut siimoihin, että kun yritin kävellä joku katkeisi. Luulin sen olleen peruke, mutta se olikin perhosiima! No onneksi ei katkennut kalan vetäessä. Rannalla kelasin siimat kelalle ja hetken päästä irtosi jo pienet naurutkin! Ja tämä on 100% totta! Kelana oli BFR Dragonfly, jossa ei ollut mitään vikaa vaan itse olin unohtanut painaa puolan pohjaan asti. <---näin jälkeenpäin
|
|
|
|
Olisko ollut viis kuus vuotta sitten, kun sain Joensuunkoskista Kimmelin laiturilta haavin, en muista enään valitettavasti mikä oli otti perho.
Haavi on hyvä ja käytössä vieläkin, jos joku tunnistaa omakseen voi periä sen löytö paikalta.
|
|
|
Muistui tässä mieleeni eräs talvinen pilkkireissu, jonka menestyksestä ei voi olla kovin montaa mieltä. Menimme veljieni kanssa vanhalle tutulle pilkkipaikalle Kemijoen Olkkakosken yläpuoliselle Kotiniemelle. Kala ei tuntunut olevan syönnillään, kuten niin usein ennenkin. No sinnikkyys palkitaan, sitä aina ajattelee ja niin vain jatkaa pilkkimistä. Yhtäkkiä vanhempi veli huusi jotain ja luulin että kala on lopultakin ottanut! Mutta ärräpäistä päätellen ei tainnutkaan olla kala kiinni. Kun lopulta uskalsin jotain kysyä niin, selvisi että hänen aurinkolasit olivat sukeltaneet Ahdin valtakuntaan. No pisti se pakostikin hymyilyttämään, kuulemma otsalta olivat hypänneet. Nauroin aivan räkänä ja jostain syystä tulin sanoneeksi: "Vasta se olis paha jos känny tippuis..." Velikin rauhoittui ja jatkoimme pilkkimistä. Arviolta vartin kuluttua vanhempi veli kysäisi paljonko kello on. No otin kännykän rintataskusta tarkistaakseni ja huomasinkin kuinka liukkaat voivat märät ja kankeat sormet olla. 5210:ni luiskahti sormista kuin rasvattu saippua ja lensi komeassa kaaressa kohti avantoa. Ehdin vielä epätoivoisesti huitaista ja osuinkin kännyyn. Se lensi avannon reunalle ja suurinpiirtein valui sormieni välistä avantoon. Siinä kävi mielessä yllättävän monia erilaisia tehosanoja ja suusta ei ehtinyt niitä lappaa sitä tahtia kuin niitä olisi halunnut päästää. Jotenkin sitä ei heti uskonut... No, olihan se roiskeveden kestävä. Saa taimen hyvän kännyn... No tosiasiassa sitä olisi tehnyt mieli jystää päätä seinään, mutta onnekseni lähin seinä oli satojen metrien päässä ja tyydyin jystämään pientä päätäni jäähän. Reissun loppusaldo oli siis -arskat (30-40e) ja -5210 (muistankohan väärin 170e tuolloin) Aika pahasti siis tappiolle...
|
|
|
|
Viime toukokuussa samaisella Kymijoen Siikakoskella kävi kummia kun oltiin kaverin kanssa kiusaamassa kirjolohia. Minulla oli perhovehkeet ja kaverilla virveli.
Kaveri heitti ihan normaalin heiton Siikakosken niskan alapuolella kun siiman alta lensi lokki ja sotkeentui siimaan perskeles. Ihan ei keritty näkemään miten monta kertaa uistin pyörähti lokin ympäri mutta lopputulos kuitenkin oli se, että sekä uistin että lokki tippuivat veteen ja lintu jäi sinne räpiköimään.
Kaveri lähti kelaamaan "saalista" kuiville ja hetken kelattuaan ihmetteli kun kävi kelaaminen raskaaksi.. perässä lipuvaan uistimeen oli sitten ottanut kirjo!! Siinä oli naurussa pitelemistä kun lokki tuli edellä selkä vettä viistäen, räpylät taivasta kohti ja huusi kuin pistetty sika ja perässä porisi 1,5 kg kirjo!!
Lintu ei onneksi ollut vahingoittunut - laskettiin se varovasti irti ja se lähtikin heti lentämään... kala joutui pannulle ja maistui hyvälle...
|
|
|
Kerran Päähkänällä Olin tapojeni mukaan viettämässä kalastussessiota Päähkänällä, leiriytyneenä siihen Vennäänmutkan laavun läheisyyteen telttoineni. Edellinen yö oli kalantulon suhteen ollut kovinkin hiljainen. Nyt oli kuitenkin uusi päivä ja uudet kujeet. Vuorokausi oli jo kääntymässä iltaan, kun sain vihdoin revittyä kahluuhousut jalkaan ja napattua perhovavan teltan liepeiltä kainalooni. Lompsin reilusti alavirtaan kohden Vennäänniemeä, jossa ajattelin kalastukseni aloittaa ja kadota sitten alavirtaan... Vetelin siimoja kelalta, pidentäen heittoa kunnes ylsin haravoimaan koko joen leveyden. Lähdin laskeutumaan alaspäin. Jokunen tovi meni siinä taas tyhjää huitoessa, kunnes siitä lähes Vennäänniemen "nokalta", ikään kuin niskaimusta tarttui kala. Huomasin heti, ettei kyseessä ollut kovinkaan iso sellainen, ehkä harjus. Ei, hetken päästä näin, että kyllä se oli pikkuinen (n.20cm) taimen, joka siellä pyristeli... aloin lappamaan kädellä siimaa vähemmäksi kalan nopean vapauttamisen toivossa. Samaan aikaan joen rantaan (samalle puolelle kuin minä) ilmestyi metsästä vaeltaja perhe, isä, äitee ja yksi kappale junioreita (poika) mukanaan. Karhukierros tulee pusikosta juuri "näkösälle" Vennäänniemen kohdalla. He pysähtyivät ensin ihailemaan Päähkänäkalliota ja sitten seurailemaan minun edesottamuksiani. Välimatkaa meillä oli n.100-150m Nooh, mie jatkoin kalan kanssa kunnes yhtäkkiä se junnasi pohjaan kuin kivi! Mitä hittoa, eihän se nyt näin pitäisi... pikkutaimen - ajattelin. Kuitenkin seiskaluokkainen vapani taipui lähes kahvaa myöten ja siimassa tuntui ankaraa vetoa. Päätin kelata jaloistani "löysät" siimat pois ja ottaa tuntuman käsipeliltä sittenkin kelalle... perheen mielenkiinto minuun kasvoi samaan aikaan myös suhteessa vapani kaarevuuteen. Kela naksahteli tasaiseen tahtiin kalan vetäessä nyt aivan "uusin voimin". Pumppasin hieman riskilläkin otusta pintaan, että näkisin jotta mitä h**vettiä siellä oikein tapahtuu. Sitten se selvisi, kirkkaassa vedessä näin lähes metrisen HAUEN, pikkuinen taimenen rääpäle poikittain suussaan... Nooh, tässähän ei mitään sen kummempaa erikoista ole, jokaiselle kaiketi on näin sattunut, mutta se hauskuus tuleekin vasta nyt. Mie sitten yritin ravistella yleisöni tarkkaavaisesti toimiani tarkastellessa haukea irti taimenestani. Nojasin taaksepäin ja vapa oli aivan luokilla. Sitten yht'äkkiä se löysäsi ja taimen ampui joesta kuin ohjus vavan suoristuttua ja kalan mätkähtäen sitten keskelle meikäläisen rintakehää. Nopeasti irroitin kalan perhosta ja yllätyksekseni kala EI ollut kokenut kovinkaan suuria vahinkoja barracuudan käsittelyssä. Tässä vaiheessa perheen pää (isä-hahmo) oli rohkaistunut ja saavutti minut hetken taimenen irroittamisen jälkeen. - Mikä kala se oli, hän kysyi. - Taimen, minä vastasin. - Nuin pieni... onko ne tosiaan nuin vahvoja, hän jatkoi (viitaten luokillaan olleseen vapaani) - Joo, siltä vaan sitten loppui voimat, mie tokaisin. (Ja viittasin vavan pystyyn paukahtamiseen ja kalan lentämiseen pinnan alta ylös kuin ohjus) Herra pyöritteli päätään vielä tovin siinä rantatörmällä, ei sanonut enään mitään, lähti takaisin perheensä pariin. Mie sytytin tupakan ja lähdin hymynkare suupielissä jatkamaan matkaani alavirtaan... Että niin vahvoja ne on taimenet Päähkänällä Kuva: Vennäänmutkasta Vennäänniemeen päin http://www.koillismaa.fi/siilasmajankilta/aamuusva.htm
[Muokattu 24.1.2005, 13:06]
|
|
|
|
|
Ainiin, Unohtuipa tuosta kirjoituksesta, että mikäli joku lukija tunnistaa itsensä ko. "perheen pääksi", niin pyydän nöyrimmästi anteeksi moista toimintaani Tämä ei tule toistumaan.
|
|
|
|
Tämäkään ei sinäänsä ole mikään "hupijuttu", mutta näin vuosikymmenen takaa muistelona erittäinkin huvittava... eli aloitetaan.
Elettiin siis 90-luvun alkumetrejä, ihmelaama kavereineen oli mitä hurjemmassa teiniviiksi-nassikka iässä ja juuri ajokortti-iän kynnyksellä. Kaverilta sellainen jo löytyikin.
Olimme kalastelleet ankarasti Oulun (järvi)vesiä ja sitä lohijokea siitä voimalaitoksen alta oli tullut myös spinfluugailemalla pommitettua. Nyt kuitenkin, kun tie oli "auki" ja mahdollisuudet liikkua miten tahtoo saivat mielen halajamaan "merta" edemmäs kalaan.
Kalastelimme tuohon aikaan vain virvelillä (sallittakoon nyt tässä) haukia. Siispä haeskelimme GT-kartasta mahdollisia järvi/lampi vesistöjä, joista moisia luupäitä sitten saattaisi löytyä.
Eräänä päivänä sitten bongasimme kaverini kanssa kartasta Yli-Kiimingin suunnalta semmoisen lammen. Olikohan lammen nimikin enteellisesti Mustalampi, en muista, mutta sinne siis kalaan oli nyt lähdettävä. Ja ei kun menoksi.
Heti lammen rannalle päästyämme totesimme veden olevan jotakuinkin mustaa. Siis semmoista tervaa, jota suolammissa yleensä on.
Ilta oli alkanut jo hämärtymään ja itäisestä lahdenperukasta nousi jo hiljalleen pientä usvaa. Tuli todella kumma olo. Sanoin kaverillenikin, että jotenkin on oudot fibat nyt ja hän totesi, että aivan kuin joku/jokin tuijottaisi tuolta mustan veden sisästä häntä koko ajan...
Nooh, rohkaistuimme kuitenkin niin, että kasasimme virvelimme ja lähdimme kalaan. Muutaman pikku hauentumpin jälkeen minulla jurahti uistin pohjaan suhteellisen tukevasti, tuumailin, että nyt se on se tämän suolammen hirviö minulla kiinni...
Eihän siellä mitään mörköä ollut, vaan tulipa rantaan pienen puhinan ja vääntämisen jälkeen puisen soutuveneen kokka+muutamat kylkilaudat (huomaa, piuhat olivat siihen aikaan suht jämäkät!).
- Lampi on näköjään ottanut joskus omansa, onneton kalamies on saattanut jopa hukkua hirviön kaataessa ja upottaessa veneen, sanoin kaverille Rapalaa tuhdosta irroitellessa.
- Elä s**tana tuollaisia virka, muutenkin on niin outo olo, hän vain totesi.
Ilta hämärtyi hämärtymistään. Sitten kaverin siimaan tarrauduttiin suhteellisen tukevasti.
- Onko se hirviö nyt kiinni, huusin.
- Ei tiijjä, mutta ouvvosti potkii, hän vastasi.
Menin viereen seurailemaan väsytystä ja aikansa kalaa rantaan päin vedettyään se pysähtyi, eikä liikkunut enään mihinkään.
Minä ehdotin, että kahlaisin kalaa kohden niin, että se saadaan taas liikkeelle. Ajatus oli meidän mielestä loistava, siispä riisuin saappaat ja housut ja muut ylimääräiset releet niskasta poijes ja astuin mustaan veteen.
Pohja upotti.
Oli kuin olisi kahlannut jossain suuressa sisäelimistösammiossa (yäk!). Eikä seuraavan jalan paikkaa nähnyt... varvaskopelolla etenin sentti sentiltä hammasta purren kohden kalaa.
Olin jo aivan vieressä, eikä kala osoittanut minkäänlaisia liikkumishaluja.
- Ei tämä taijja olla kala, huusin.
- No vejä siimasta, niin katotaan, kaveri totesi.
Otin siimasta kiinni ja vedin minkä jaksoin. Raskas oli paino, mutta hetken tempoilun jälkeen veden pinta rikkoutui...
- Mikä se on? Mitä lammen hirviö on vaatinut tällä kertaa omakseen, hieman ivallisesti kaverini rannalta kyseli.
- P**kele, se on ottanut myös sen kalamiehen talon..., totesin ja lähdin siltä seisomalta vauhdilla rantaan.
Rantaan päästyäni puin vaatteet ylleni ja pakkasin kamppeeni. Sanoin kaverille, että vejä vaan siima poikki, siellä on jonku kesämökki sulla kiinni... kaveri oli siinä suurena kysymysmerkkinä ja minä vaan jatkoin, että piuhat poikki nyt, kattohuovassa on uistin kiinni ja hirret siinä mukana.
- Se (hirviö) on veneen lisäksi vieny siltä myös sen talon..., mutisin.
Kaveri veti piuhat poikki. Sen kummemmitta porinoitta lähdimme kiireenvilikkaa autolle. Tälle metsälammelle me ei palattu, eikä palata, enään ikinä.
Muistan vielä tänä päivänäkin ne silmät, jotka pinnan alta kiiluen meidän loittonevia selkiämme jäivät tarkkailemaan...
[Muokattu 27.1.2005, 13:19]
|
|
|
|
Kerran olin kalalla Kuhmossa sijaitsevalla Pajakkakoskella,kunnes pieneen tummaan larvaani otti pieni siika.Aloin vetää hiljalleen siikaa kohti rantaa,kunnes siika ikään kuin tökkäsi johonkin.Mietin hetken mihin se olisi voinut jäädä,kunnes pinnassa kävi pieni mosahdus.Noin puoli kiloinen hauki oli ottanut siikaan kiinni.
Sain kummatkin vedettyä rantaan!
Tämä on varmaan melko yleistä,mutta kuitenkin!!!
|
|
|
|
Kesällä lossirannassa jigistelin ahvenia. No yllätys yllätys jigiin tartui bauttiarallaa 300 gramman perusabbore. Noh, kun sain kelattua ahvenen näköetäisyydelle, leväpuskan takaa hyökkäs n. 4 kiloinen hauki ja yritti haukata ahvenen parempiin suihin, mutta ohi meni. Sen heitin saldoksi jäi perusahven ja sätky.
|
|
|
|
Olin kalastamassa vuonna 1998 muuramenjoen suvannossa ja yht äkkiä vihreässä larvassa tuntui jotain outoa....Kun nosti perhoni uuteen heittoon niin näin että perhossani oli jotain outoa kiinni,ja tämmöinen pää ja pieni pala selkärankaa tuli perhon mukana.Otin todella pahalle haisevan ja mädäntyneen pään kotiin lisä tutkimuksiin mutten ole vieläkään saanut selvää mikä kyseinen elukka oli???
|
|
|
Oisko jonkun huono-onnisen kalastelijan pää...?
|
|
|
|
Sanoisin että jänis tai piisami. Piisami ehkä lähempänä.
|
|
|
|
Onkos tuo jyrsijä? Näenkö väärin, vai onko sillä vielä ylähampaat kiinni kallossa. Onko ne jyrsijän talttahampaat?
|
|
|
Häiskä kirjoitti: > Onkos tuo jyrsijä? Näenkö väärin, vai onko sillä vielä ylähampaat > kiinni kallossa. Onko ne jyrsijän talttahampaat? On joku jyrsijä,isot hampaat 
|
|
|
Lisää vahti
Vastaa
Edellinen aihe
Takaisin aiheisiin
