Lohiperhoihin liittyy paljon mystiikkaa. Eihän tosiaan jokeen noussut lohi sinne syömään ole tullut, vaan kutupaikkaa ja -kumppania etsimään. Silti lohi ottaa monenlaisiin vieheisiin joessa, niin fantasialuomuksiin kuin ravintojäljitelmiinkin. Lohiperhoissa yhdistyy jotain molemmista. Lohiperhon pienet yksityiskohdat elävät ja antavat illuusion pienestä ravinnoksi kelpaavasta, samalla niissä voi olla värejä tai muotoja, jotka laukaisevat ottirefleksin. Onkijalle merkityksellistä voi olla, millaista perhoa kalojen kuninkaalle tarjoaa. Lohi mielletään helposti saaliina, jolle kelpaa tarjota kauniita luomuksia. Joillekin onkijoille tarjonnan laatu ei merkitse, vaan kunhan saa ja tehokkaasti. Moniosaisen ja teknisesti vaativan lohiperhon kauniisti sitominen tuo monille sitojille mielihyvää, kun siinä onnistuu. Samalla sitoja ylläpitää ja kehittää sidontataitoaan. Näillä lohimäärillä, mitä oman asuinympäristöni joilla esiintyy kesäisin, pidän henkilökohtaisesti lohiperhonsidontaa mielekkäämpänä harrastamisen haarana, kuin varsinaista lohen saamista. Jos tiedän, että joku sai lohen mustalla villalangan pätkällä, en kykene itse siihen, vaan pyrin tarjoamaan silti kaloille perhoa, josta itse pidän ja johon uskon lohenkin ottavan. Tärkeämpää kuin viehe, lohenkalastuksessa on tuntea joen levähdyspaikat ja reviirit, joilla lohet kulloinkin oleskelevat. Toki on sitten niitä ottiperhoja, joissa koko, hahmo ja väriyhdistelmä toimii kulloisissakin vallitsevissa olosuhteissa paremmin kuin jossakin toisessa perhossa. Sitten on kaloja tai ns. ottipaikkoja, joissa lohi ottaa perhoon, olipa se millainen tahansa. Minä uskon näin ja uskokoon joku muu toisin. Hauskinta on harrastaminen löysin rantein
|
|