Joensuun lähellä olen käynyt kahdessa paikassa perhoa liottamassa. Liperin Siikakoskella ja Kuusojalla Kontiolahden/Enon rajamailla.
Siikakoskella kävin toukokuun alkupuolella ja hiljasta oli. Virta oli ihan mukavan oloista varsinkin kosken alla olevat kivikot. Sillasta ylävirtaan ei kannata mennä, siellä on vain piirteetöntä suvantoa.
Kuusojalla taas kävin syyskuun alkupäivinä. Ensivaikutelma oli rännimäinen ja kohtalaisen piirteetön virta. Kalastelin ensin sillan yläpuolella jossa virta oli mielenkiintoisempaa, mutta ei mitään.
Siirryin sitten sillan alapuolelle reilusti alavirtaan... Tapahtumia olikin sitten ihan reilusti! Yhteensä 12 kalaa, 8 harjusta ja 4 taimenta. Kaikki, yhtä harria lukuunottamatta, olivat alamittaisia. Mutta siellä lienee isompiakin "mörköjä" jossain montussa, kunhan vaan sen löytää...
Muita "lähikohteita" ovat Jänisjoki Ilomantsissa ja Ala-Koitajoki Enossa. Näistä paikoista ei tosin minulla ole kokemusta.
|
|