Ketä kuopiolaista tai lähialueella asuvaa perhosidontaa harrastavaa kiinnostaisi ensi kesänä pitää sidontademoa kuopiossa (vielä salassa pidettävässä paikassa).
kesto voisi olla 2-5h sitojasta/sitojista riippuen. tilaisuudessa voi myydä sitomiaan perhoja (paikanpäällä sidottuja sekä aikaisempia tuotoksia). tämä olisi tarkoitus järjestää turistien suosimassa kohteessa kuopiossa, tarkempi ajankohta neuvoteltavissa. pitopäivä ma.
yksikin sitoja riittää, mutta jos paikalle tulisi useampi olisi mm. myynti helpompi järjestää.. muuta palkkaa emme pysty tarjoamaan kuin myydyistä perhoista saatavat tulot suoraan sitojalle.
Perhot joita olisi tarkoitus sitoa, voisivat olla ihan perus kalastusperhoja. Toki superreallistisiakin voi paikalla väsäillä, mutta suurin osa paikalle tulijoista tulee olemaan turisteja/lomailijoita jotka eivät välttämättä niistä perusta/ymmärrä. Ja perus kalastusperhoja ennättää sitomaan enemmän jolloin mahdollisimman moni kerkeää näkemään perhonsidontaa koukusta valmiiseen perhoon asti.
Sitojien ei tarvitse olla "sm tasoa", itse olen vielä NIIN alussa sitomisen opiskelussa joten jätän ärräpäiden kertomisen kotipöydälle
OTA YHTEYTTÄ YV:nä perhokalastajat.net:n/kalamies.com:n foorumin kautta nimimerkkiin Sawon_Temppu mikäli kiinnostaa!
kuopiolaisia kyselen lähinnä majoituksen takia jota ei voida järjestää tapahtuman järjestäjien puolesta, toki muualtakin paikalle voi tulla...
|
|