|
Huomasin tuossa eräässä ketjussa Äysyn lupahintojen kiroamista ja oikeastaan ihan oikeutetusti. Samaa mutinaa voisi kohdistaa myös Villin Pohjolan, eli metsähallituksen, ylläpitämiin kalastuskohteisiin, etenkin Keski- Suomessa. Varmasti uskomattoman vakuuttavia perusteita ko. hintoihin löytyy, kyllähän rahalla saa tiettyä laatua ja jonkinnäköistä palveluakin.
Sääli esim. juniori- harrastajia, joilla vähiä rahoja pitäisi käyttää muuhunkin kuin perhokalastukseen. Ja harmi, että Villi Pohjola on hinnoitellut kohteensa juuri paikan sijainnin ja kiinostavuuden perusteella.
Pientä lohtua kuitenkin, Suomi on täynnä ihan lääniluvalla kalastettaviakin kohteita. Yleensä näistä paikoista puuttuvat vielä muut kalastajat, joten oma rauha on yleensä taattu. Taimen on sen verran hölmö veijari, ettei se aina kunnioita istuttajiensa toiveita, vaan vaeltavat järvissäkin kymmeniä-satoja kilometrejä ja usein päätyvät poikkeamaan johonkin nimettömään koskeen, siellä jossain, missä ei laavuja rakennella, eikä parkkipaikkoja.
Lisäksi kirjoitteluista huolimatta, taimen myös lisääntyy. Varmimmin luonnontaimenen tavoittaa sieltä, missä sitä ei yleensä kalasteta, eli "lupa"-koskien ulkopuolella.
Näissä paikoissa saa häivähdyksen siitä, mitä kalastuspaineettomuus saa aikaan taimenelle. Oikeaan perhoon, varovaisesti uitettuna se käy kimppun oikein raivolla, niin että vesi vain roiskuu. Hienovaraisesta tuikista ei kannata puhua. Kalastajan sydän heittää säikähdyksestä voltin, hoplaa, fiilis on ihan uskomaton. Sitä ei yleensä koe "lupa"- koskilla, missä kalat ovat jatkuvasti varovaisia ja varpaillaan.
Eli kartta käteen ja pinnankorkeuksia vertaamaan tai korvat hörölle kun pappa puhuu entisaikojen ottipaikoista. Pelipaikka voi olla ihan fillarimatkan päässä.
|
|
Lisää vahti
Vastaa
Edellinen aihe
Takaisin aiheisiin
