Speyheiton SM-kilpailut

Keskustelut » Perhokalastus ja muu maailma

Viimeisin viesti: Heguli 21.5. 2008, 21:51

Uusi aihe Vastaa ketjuun
2 vastausta,   1 sivu   Aseta vahti Lisää vahti
Heguli Speyheiton SM-kilpailut 28.3. 2008, 23:27 Vastaa tähän viestiin Vastaa
Speyheiton SM-kilpailut

Ihmiskunnan kehitykseen kuuluu monien ominaisuuksien ihannointi. On ymmärrettävää että lihaksikkaat ja vahvat yksilöt pärjäävät monilla elämän aloilla, mutta myöskin vähäisemmät ominaisuudet voivat tehdä joistain ihmisistä ihailtuja. Ainakin nykymaailmassa pitkälle heittäminen tuntuu ihmisrodun kehitykselle melko mitättömältä ominaisuudelta, mutta siitä huolimatta tietyt ihmiset saavat tästäkin ominaisuudesta etulyöntiasemaa muihin verrattuna. Selvin esimerkki tästä ovat keihäänheittäjät, joiden menestystä ihaillaan ja se tuo tekijälleen ihan selkeää taloudellista hyötyä. Myös monella muilla elämän aloilla on hyviä pitkälle heittäjiä. Näin on myös perhokalastuksessa. Tuskin kukaan pystyy puhtaalla omatunnolla vakuuttamaan, ettei ole koskaan ollut edes pikkuisen kateellinen kaverille jonka heitto sujuu omaansa paremmin. Samoin on myös kalansaannin suhteen, ja aika usein nämä ominaisuudet vieläpä korreloivat toisiaan.

Perhon pituusheitossa kilpaileminen ei ole mitenkään uusi juttu, sillä sitä on harrastettu jo vuosikymmenien ajan. Sen sijaan suurelle yleisölle tämä kilpailumuoto on kutakuinkin vieras, sillä onhan perinteisissä heittolajeissa käytetyt vavat ja siimat kaukana kalastuksessa käytetyistä välineistä, puhumattakaan nurmikko-olosuhteista joissa kilpailut käydään. Castinglajien ongelmana on siis ollut se etteivät ne ole tavoittaneet suuria kalastajajoukkoja. Sen sijaan pullollaan ”huippuheittäjiä” ja ”viiden kympin puhkojia”olevat netin keskustelupalstat ovat herättäneet kiinnostusta ja keskustelu palstoilla on vellonut todella kiivaana. Kuka onkaan se palstojen ja jokivarsien tuleva ”kuningas”, joka päihittää pituusheitossa kaikki muut, ikään ja sukupuoleen katsomatta.. Selkeää mittelön tarvetta heittotaidoissa on siis olemassa. Nyt on vastattu nettikeskusteluiden huutoon ja päätetty järjestää ensimmäiset viralliset Speyheiton Suomen mestaruuskilpailut. Perhojamboreessa on jo useamman vuoden ajan kilpailtu vedestä lähtevien heittojen kuninkuudesta. Aikaisempien vuosien kilpailut poikkesivat vuosittain toisistaan oleellisesti mukaillen senvuotisen tapahtuman tarkoitusperiä. Nyt kuitenkin on laadittu yhteistyössä Suomen Castingliiton kanssa viralliset kilpailusäännöt joiden valmistelussa on mukailtu kansainvälisten heittokilpailujen sääntöjä. Tarkoituksena on että säännöt pysyvät jatkossakin tällaisina, joskin valmisteilla olevat viralliset kansainväliset säännöt saattavat aiheuttaa jonkin verran muutoksia niihin. Koska kilpailuilla on virallinen suomenmestaruus-arvo, niin kilpailussa pärjänneet heittäjät saavat kilpailuoikeuden myös kansainvälisiin heittokilpailuihin. Se että pärjääkö meidän haamuheittäjät näissä karkeloissa, onkin jo eri juttu.

Itse kilpailu tullaan järjestämään tänä vuonna Kymin Perhojamboreen yhteydessä 24.5.2008. Kilpailupaikkana on Kymijoen Ruhavuolteen alapuolinen suvanto johon tullaan järjestäjien toimesta ankkuroimaan heittolava, joka sijoitetaan siten, että myös vasemmalta heittävät voivat tasapuolisesti osallistua kilpailuun. Itse kilpailutapahtumassa jokaisella kilpailijalla on 3 minuuttia aikaa suorittaa kolme käännettyä heittoa jotka kaikki mitataan. Kuusi parasta tulosta alkukarsinnassa (alkaen klo 10.00) heittänyttä kilpailijaa pääsee loppukilpailuun joka käydään klo. 17.00. Voittajaksi julistetaan pisimmän hyväksytyn kilpailuheiton tehnyt kilpailija. Suomenmestaruuden voittaa kuitenkin pisimmän heiton tehnyt castingliiton alaisen seuran jäsen. Tämän takia suosittelemmekin kilpaheitosta kiinnostuneita henkilöitä selvittämään kuuluuko oma seura castingliittoon, tai onko alueella muita seuroja, jonka kautta kilpailija saisi oikeuden suomenmestaruusarvoon kilpailussa. Haluamme kuitenkin täsmentää, että kaikilla halukkailla on kuitenkin osallistumisoikeus itse kilpailuun riippumatta siitä kuuluuko castingliittoon vai ei.

Kilpailuun osallistuvien tulee ilmoittautua kilpailuun etukäteen 22.5.2008 mennessä sähköpostilla osoitteeseen heikki.helynen@kymp.net
Myös paikanpäällä on mahdollisuus ilmoittautua Kotkan perhokalastajien katoksella klo 9.00 – 10.00 välisenä aikana.

Speyheittokilpailun lisäksi perhojamboreessa mitellään suomenmestaruustitteleistä myös muissa castingin perholajeissa. Tarjolla on sekä yhden- ja kahdenkäden pituusheittoa että yhdenkäden tarkkuusheittoa. Etenkin näissä pituuslajeissa tullaan näkemään miehisiä suorituksia ja vieläpä miehekkäämpiä vapoja. Tervetuloa osallistumaan perhonheiton suomenmestaruuskilpailuihin

Kotkan Perhokalastajat ry



SPEY-HEITTOKILPAILUN SÄÄNNÖT

1. § Kilpailuajankohdan päättää Suomen Castingliitto ry yhdessä kilpailun järjestäjän kanssa. Kilpailualueen, kilpailuajan sekä osanottomaksun määrää kilpailun järjestäjä.

2. § Kilpailu on avoin kaikille. Suomen mestaruudesta voivat kilpailla vain Suomen Castingliitto ry:n jäsenseurojen jäsenet.

3. § Kilpailuun osallistumisesta on ilmoitettava kilpailunjärjestäjälle tämän antamaan määräaikaan mennessä. Kilpailijalla voi olla ainoastaan yksi (1) kilpailuvuoro kilpailussa.

4. § Kilpailuun osallistuvan tulee tuntea nämä säännöt, joita kilpailija sitoutuu noudattamaan osallistuessaan kilpailuun. Jokainen osallistuu kilpailuun omalla vastuullaan.

5. § Kilpailijan on käytettävä kaikissa kilpailuheitoissaan samaa hyväksyttyä kilpailuvälinettä.

a) Kilpailuvapa saa olla korkeintaan viisisataaviisikymmentä (550) cm pitkä.
b) Kilpailukelan tulee olla pyöriväpuolallinen perhokalastuskäyttöön valmistettu perhokela.
c) Kilpailusiimana tule olla vain koko matkallaan kelluva perhosiima.
d) Kilpailusiiman kärkenä tulee kilpailun aikana olla monofili-peruke, jonka pituus on vähintään kaksisataaseitsemänkymmentä (270) cm ja enintään viisisataaviisikymmentä (550) cm.
e) Perukkeen päässä tulee olla kirkkaan punainen merkkiperho tehtynä villalangasta tai muusta sellaisesta materiaalista ilman painotusta. Merkkiperhossa ei saa olla minkäänlaisia kovempia ainesosia, kuten koukkua tai sen osaa, rautalankaa tai muuta sellaista.
f) Kilpailusiiman perään saa olla liitettynä vapaavalintainen juoksusiima ja/tai pohjasiima.

6. § Kilpailuvälineet tarkastetaan ennen kilpailusuorituksia. Hyväksytyt kilpailuvälineet varustetaan tarkastusmerkein, jonka jälkeen niitä ei saa mitenkään muuttaa. Peruketta ja merkkiperhoa saa korjata. Kilpailuvälineitä ei saa viedä pois kilpailualueelta.

7. § Kilpailualue on merkitty alue. Kilpailun aikana kilpailijoiden tulee odottaa vuoroaan kilpailualueella. Kilpailusuoritus tehdään merkitystä paikasta.

8. § Kilpailussa heitetään ensin arvontajärjestyksessä kaikkien kilpailijoiden kesken karsintakierros, josta kuusi (6) pisimmälle heittänyttä kilpailijaa pääsee ratkaisevalle kierrokselle kilpailemaan Suomen mestaruudesta. Mestaruuden voittaa kilpailija, joka ratkaisevalla kierroksella heittää pisimmän hyväksytyn kilpailuheiton.

Mikäli karsintakierroksella useamman kuin kuuden (6) kilpailijan pisimmän heiton pituus on sama, finaalikierrokselle menijät ratkaistaan toiseksi pisimmän heiton perusteella, ja jos tämäkin on sama, kolmannen heiton pituus ratkaisee finaalipaikan. Ne kilpailijat, joilla kolmannen heiton heittotulos on tällöin sama, karsivat finaalipaikasta niin monella heitolla, että kilpailujärjestys ratkeaa.

Mikäli ratkaisevalla kierroksella useampi kuin yksi kilpailija saa parhaan tuloksen, järjestetään näiden kesken uusi ratkaiseva kierros, kunnes voittaja selviää.

9. § Kilpailusuoritus tehdään lähtömerkistä kolmen (3) minuutin aikana, jona aikana kilpailija saa tehdä korkeintaan kolme käännettyä (3) heittoa.

10. § Kilpailuheitoksi hyväksytään vedestä lähtevien heittojen kaikki eri muodot. Ennen heittoa vavan ja heittosiiman on oltava heiton aloitusalueella. Kilpailuheiton tulee lähteä vedestä lähteville heitoille tunnusomaisesta ns. D-loop'ista, jonka aikana merkkiperhon on pysyttävä heittäjän heittolinjan etupuolella. Heitto tulee kääntää vähintään 30 asteen kulmaan niin, että siima ja merkkiperho laskeutuvat heiton päätteeksi mittausalueelle.

11. § Heiton pituus mitataan heittoalueen mittauspisteestä perukkeen päässä olevan merkkiperhon laskeutumiskohtaan. Heittojen mittaaminen tapahtuu silmämääräisesti 0,5 metrin tarkkuudella.

12. § Kilpailun järjestystoimia, kilpailusuoritusten mittausta ja valvontaa johtaa kilpailun johtaja ja tehtäviä hoitavat järjestäjän nimeämät kilpailun valvojat. Kilpailijoiden on noudatettava kilpailun johdon ja valvojien ohjeita ja määräyksiä.

13. § Kilpailun ylin päätösvalta on tuomarineuvostolla, johon kuuluu kilpailun johtaja puheenjohtajana ja yksi (1) kilpailun järjestäjän nimeämä edustaja sekä näiden arpomat kaksi (2) kilpailijoiden edustajaa. Äänestystilanteissa äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni on ratkaiseva. Tuomarineuvoston päätöksistä ei voi valittaa.

14. § Häiritsevä käyttäytyminen kilpailualueella on kielletty. Näitä sääntöjä rikkoneen kilpailijan tulos voidaan hylätä ja kilpailija voidaan sulkea pois kilpailusta. Päätöksen tekee tuomarineuvosto kuulemisien jälkeen.

15. § Kilpailua koskevat vastalauseet eli protestit tulee jättää kirjallisena tuomarineuvostolle viimeistään viidentoista (15) minuutin kuluessa tulosten julkaisemisesta. Protestimaksun määrää kilpailun järjestäjä. Protestimaksu palautetaan protestin tekijälle jos vastalause hyväksytään.

Heguli Re: Speyheiton SM-kilpailut 21.5. 2008, 21:48 Vastaa tähän viestiin Vastaa
Kisat ensi lauantaina!

Tervetuloa kaikki halukkaat ja samalla pääsee ilmaiseksi tutustumaan maamme kattavimpaan perhokalastustapahtumaan eli Kymin Perhojamboreeseen.

Keskustelua aiheesta:
www.perhokalastajat.net/keskustelu/viewtopic.php?t=17076&postdays=0 8;postorder=asc&start=0

Kuvia kisapaikalta
http://www.perhokalastajat.net/kuvagalleria/albums/userpics/20052008581.jpg
http://www.perhokalastajat.net/kuvagalleria/albums/userpics/20052008582.jpg

Heguli Re: Speyheiton SM-kilpailut 21.5. 2008, 21:51 Vastaa tähän viestiin Vastaa
Kisat ensi lauantaina!

Tervetuloa kaikki halukkaat ja samalla pääsee ilmaiseksi tutustumaan maamme kattavimpaan perhokalastustapahtumaan eli Kymin Perhojamboreeseen.

Keskustelua aiheesta:
http://www.perhokalastajat.net/keskustelu/viewtopic.php?t=17076&postday s=0&postorder=asc&start=0

Kuvia kisapaikalta
http://www.perhokalastajat.net/kuvagalleria/albums/userpics/20052008581.jpg
http://www.perhokalastajat.net/kuvagalleria/albums/userpics/20052008582.jpg

2 vastausta,   1 sivu   Aseta vahti Lisää vahti
Edellinen aihe Takaisin aiheisiin Seuraava aihe