>"Tavallisista intialaisista niskoista voi löytää pintaperhoon sopiva > materiaalia kunhan osaa valikoida niskan tarpeeksi huolellisesti. > Valoa vasten katsomalla voi tarkastella kuinka paljon niskassa on > esim nukkaista ja pehmeää keskiosaa. Mitä vähemmän, sitä parempi > pintaperhoon. Jos pehmeä keskiosa kattaa yli kolmanneksen > siikaspituudesta, häkilä ei kelpaa pintaperhoon. > > Geneettisen niskan/satulan käyttö taitaa kuitenkin nykyään olla > kannattava valinta niin saat varmasti kunnollisia perhoja."
Olen täsmälleen samaa mieltä. Oman sitojaurani ensimmäiset kymmenen vuotta menivät intialaisten niskojen ja satuloiden kanssa, sillä muuta ei ollut tarjolla. Kyllä hyvälaatuisesta intialaisestakin niskasta kelluvia pintaperhoja syntyy, mutta sidonta vaatii hiukan enemmän näppäryyttä, koska höyheniä tarvitaan perhosta riippuen kahdesta viiteen ja huolellinen valikointi on todella tarpeen.
Esimerkiksi Simo Lumme sitoi Nalle Puhinsa yleensä huolellisesti valikoiduista intialaisista höyhenistä.
Vaikka tavallisilla niskoilla pärjää, niin suosittelen toki itsekin jalostettuja niskoja ja satuloita. Jos haluaa sitoa pienehköjä perhoja (keskimäärin koot 12-16), ovat ns. microbarb-satulat paras valinta. Yhdestä höyhenestä saa hyvinkin huippuhäkilän jopa kuuteen perhoon. Hyvin riittoisaa tavaraa. Niitä myydään myös joskus puolikkaina, ja kun hinta on niskaa edullisempi, on tämä mielestäni ehdottomasti suositeltavin vaihtoehto, jos rahasta tekee tiukkaa.
|
|