mikkojoki kirjoitti: > Moro > Vuosia sitten, kun hengittävät kahluuhousut olivat vielä > alkutaipaleellaan, ostin Visionin housut. Hinta muistaakseni siinä > tonnin (mk) paikkeilla. Housut olivat tosi ohuet ja keveät, melkeinpä > taskuun mahtuvat. Käytin noita vuosia ilman että ujostelin kivillä > istumista tai polvillaan vedestä nousemista. Housut kestivät ilman > vuotoja. Vasta sukkaosien hankautuessa alkoi vuotoa esiintyä. > > Ostin kolmisen vuotta sitten uudet "kehittyneemmät" Visionin housut > kera vahvikkeiden. Kuljetuskoko lienee kolminkertainen samoin paino. > > Vuoto alkoi vain parin käyttökerran jälkeen, eikä loppua tullut. Sain > toki reklamaationa uudet, jotka nyt näyttävät pitävän paremmin. > > Minusta ainakin tässä tapauksessa mentiin monta piirua takapakkiin. > Minkälaisia kokemuksia teillä on varusteiden kehittymisestä yleensä?
No yleensä. Olen jostain lukenut, että kaikkien kestokulutushyödykeiden, niihin voitaneen laskea nuo kahluhousut, kalvotekstiilit, tv:t, jääkaapit dvd:t yms. elinkaari olisi yhä vain laskenut. Joidenkin vuosien takaisesta seitsemästä vuodesta, jopa kolmeen vuoteen. Näin kauppa saa rahan liikkumaan, ja me pienituloiset kärvistellään kahluuhousukaupan tiskillä joka kevät.
|
|