problemski with larvastus

No ei se nyt sentään ihan noin vaikeaa ole.

Tavoitteena on saada perho lähelle pohjaa. Pohjatärpit ovat merkkinä siitä. Laitat siis hauleja tapsiin niin paljon, että perho alkaa aina silloin tällöin tarttumaan pohjaan. Jos pohjatärppejä taas tulee riesaksi saakka voit vähentää haulin kerallaan. Koskessa on tietenkin hyvin erilaista virtausta ja erisyvyistä vettä. Samoilla virityksillä perho ei tietenkään ui jokapaikassa ihan ideaalisyvyydellä. Työ tekijäänsä neuvoo tässäkin asiassa.

Kalan tartutuksessa ja tärpin huomaamisessa on oleellista hyvä siimakontrolli. Ylensä onkin kalastettava hyvin lyhyellä siimalla. Tämäkin tietenkin riippuu paikasta, mutta tavallisesti sellainen vavan mittainen, korkeintaan pikkuisen pitempi siima on sopiva - siis käytänössä perukkeen mitta ja vain pikkuisen heittosiimaa vavan kärjen ulkopuolella. Pyri roikottamaan siimaa pitämällä vapaa korkealla ja pystyssä siten, että peruke painuu ilmasta suorana veden alle ilman että vedenpintaan muodostuu mutkaa tai siimapussia. Siten voit vaikuttaa myös perhon uintisyvyyteen nostamalla ja laskemalla vapaa. Simaa voi kiristää vain alavirran puolelta. Monesti tuntuu, ettei kaloja häiritse, jos perho ui alavirtaan vähän virtausta nopeammin. Päinvastainen tapaus, siis perhon viistäminen, sen sijaan on myrkkyä. Pienikin poikkeava liike perukkeessa on merkki mahdollisesta tärpistä ja vaatii vastaiskun tekemisen. Suurin osa niistä tulee tehtyä pohjatärpeille tai roskakaloille, mutta aina joskus vapaa taipuu, myös taimenelle. Kilpakalastajat tekevät vastaiskun varmuuden vuoksi jokaisen uiton lopuksi, kun siima alkaa kiristyä.

Itse sain hyviä larvastustunteja aikoinaan Kuusamon mm-kilpailuissa, joissa olin kontrollerina. Pääsin seuraamaan mm. kisat voittaneen polakin yökalastusta Kuusingilla. Kaveri sai kymmeniä mitallisia harreja ja taimenia. Yksi paanajärvinenkin oli hetken kiinni larvassa, mutta pitkä väsyttely ei näyttänyt kuuluvan kisataktiikkaan ja kaveri vetikin pian siimat poikki ja jatkoi pisteiden poimimista pikkukaloilla. Oli ihan hyödyllinen kokemus.

perhon oikea uintisyvyys... sitte ku jää välillä pohjaan kiinni ni kaikki o ok

Itse en indikaattoria käytä...yritän pitää tuntuman perhoon mahdollisimman hyvin ja kun tuntuu jotain "erikoista" teen pienen vastaiskun. yleensä sieltä kyllä tulee joku oksa tai vastaava

Ja larvastuksen olen opetellut larvastamalla...en osaa sitä kunnolla mutta harjottelu tekee mestarin

Kyllähän se itselläkin oli aluksi uskonpuutetta. Jollain vavan mittaisella siimalla liruttelua muka, HAH!!. Sitten kerran olin kauan sitten erään kosken alla, jossa yleensä on harjuksia. Niistä yksikään ei noussut pintaperhoon tai muuhunkaan viritykseen. Sitten kokeilin tämmöistä larvastus hässäkkää ja niitähän kävikin kädessä toistakymmentä.. Sen jälkeen tuo larvoilla ruoskiminen onkin ollut vähän turhan dominoivaa. Kauniit heitot pintaperhoilla ovat jääneet muutaman metrin roiskaisuiksi raskailla perhoilla tai lyijyllä painotetulla perukkeella. Kunhan malttaa pitää siiman suht lyhyenä ja keskittyy hiukan hommaan niin kyllä se siitä. Tärpit ovat lähinnä sellaisia, että siima pysähtyy, mutta onhan niitä välillä poikkeuksiakin.