juspetin kirjoitti: > Täytin helmikuussa 15  Samoin. Itekin täytin helmikuussa. 21 päivä, eli horoskoopilta kala, siksi varmaan harrastan perhostelua.  T.Mäki Meissä sitojissa on kyllä paljon samaa, sillä perhostelun aloitin minäkin viime vuonna, mutta kehitys on ja tulee olemaan hurjaa.
|
|
|
14 ja vähä päälle... ja harrastusta on tullut jo harrastettua n. 4 vuotta
[Muokattu 30.4.2007, 21:44]
|
|
|
|
Minulla on menossa vasta toinen vuosi perhostelun parissa. Vastaajista on kyllä suurin osa ollut nuoria joten kyllä tämä harrastus on aikas suosittu
|
|
|
|
19v lähenee. Entinen säälittävä haspelimies
|
|
|
32vuotta tulee marraskuussa, perhostellu n.6vuotta ja loput kalastellu muuten.
|
|
|
|
Marraskuussa tulee 18 täyteen. Ihan jees muuten, mutta tuntuu että en ole päässyt perhostelemaan elämässä tarpeeksi, mitä olisi ollut mahdollisuus ja nyt ei enään ehdi tarpeeksi, kun kuolee kohta jo 60 vuoden kuluttua.
|
|
|
26 vuotta ikää. Kalastusta harrastanut kaasupullon kokoisesta asti (+20vuotta) josta perhokalastusta 12 vuotta. Nyt muutama vuosi pelkkää perhokalastusta.
|
|
|
No olen syntynyt 25.1.1992, eli viisitoista vuotta olen maailmaa nähnyt..  Kalastuksen aloitin muiden tavoin onkimalla nutipäänä, mutta aktiivikalastuksen/heittokalastuksen aloitin kunnolla keväällä 2002 ja perhonsidonnan aloitin 12.5.2006, eli melkein tasan vuosi sitten..  Parhaat ajat on onneksi vielä edessäpäin elämää..  -Juho-
|
|
|
perho mies kirjoitti: > Keksin tälläsen aiheen, että vois kattella sidonnan kehitystä ja > muuta. Itte oon 10 mut täytän toukokuussa 11.
oon 13, mut mul on synttärit 17. toukokuuta.
|
|
|
34v. jo matkalla hautaan , tai melkein ?
|
|
|
nasu kirjoitti: > 34v. jo matkalla hautaan , tai melkein ?
Eihän tuo oo ikä eikä mikään...
No, ite oon 24 ja risat ja noin 5v harrastanut perhokalastusta. Kalastanut kyllä reilut 20 vuotta eli niin kauan kuin voin muistaa. Tuntuu siltä että nykyään perhonsidonta ja perhokalastus on vahvasti syrjäyttämässä virppa kalastuksen ja vaapun valmistuksen täysin... no ei kai nyt sentään. Uistimen veto pitkillä järvenselillä keskikesällä on myös mahtavaa.
|
|
|
Itte oon 13.v mutta 23.5 täytän 14.v
|
|
|
Oon 17.v ja viisi vuotta perhostelua takana, muuten kalastusta harrastanu 4-vuotiaasta.
|
|
|
32-v tuli vappuna mittariin
|
|
|
16-vuotta ja risat. Kalastusta olen harrastanut koko ikäni, pikkupojasta asti. Perhokalastusta-ja sidontaa olen harrastanut 7-vuotta. Horoskoopiltani kala, siitähän se "kalastusinto" johtuu
|
|
|
16 vuotta  perhostelua harrastanu jo 7 vuotta
|
|
|
|